Asiantuntija vastaa minkä ikäinen lapsi voi olla yötä poissa

Miten toisin tämän ilmi ihan fiksulle kaverilleni, joka aikoo jättää tosi pienen vauvan oman huvimatkansa takia kotiin muutamaksi yöksi?



Hän ei varmaan toimisi niin, jos tietäisi enemmän. Mutta saako toisen matkoista moralisoida, ja miten?



Harmittaa, kun tietoa ei ole ja hän ajattelee, että pärjäähän ne (isän kanssa varmaan joo, mutta vauva siis pari kuukautta).

ja on siis yhtä läheinen.



Jos tuollaisessa perheessä isä lähtee matkalle, tulee lapsella ikävä isää, muta pärjää hyvin äidin kanssa. Ja tarkoitan pärjäämisellä sitä, että lapsi ei koe tulleensa hylätyksi.



Samoin varmasti jos äiti lähtee reissuun.



Äiti ei ilmeisesti kuitenkaan imetä, jos lähdössä?



Jos imettää, niin voithan kertoa, että se ei välttämättä ole kovin mukava reissu, kun maito tuppaa pakkaantumaan rintoihin.



Minkä ikäinen vauva on kyseessä, noin suunnilleen?

sidoksissa äitiin, eikä suhde isään ole vielä varmaan kovinkaan tiivis tai kehittynyt. Isomman lapsen kanssa on jo eri juttu.

Kun vauvanne palatessanne joko ilahtuu tai pyrkii itkien syliinne, on ero todennäköisesti ollut hänelle turvallinen. Jos palatessanne vauva sen sijaan on kuin ei huomaisikaan teitä, hän osoittaa eron olleen liian pitkä tai olonsa olleen liian turvaton. Vauvanne mielikuva teistä – ja omasta olemassaolostaan - on ehtinyt kadota.



Valitettavasti monet aikuiset tulkitsevat vauvan välinpitämättömyyden tarkoittavan, ettei vauva ”huomannutkaan vanhempien olevan poissa”. Näistä surullisista väärinkäsityksistä syntynevät monet tarinat siitä, miten pieni vauva on ollut ongelmitta päiviäkin erossa vanhemmistaan.



Tätä kannattaa tarkkailla. Kun haette lasta päiväkodista tai mummulta tai muusta hoitopaikasta. Työpäiväkin (8 tuntia +matkat, pahimmillaan 10 tunnin päivä lapsella)on monelle lapselle liian pitkä aika olla erossa vanhemmistaan.

Vauvojen vanhempien kannattaa todellakin lukea ja miettiä ajatuksella teksti.

Meidän taapero on usein kun haen hoidosta niinkuin ei huomaiskaan...Vaikka työpäivät eivät olekaan mitään 10- tuntisia.



Voisiko lieventävänä asianhaarana pitää sitä, että lapsi on hoidossa mummollaan (äiti pph)? Vanhempani asuvat ihan vieressä ja hän on ihan pinestä asti ollut isovanhempien kanssa tekemisissä päivittäin. Äitiyslomalla ollessani olimme lähes joka päivä mummolassa touhuilemassa ja viikonloppuisinkin olemme viettäneet siellä paljon aikaa perheenä. Itselleni vanhempieni koti on ikäänkuin oman kodin jatke, jos se olisi sitä myös lapsellemme?

mutta hemmetti, että olen kyllästynyt siihen, miten nykyäitejä ympäröi varoitukset ja informaatio siitä, millä kaikilla tavoilla voivat jopa vahingossa, melko normaalia elämää elämällä aiheuttaa lapsilleen traumoja. Ja sitten vielä ihmetellään, että monet ovat jaksamisensa rajoilla. Esim. tuo, että vauvavuoden aikana olisi itsekseen yhden yön vaikka laivalla tai naisporukan kanssa mökillä, on mielestäni varsin normaalia elämää.



Kelatkaa vähän, on täällä ennenkin eletty eikä todellakaan ollut mahdollisuutta sellaiseen ylellisyyteen, että äiti omistautuu vauvalleen 24/7. Esim. miehen mummi 85v kertoi, kuinka hän oli joutunut JOKA AAMU jättämään vauvan pinnikseen ja sitomaan 1v ja 2v lapset sänkyihin, kun lypsylle oli pakko mennä. Ja hän kuitenkin oli erittäin vauraan maalaistalon emäntä, ei varmasti olot olleet pahimmasta päästä.



