Keskeyttäisitkö raskauden vai antaiistko jatkua loppuun asti?
Minä olen raskaana ja saimme vähän aikaa sitten tietää, että tämä vauva ei tule elämään syntymänsä jälkeen lyhimmillään muutamia tunteja ja pisimmilläänkin vain päiviä.
Olen vielä varmaankin shokissa enkä edes täysin käsitä tätä ja tuntuu todella pahalta. Mies on sillä kannalla, että raskaus keskeytettäisiin, minä taas haluaisin ehkä jatkaa raskauden loppuun, vaikkakin se vain siirtäisi sitä tuskaa vauvan menetyksestä.
Kommentit (25)
että lapseni ei ole elinkelpoinen, siis kuolee samantien.
Olen/Olemme myös miettineet sitä, että tunteekohan vauva kipua jo kohdussa ja entä kun syntyy niin onko hänellä kipuja.
Meille on sanottu, että on varmaa, ettei vauva elä kohdun ulkopuolella kun maksimissaan muutaman päivän, hyvin todennäköistä, että kuolee heti synnyttyään.
Kyllä minullakin järki sanoo, ettei raskautta kannata jatkaa, mutta tunteet ja pieni toivo, että lääkärit (käyty useammalla lääkärillä, kaikilla sama mielipide) olisivat väärässä ja vauva eläisikin pitkään.
ap
Ilmeisesti aika pitkällä, kun kerran tiedätte tällaisen tilanteen olevan tulossa. Minä kyllä odottaisin ja katsoisin mitä tapahtuu, kun ei sitä koskaan voi tietää, toivo täytyy aina säilyttää.
oli ihan normaalia, mutta synnytyksessä kävi ilmi että lapsi oli erittäin vaikeasti vammainen. Vauva kuoli parin päivän ikäisenä. Ystäväni sanoi, että kumpa vaan olisi jäänyt ultrissa kiinni, niin olisi keskeyttänyt raskauden aiemmin, olisi ollut helpompaa. Niin hirveää oli menettää parin päivän ikäinen lapsi.
Luuletko sinä edellä vastannut, ettei lapsi tunne kipua jo kohdussa? Miten luulet abortin tapahtuvan? Kyllä vauva tuntee, että jotain kamalaa tapahtuu.
Nimenomaan tiedän että lapsi tuntee kipua jo kohdussa. Siksi on totaalisen väärin jatkaa tuhoontuomittua raskautta täysiaikaisuuteen asti ja antaa lapsen kärsiä sen koko ajan. On paljon armeliaampaa keskeyttää raskaus ja antaa lapselle rauha.
Keskeytys isoilla viikoilla tapahtuu lääkkeitse. Lapsi kuolee pikkuhiljaa hapenpuutteeseen joka johtuu siitä että istukan toiminta heikkenee 2-3 vrk ajan. Vain erittäin harvoin (alle 0,1% mahdollisuus) hyvin isoilla raskausviikoilla oleva lapsi syntyy heikosti elävänä keskeytyksen yhteydessä ja kuolee noin 5-15min kuluttua vanhempiensa syliin. Parempi sekin kuin kärsiä vielä 3-4kk kohdussa.
Miten luulet abortin tapahtuvan? Kyllä vauva tuntee, että jotain kamalaa tapahtuu.