Lue keskustelun säännöt.
Äitisuhteesta.
06.11.2010 |
Kun olin lapsi, olin ihan varma ettei äiti rakasta minua. Hän ei koskaan pitänyt sylissä, ei paijannut, ei leikkinyt. Joskus halasi ja pyysi anteeksi, jos oli huutanut mulle. Huusi todella usein, yleensä aina oli vihainen, stressaantunut, kiireinen. Ei yleensä käynyt käsiksi mutta joskus saattoi risulla tai hengarilla vähän ojentaa. Kaupassa käydessä nöyryytti minua usein, kaikkien kuullen komensi (pahasti) ja läksytti jos halusin jotain tmv. Vielä isonakin. Aina hän muisti ystävilleen kertoa kuinka vaikea minun synnytykseni oli ollut ja kuinka olin hankala ja itkuinen vauva jne. Isän kanssa muistelivat asiaa usein. Pikkuveli oli taas päinvastoin mitä helpoin ja ihanin vauva.
Teininä koin aina huonoa omaatuntoa jos halusin mennä johonkin kun tiesin ettei äiti pitänyt siitä. En olisi saanut mennä discoihin ym. En ollut äidin mieleinen koskaan.
Mutta toisaalta. Äiti on aina ollut minulle rakas. Hyväsydäminen ja antelias, on antanut meille lapsille kaiken mitä on pystynyt, ja antaa edelleen. Mutta halaamaan en äitiä pysty, en osaa, vielä tänäkään päivänä vaikka olen aikuinen ja äiti itsekin.
Tällaisia ajatuksia vain näin lauantai-iltana.
Kommentit (2)
Vähän samanlainen äitisuhde täällä.Vaikka meitä lapsia on enemmän.
Äitini teki kaikkensa meidän eteen lapsena, siivosi ja teki ruoat alusta saakka, mutta läheisyyttä tai rakkautta en kokenut. Mutta oli silti turvallinen ja puhdas koti.
Äitini ei nöyryyttänyt minua lapsena, mutta nyt aikuisena olen huomannut, että en ole yhtä rakas kuin jotkut toisista lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaali ja huolla rakkaudella suhdettasi äitisi kanssa. Joskus valitettavasti vaan tulee se päivä jolloin häntä ei enää ole, ja silloin sinä ajattelet että olisi olisi pitänyt sanoa/tai tehdä jtn toisin.
Oma äitini kuoli täysin odottamattomasti (oli 47v, täysin terve) ja olin itse silloin juuri 19 täyttänyt. Se oli pahinta mitä minulle on sattunut, se koski ja koskee edelleen. Äidin kuolemasta on nyt 2,5 vuotta ja mitä kaikkea antaisinkaan että saisin edes hetken olla hänen kanssaan, kertoa kuinka tärkeä ja rakas hän minulle on, ja kertoa että olen itsekkin jo kahden lapsen todella onnellinen äiti jnejne...