Lue keskustelun säännöt.
Keskeyttäisitkö raskauden vai antaiistko jatkua loppuun asti?
05.11.2010 |
Minä olen raskaana ja saimme vähän aikaa sitten tietää, että tämä vauva ei tule elämään syntymänsä jälkeen lyhimmillään muutamia tunteja ja pisimmilläänkin vain päiviä.
Olen vielä varmaankin shokissa enkä edes täysin käsitä tätä ja tuntuu todella pahalta. Mies on sillä kannalla, että raskaus keskeytettäisiin, minä taas haluaisin ehkä jatkaa raskauden loppuun, vaikkakin se vain siirtäisi sitä tuskaa vauvan menetyksestä.
Kommentit (25)
Henkilökohtaisesti ajattelen että turha pitkittää lapsen kärsimystä kun tuo on tiedossa..
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on ollut vastaavassa tilanteessa. Hänen neljäs lapsensa syntyi ja kuoli samana päivänä, sillä vauvalle ei ollut kehittynyt aivoja. Päätäkään ei muutoinkaan juuri ollut. Tämä tapahtui 70-luvulla ja asia todettiin varsin myöhään, äiti oli jo pitkään tuntenut vauvan liikkeet ja arvelee sen olleen ehkä viikolla 30 kun lapsen tarjontaa oli yritetty määritellä.
Synnytys käynnistettiin tuolloin aika pian, äiti muistelee että viikon päästä diagnoosista mutta isän mielestä aikaa meni enemmän. Lapsi ei todella elänyt kauaa, mutta sen tiesikin varmaksi, sillä vauvasta otettiin röntgenkuva jossa päättömyys näkyi selvästi.
Toisaalta äidin viidettä lasta epäiltiin myös elinkelvottomaksi jo varhain raskaudessa, mutta äiti ei uskonut niin oikeasti olevan ja antoi raskauden jatkua. Sisareni syntyi aivan normaalina.
En tiedä mitä itse tekisin. Jos olisi täysi varmuus lapsen tilasta, luulen että keskeyttäisin raskauden. Jos taas olisi epäselvyyttä tilanteesta, jatkaisin.
turha laittaa lastakaan kärsimään sitä hetkeä, kun kerran tietää jo ettei eläisi kauaa.
kyllä mä antaisin vauvan elää elämän,vaikka ois lyhytkin. voimia!
antakaa lapsen elää niin kauan kuin hän jaksaa!! eihän sitä koskaan tiedä vaikka se olisikin kuukausia tai vuosia... eikö olisi jokatapauksessa ihana nähdä tuo pieni, pitää sylissä ja nauttia siitä (ehkä lyhyestäkin) ajasta joka teille on annettu.
voi jos voisin ottaisin lasen vaikka itselleni!!! mutta voimia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että on annettu näin tyly tuomio, ja sitten kuitenkin lapsi on elänyt pitkän elämän, aikusikään asti. Lääkärit kun eivät ole jumalia, eivätkä tiedä kaikkea.
Tietty eri juttu jos ultra näyttää vaikka että aivoja ei ole ollenkaan, mutta silloinkin antaisin raskauden jatkua. Muistaakseni vauva-lehdessä oli keväällä juttua lapsesta, josta annettiin tuomio että on ihan toivoton tapaus, ja sitten kuitenkin siinä vaiheessa lapsi oli jo kotona - ei terveenä, mutta aivan hyvinvoivana.
että elämä on arvokasta ja hän saa elää jokaisen hetken siellä kohdussa ja jokaisen hetken, jonka elää sen ulkopuolella. Joskus vastaavista olen kuullut, että on elänytkin jopa muutaman kuukauden noiden päivien sijaan. Synnyttäisit kuitenkin elävän lapsen. Minun elämänfilosofiani mukaan, se on sille lapselle merkittävä kokemus saada kasvaa ja kehittyä siellä kohdussa ja syntyä ja elää hetken. Uskon jälleensyntymään ja siihen, että tämän kokemuksen kautta hän voi seuraavaan elämäänsä syntyä ehjemmässä kehossa, ehkä täysin normaalissa. En tiedä, miksi ei nyt. Abortti on aina väkivaltainen toimenpide. Synnyttämällä hänet saisitte haudata lapsen, joka on sentään elänyt.