t. yksi, joka kyllä on ollut läsnä kolmen lapsensa koko vauvavuoden, myös yöt

mutta hemmetti, että olen kyllästynyt siihen, miten nykyäitejä ympäröi varoitukset ja informaatio siitä, millä kaikilla tavoilla voivat jopa vahingossa, melko normaalia elämää elämällä aiheuttaa lapsilleen traumoja. Ja sitten vielä ihmetellään, että monet ovat jaksamisensa rajoilla. Esim. tuo, että vauvavuoden aikana olisi itsekseen yhden yön vaikka laivalla tai naisporukan kanssa mökillä, on mielestäni varsin normaalia elämää. Kelatkaa vähän, on täällä ennenkin eletty eikä todellakaan ollut mahdollisuutta sellaiseen ylellisyyteen, että äiti omistautuu vauvalleen 24/7. Esim. miehen mummi 85v kertoi, kuinka hän oli joutunut JOKA AAMU jättämään vauvan pinnikseen ja sitomaan 1v ja 2v lapset sänkyihin, kun lypsylle oli pakko mennä. Ja hän kuitenkin oli erittäin vauraan maalaistalon emäntä, ei varmasti olot olleet pahimmasta päästä. t. yksi, joka kyllä on ollut läsnä kolmen lapsensa koko vauvavuoden, myös yöt

itsekseen tai naisporukalla yön poissa. Silloin vauva on yleensä (joo tiedän, että on myös yksinhuoltajia) isän kanssa kotona eli ei yhtään sama, jos on yökylässä vanhempia vieraamman ihmisen luona.

Ja älytöntä vetää aina mukaan tuo "ennen vanhaan" -kortti. Eikö ole normaalia, että tiedon lisääntyessä toimitaan toisin kuin ennen.

Eikä se ole äidin syyllistämistä, vaan lapsen hyvinvoinnin puoltamista. Yksi vuosi äidin elämästä on aika lyhyt aika. Kyllä pitäisi olla valmis se "uhraamaan" oman lapsen puolesta. Virkistyä voi niin monin muin keinoin, ei ole välttämätön olla yön yli poissa.

Onneksi joillain on joku tolkku.



Jos vauva/lapsi vaurioituisi niin vähästä, kun nykyään varoitellaan, niin koko maailman kuusi miljardia ihmistä olisivat jollain tapaa traumatisoituja.

ja kuka ei, ja missä vaiheessa lapselle tulee se sietoraja vastaan. Se on niin temperamentista kiinni sekä aivojen fysiologiasta, sekä ympäristön kokonaiskuorimituksesta.



Jokaisella lapsella on kuitenkin tietty stressinsietoraja, mikä ylittyessään alkaa vaikuttaa lapsen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin kielteisesti. Joillakin herkillä lapsilla se voi ylittyä yökyläilyssä, toiset taas kestävät sitä hyvin.



ON myös vaikea ennustaa mitä menetyksiä ja haasteita jatkossa lapselle tulee, kun ensimmäisistä tärkeistä vuosista on selvitty kunnialla - avioero, vakava sairastuminen, koulukiusaaminen jne. ovat ns. haavoittavia (riski) tekijöitä lapsen mielenterveydelle. Jotkut kestävät niitäkin paremmin kuin toiset.



Ehkä pitäisi tuntea lapsensa hyvin ja toimia sen mukaan. Tosin monet eivät kykene tätä arvioimaan - eikä se varmaan ole edes pelkästä yökyläilystä kiinni - ja siksi noin 20-40% suomalaisista lapsista omaakin turvattoman kiintymyssyhteen ja huonon perusturvallisuuden tunteen.



Minusta ylläoleva kirjoitus oli oikein järkeenkäypä ja myötäilee tieteellisiä tutkimustuloksia aiheesta.

ja kuka ei, ja missä vaiheessa lapselle tulee se sietoraja vastaan. Se on niin temperamentista kiinni sekä aivojen fysiologiasta, sekä ympäristön kokonaiskuorimituksesta. Jokaisella lapsella on kuitenkin tietty stressinsietoraja, mikä ylittyessään alkaa vaikuttaa lapsen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin kielteisesti. Joillakin herkillä lapsilla se voi ylittyä yökyläilyssä, toiset taas kestävät sitä hyvin. ON myös vaikea ennustaa mitä menetyksiä ja haasteita jatkossa lapselle tulee, kun ensimmäisistä tärkeistä vuosista on selvitty kunnialla - avioero, vakava sairastuminen, koulukiusaaminen jne. ovat ns. haavoittavia (riski) tekijöitä lapsen mielenterveydelle. Jotkut kestävät niitäkin paremmin kuin toiset. Ehkä pitäisi tuntea lapsensa hyvin ja toimia sen mukaan. Tosin monet eivät kykene tätä arvioimaan - eikä se varmaan ole edes pelkästä yökyläilystä kiinni - ja siksi noin 20-40% suomalaisista lapsista omaakin turvattoman kiintymyssyhteen ja huonon perusturvallisuuden tunteen. Minusta ylläoleva kirjoitus oli oikein järkeenkäypä ja myötäilee tieteellisiä tutkimustuloksia aiheesta.