Olen 30 vuotias enkä vieläkään löytänyt paikkaani yhteiskunnassa, ahdistaa :(

Kerro lisää. Tuntuu vähän samalta.

Minulla ei ole asuntoa, asuntolainaa tai vakituista työtä. Määräaikaisia siis on.



Lapsi on mutta pelkään tehdä lisää lapsia (Tai sisaruksia lapselleni), koska en voi tarjota heille sitä omakotitaloa/kultainen noutaja unelmaa.



Haluaisin opiskella lisää mutta en luota itseeni tai omiin kykyihini.

minä löysin vasta 42v, erottuani miehestä ja työstä, muutettuani ja vaihtaessani alaa. 30v korkokenkä jakkupuku ladynä en olisi ikinä arvannut että 12v myöhemmin olen sairaanhoitaja joka vielä nauttii työstään, vaikka palkka on puolet entisestä, asunto samoin.



Kaiken lisäksi jouduin luopumaan pitkistä kynsistä:)

ja viimeisen vuoden aikana on kaikki asettunut kohdilleen! Elämä tuntuu nyt erittäin hyvältä kaikin mahdollisin puolin ja on sellainen hyvä tunne sisällä, että näin sen pitääkin mennä. Jotenkin luottamus ja itsevarmuus iskenyt. Kyllä se sullakin saattaa olla aivan oven takana... ja sit yhtäkin huomaa että tämä on nyt se juttu ja näin tää kuuluukin olla! Tsemppiä :)

minä löysin vasta 42v, erottuani miehestä ja työstä, muutettuani ja vaihtaessani alaa. 30v korkokenkä jakkupuku ladynä en olisi ikinä arvannut että 12v myöhemmin olen sairaanhoitaja joka vielä nauttii työstään, vaikka palkka on puolet entisestä, asunto samoin.

Kaiken lisäksi jouduin luopumaan pitkistä kynsistä:)

Ehkä peli ei ole sitten vielä menetetty. Ajattelin tässä juuri, että alkaisinko eläkkeelle :)

Melkein itkettää

se on joku pikkuporvarikeskiluokkainenmummo joka välillä meissä kaikissa asuu.



Minulla oli tarjota se lapsille ja kauniit vaatteet kaupan päälle, nyt ne kulkee vanhoissa kirppisrytkyissä, omasta tahdosta. Toisaalta ehkä niistä näteistä vaatteista, laskettelu- ja sukelluslomista on ollut helpompi luopua kun sen on tehnyt vapaaehtoisesti.



Se myöhäissyntyinen sh