Päiväkotiinn tutustuminen.
Miten pian olette jättänyt lapsen ihan hoitoon muutamiksi tunneiksi?
Kommentit (11)
käytiin viime viikolla kolmena päivänä tutustumassa niin, että olin mukana. Leikittiin sisällä ja ulkona ja söi lounasta. Huomenna aion jättää noin tunniksi vain aamupäivän ulkoleikkeihin, sitten ylihuomenna jäisi lounaalle ja keskiviikkona nukkuisi siellä päikkäritkin. Mulla on tähän totutteluun kaksi viikkoa varattuna.
ja seuraavana päivänä jäi hetkeksi "hoitoon", pari päivää ehkä näin ja sit kokopäiväiseksi.
En sit tiiä onko mun tenavat jotenkin outoja, mutta ei niistä oo näkynyt sen jälkeen kun vilaus, kun ovat suihkaisseet leikkimään ja vilkuttivat mennessään...
Lapset on toki erilaisia, mutta silti mun käsityskyky ei riitä ollenkaan näihin kahden viikon tutustumisiin. Johan se ipana luulee, että äitikin tulee hoitoon...
Minusta on ihan liioittelua tuollaiset kaksi viikkoa totutella. Miksi ihmeessä? Kerran voi käydä yhdessä, sitten ehkä pari lyhyempää päivää, ja se on siinä.
Kerran olen käynyt lasten kanssa tutustumassa päiväkotiin (toukokuussa) ja sitten elokuussa lapsi on heti jäänyt itsekseen hoitoon. Ekana päivänä vain ale pari tuntia ja siitä vähitellen enemmän, niin että viidentenä päivänä on ollut koko päivän.
Hyvin on mennyt molempien lasten kohdalla. Päiväkodeissamme on tuota käytäntöä suositeltu, jotta lapselle ei jää kuvaa että äiti jäisi päiväkotiin jatkossakin.
Mitä pienempi, sitä pidempi tutustumisaika. Enpä jättäisi muutaman tutustumispäivän jälkeen ellei olisi pakko (joskus on, jos esim. muuton vuoksi aikataulut hankalat).
Mitä pienempi, sitä pidempi tutustumisaika. Enpä jättäisi muutaman tutustumispäivän jälkeen ellei olisi pakko (joskus on, jos esim. muuton vuoksi aikataulut hankalat).
Mulla on ollut puolitoistavuotiaana hoitoon menneitä. Silti olen sitä mieltä, että tuo pari-kolme päivää riittää. Enemmästä olisi jo haittaa.
Meillä meni näin:
- Maanantai: tutustumista pk:iin äidin kanssa 9-11 (oltiin pihalla leikkimässä muiden kanssa)
- Tiistai: tutustumista pk:iin äidin kanssa 8-11:30 (mentiin aamulla aamiaiselle ja lähdettiin lounaan jälkeen kun muut menivät nukkumaan)
- Keskiviikko: tutustumista pk:iin äidin kanssa 8-11:30 (lähdin aamiaisen jälkeen kun menivät ulos klo 8:45 maissa ja hain klo 11:30)
- Torstai: lapsi pk:ssa yksin klo 8-11:30
- Perjantai: lapsi pk:ssa yksin klo 8-11:30
Seuraavalla viikolla lapsi oli jo normaalisti 8-14:30 pk:ssa.
Meillä sujui näin todella hienosti. Jollain toisella ei ehkä sujuisi. Lapsemme on erittäin ulospäinsuuntautuva ja esim. ensimmäisenä pk:iin tutustumispäivänä lähti heti leikkimään toisten kanssa eikä kiinnittänyt minuun minkäänlaista huomiota. Yhtenä aamuna (2vkoa aloituksesta) oli pieni itku pk:ssa mutta se on ollut ainoa kerta jolloin lapsi on itkenyt. Nyt takana pk:ta jo vuosi.
Lapsi oli 2v1kk kun aloitti pk-"uransa".
myös maksut alkavat juosta ja kotihoidontuki loppuu. Olethan huomioinut tämän, joka on varannut tutustumiseen 2 viikkoa?
Minä varasin kaksi viikkoa. Ja kyllä, huomioin maksut ja kotihoidontuen tippumisen. Ekalla viikolla tutustuttiin ilman, että lapsi jäi hoitoon. Tokalla viikolla puolestaan lapsi jäi vähäksi aikaa hoitoon, kyllä mun talous kesti yhden viikon hoitomaksut.
Meidän poika on pian 2-vuotias ja suhtautuu uusiin tilanteisiin aika pelokkaasti, hänellä kestää kauan totutella uusiin juttuihin. Siksi 2 viikkoa ei ole mun mielestä yhtään liioittelua. Onhan koulunaloituksessakin ekaluokkaisilla pehmeä lasku pari viikkoa! Sitäpaitsi jos sattuu saamaan heti räkiksen tai mahataudin päiväkodista, menee siinä helposti viikko kotosalla ja sitten ei olekaan kuin pari päivää totutteluun jäljellä ennen töihinpaluuta. Siksikin on hyvä varata kunnolla aikaa.
toisella viikolla. Lapsi harjoitteli päiväkodissa 3viikkoa ennenkuin aloitin työt.