Lue keskustelun säännöt.
Tunteeko muut mammat tuskaa, kun ajattelette kaikkia orpoja, kaltoinkohdeltuja vauvoja, lapsia?
19.10.2010 |
Mä katson tuota mun pientä poikaani, ja itken välillä kun ajattelen esim, jotain Venäjän orpokotia, missä vauvat on sullottu sänkyihin, eikä kukaan ota koskaan syliin. Mun tekee niin pahaa, enkä vaan voi tajuta tätä pahuutta tursuavaa maailmaa!!!
Mä tiedän ettei tää sureminen auta, mutta en vaan voi mitään. Mun tekis mieli tehdä jotain, vaikka vierailla jossain orpokodissa Venäjällä, sylitellä niitä pieniä ja viedä vaatteita ja leluja.
Kommentit (7)
enemmän se tekeminen ja lahjoitukset auttaisi kuin poraaminen. Jos olisin itse hädänalainen, niin ei rikkaitten sääli auttaisi, vaan konkreettinen apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty lukemaan esim. Torey Haydenin kirjoja juuri tästä syystä ollenkaan, saati katsella mitään orpokotidokumentteja. Aikuisilla ihmisillä ei sitten olekaan niin väliä, olen dekkareiden suurkuluttaja.
En pysty katsomaan mitään dokkareita tms., kuvat jäävät päähän ihan liiaksi pyörimään, ei hyödytä ketään tai mitään. Täytyypä taas laittaa hyväntekeväisyyteen lahjoitus, ettei jää tosiaan vaan säälin tasolle.
sama täällä ja siinä määrin, että vatsa kääntyy ylösalaisin kaikista pedofiili ym jutuista kuten myös kaikista muista järkyttävistä lapsen heitteillejättö/pahoinpitelyuutisista. Ei pysty kuvittelemaan miten ihmiset voivat olla niin sairaita. Orpokotien ajatteleminenkaan ei todellakaan paranna yöunia.
Itse en ole vielä keksinyt miten näiden tuntojen kanssa pystyisi elämään.
Neloselta taas irtoaa perinteistä av-kommenttia. Niin perhanan rakentavaa että.
en vaan voi ymmärtää miksi niille on annettu lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama täällä ja siinä määrin, että vatsa kääntyy ylösalaisin kaikista pedofiili ym jutuista kuten myös kaikista muista järkyttävistä lapsen heitteillejättö/pahoinpitelyuutisista. Ei pysty kuvittelemaan miten ihmiset voivat olla niin sairaita. Orpokotien ajatteleminenkaan ei todellakaan paranna yöunia. Itse en ole vielä keksinyt miten näiden tuntojen kanssa pystyisi elämään. Neloselta taas irtoaa perinteistä av-kommenttia. Niin perhanan rakentavaa että.
miten se sääliminen auttaa??? voivotteleminen...
En nyt ehkä noin paljon asiaa mieti mutta aina jos näkee jotain surullista/kamalaa tapahtuvan lapselle se koskee enemmän kuin ennen oman lapsen syntymää. Luonnollista, uskoisin.