Oletko koskaan tunnistanut itseäsi toisen palstailijan kertomuksesta?
Itse tunnistin itseni kerran yhdeltä toiselta keskustelupalstalta, kun "ystävä" valitteli minun toimintaani. Lienee sanomattakin selvää ettei juuri olla tekemisissä...
Kommentit (18)
Ei ole vaihtoehtoa että olisi jostakusta muusta. ap
Palstoilla pyörii useita joilla esimerkiksi ihan sama nimimerkki. Joskus on avauksia, jotka tuntuvat kuin omasta maailmasta otetuilta. Mutta ihan sattumaa taitavat vain olla.
Mitä toi nyt kertoo? Yhteensattumien vuoksi tiedän jonkun...Pahempi juttu olisi jos täällä roikkuvat hoitsut tunnistaisivat potilaitaan...
on vainoharhaista ajatella, että minusta kirjoitettaisiin. Olen lukenut monta ketjua, josta olen löytänyt itseni. Joskus ne ovat vuosia vanhoja, eli henkilö en voi olla minä. Ihmisten jutut ovat vain niin samanlaisia.
myös vääristelee pikkasen juttujaan ettei varmasti tunnistettaisi. Minä ainakin teen niin usein, vääristän niiltä osin joilla ei ole merkitystä itse asian kannalta. Joten voit hyvin "tunnistaa" itsesi jonkun muun vääristellystä tarinasta.
mutta tuttavia olen bongannut. en tietenkään ole kertonut, että tunnistin heidät vaan olen hiljaa stalkannut.. ja kertonut tuttaville myös.
Eikös ole kivaa kuulla tarinoita oikeasta elämästä? Elämän makua täällä.
Mutta eräs kertoi yhtä asiaa ja ei voinut aavistaakaan että siellä olikin minun tuttuja livenä samassa paikassa, joten erinäisten yhteensattumien vuoksi hänen nimi ja osoite tuli selville kertaheitolla. Eikä ole ihan tuore juttu. Mutta voi verrata lottovoittoon, yhtä epätodennäköinen mahdollisuus oli tässä tapauksessa, mutta nyt se vaan sattui kohdalle. Henkilö ei tietenkään tiedä että minä tiedän.
keskustelupalstoille, eikä vääristä niitä yhtään? Ihmettelen vaan.
ja vastasin niin, että kirjoittaja varmaan tunnisti minut. Kyse oli hänen ihmissuhdekuvionsa sylkykuppina olemisesta, olin kylmentänyt välejä silloin...
esim. lasteni nimiä on täällä haukuttu. Myös minun nimeäni :)
Tunnistin kirjoittajan, koska kerran joku kyseli, että mistä päin täällä on äitejä ja mistä päin kirjoitatte.
Tuo kyseinen haukkuja vastasi ketjuun, että sieltä ja sieltä ja alunperin olen kotoisin xxxx paikasta.
Ei varmaan tajunnut, että täällä voi olla joku ihan samasta kylästä joka tunnistaa. :D
Olen tunnistanut itseni monta kertaa teksteistä, jotka olisivat voineet olla omalta näppikseltä. Mutteivat olleet. Siitä oppineena en enää tunnistele täältä ketään vaan tajuan, että meidän kaikkien elämänvaiheet ja ongelmat ovat pohjimmiltaan aika samankaltaisia. Vaikka sitä haluaisikin olla ainutlaatuinen ja muista poikkeava.
on paljastunut helposti. Kerran haukuttiin myös sukulaislapsen nimi samaan syssyyn. No siitä olikin sitten jo helppo tietää kuka on kirjoittaja ;)
Kuulkaa, onkos ne iltapillerit otettu? Harhoja!
Mulle ei ole koskaan käynyt näin, mutta kirjoitteleehan ihmiset tänne vaikka miten paljon tuttujensa ja sukulaistensa juttuja, miksei niistä nyt muka voisi tunnistaa itseään? Ja jos olet lukenut noita ketjuja, joissa haukutaan nimiä, niin kyllähän niissä luetellaan kokonaisia sisarussarjoja. Miksei niistä nyt sitten joku voisi tunnistaa itseään?
Olemme ystäväni kanssa usein kirjoittaneet molempia koskevasta asiasta samaan ketjuun, meistä molemmista täysin ok:-)
Usein vääristelen vähän sieltä, vähän täältä, mutta periaatteessa minulla ei ole mitään salattavaa asioista joista täällä kirjoittelen, joten tuttujen on usein varmaan suht helppoa tunnistaa minut täältä.
Ei kannata välittää, jos joku tunnistaa.
Ei kannata välittää, jos joku tekee mt-analyysejä ja kysyy onko pillerit jääneet ottamatta.
Tämä on kuulema ilkeiden noitien palsta.
Ihmettelen erästä kaverini äkkipikaista käytöstä.
Jos ei ole niin anteeksi.
Palstoilla pyörii useita joilla esimerkiksi ihan sama nimimerkki. Joskus on avauksia, jotka tuntuvat kuin omasta maailmasta otetuilta. Mutta ihan sattumaa taitavat vain olla.