Itsestäni se, että en tietäisi tuollaista etukäteen, koska en osallistu mihinkään seulontoihin. Täytyy sanoa, että olisi minusta hurjaa tietää tuo asia kesken raskauden. Mutta koska ajattelen niin kuin ajattelen, ajattelisin enemmän lämmöllä ja rakkaudella kaikkia niitä hetkiä,kun tuntisin hänen liikkuvan vatsassani. Keskittyisin enemmän rakastamaan häntä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku sairaus taisi olla sellainen, että vauva voi hyvin kohdussa, mutta kuolee heti tai lähes heti synnyttyään, en vaan muista mikä tämän nimi oli. Jos kyseessä tuo niin keskeyttäisin.
Jos taas ei varsinaista diagnoosia niin antaisin jatkua.
suuri varmuus, niinkuin alla joku mainitsee että isoja elimiä kuten aivot tai hermosto puuttuu.
Vielä jos lapsen tila olisi sellainen, että tuntisi syntyessään ja elinpäiviensä aikana kipua ja tuskaa, ajattelisin etten haluaisi tuottaa tarpeetonta tuskaa, vaan ottaisin lapsesta vastuun ja keskeyttäisin raskauden etenemisen.
Tuo, että haluaa synnyttää lapsen joka tapauksessa koska haluaa nauttia lapsesta tai pidellä ja hyväillä häntä vaikka olisikin kuolemansairas on jotenkin äidin sielunhoitoa, ei sen lapsen edun asettamista etusijalle... minun mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on varmaa että lapsi ei eläisi kohdun ulkopuolella, tai että syntyminen tuottaisi kipua ja tuskaa, ja jopa kehittyvä elämä kohdun sisällä voisi sisältää tuskaa ja kipua, niin silloin nuo syyt ovat itsekkäitä, ja suurempaa rakkautta olisi luopua raskaudesta.
antakaa lapsen elää niin kauan kuin hän jaksaa!! eihän sitä koskaan tiedä vaikka se olisikin kuukausia tai vuosia... eikö olisi jokatapauksessa ihana nähdä tuo pieni, pitää sylissä ja nauttia siitä (ehkä lyhyestäkin) ajasta joka teille on annettu. voi jos voisin ottaisin lasen vaikka itselleni!!! mutta voimia!!
Teillä on rankka päätös edessä :(
Me oltiin vähän samankaltaisessa tilanteessä tässä raskaudessa, kun lapsella selvisi sydänvika. Lapsivesipunktioon mentiin ja mahdollisiksi (ts. yleisimmiksi) kromosomipoikkeavuuksiksi kerrotiin 13, 18 ja 21. Meillä kävi se onni, että löytyi tuo vioista lievin, eli 21 trisomia. Annettiin siis raskauden jatkua.
Oltiin miehen kanssa puhuttu jo valmiiksi, että nuo vaikeammat poikkeavuudet olisi keskeytetty. En olisi pystynyt nauttia raskaudsta tietäen, että lapsi tulee menehtymään pian syntymän jälkeen - jos koko raskaus olisi edennyt loppuun asti. Meillä on myös muita lapsia, joita ajateltiin myös
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti aika pitkällä, kun kerran tiedätte tällaisen tilanteen olevan tulossa. Minä kyllä odottaisin ja katsoisin mitä tapahtuu, kun ei sitä koskaan voi tietää, toivo täytyy aina säilyttää.
mutta oman ratkaisusi voit tehdä vain itse.
Meidän tilanteessa lapsen sairaus oli selkeästi nähtävissä jo varhaisessa vaiheessa eikä todellakaan ollut epäilystäkään siitä etteikö lapsemme tulisi menehtymään joko kohtuun raskauden aikana tai heti syntymän jälkeen tukehtumalla.
Lapsen äitinä koen tehneeni sen suurimman rakkauden teon kun luovuin omastani jotta pienen, rakkaan poikamme olisi parempi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskon että päätyisin keskeytykseen.
Voimia!
mutta toivoisin, ettette keskeytä. Antakaa hänen elää se aika, mikä pienelle annetaan!
Vauvan sydän lyö, on ultrassakin nähtävissä jo ainakin 5. viikolla niin kuin itse näin omasta esikoisesta. Varpaat ja sormet näkyvät 8 viikkoa hedelmöityksestä aivan täydellisen näköisinä.
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat sinun tiedossasi ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut." Ps. 139
ettei vauva tule elämään kohdun ulkopuolella
että elämä on arvokasta ja hän saa elää jokaisen hetken siellä kohdussa ja jokaisen hetken, jonka elää sen ulkopuolella. Joskus vastaavista olen kuullut, että on elänytkin jopa muutaman kuukauden noiden päivien sijaan. Synnyttäisit kuitenkin elävän lapsen. Minun elämänfilosofiani mukaan, se on sille lapselle merkittävä kokemus saada kasvaa ja kehittyä siellä kohdussa ja syntyä ja elää hetken. Uskon jälleensyntymään ja siihen, että tämän kokemuksen kautta hän voi seuraavaan elämäänsä syntyä ehjemmässä kehossa, ehkä täysin normaalissa. En tiedä, miksi ei nyt. Abortti on aina väkivaltainen toimenpide. Synnyttämällä hänet saisitte haudata lapsen, joka on sentään elänyt.
Itsestäni se, että en tietäisi tuollaista etukäteen, koska en osallistu mihinkään seulontoihin. Täytyy sanoa, että olisi minusta hurjaa tietää tuo asia kesken raskauden. Mutta koska ajattelen niin kuin ajattelen, ajattelisin enemmän lämmöllä ja rakkaudella kaikkia niitä hetkiä,kun tuntisin hänen liikkuvan vatsassani. Keskittyisin enemmän rakastamaan häntä nyt.
Kuvat on todellisuutta, rankkaa katsoa. Siksi ehdottomasti sitä mieltä, että kannat lapsen ja annat mahdollisuuden elää kohdun ulkopuolella sen ajan, mikä hänelle annetaan. Teet varmasti oikein. Koska lapsesi elää jo nyt!
www.lopettakaatappaminen.tk
antakaa lapsen elää niin kauan kuin hän jaksaa!! eihän sitä koskaan tiedä vaikka se olisikin kuukausia tai vuosia... eikö olisi jokatapauksessa ihana nähdä tuo pieni, pitää sylissä ja nauttia siitä (ehkä lyhyestäkin) ajasta joka teille on annettu. voi jos voisin ottaisin lasen vaikka itselleni!!! mutta voimia!!
Ajattelet vain itseäsi ja omaa "nauttimistasi". Väliäkö sillä jos lapsi kärsii sen pienen ajan jonka on hengissä (ja mahdollisesti loppuraskauden kohdussa).
Suurinta äidinrakkautta on joskus se että pystyy päästämään lapsesta irti ja ajattelee lapsen kärsimystä eikä omaansa.
Kuvat on todellisuutta, rankkaa katsoa. Siksi ehdottomasti sitä mieltä, että kannat lapsen ja annat mahdollisuuden elää kohdun ulkopuolella sen ajan, mikä hänelle annetaan. Teet varmasti oikein. Koska lapsesi elää jo nyt! www.lopettakaatappaminen.tk
varmuudella vastata ennen kuin on siinä tilanteessa paitsi jos on ehdoton näkemys aborttiin että ei koskaan eikä ikinä
kamala tilanne kuinka päin vaan
voimia