Kakara teki toistaiseksi pahimman källinsä
5-vuotias poikani on uskomattoman luova, sekä hyvässä että pahassa. Olin tässä lähdössä Brysseliin työreissulle ja nappasin vanhasta tottumuksesta passin mukaan, vaikka on minulla se henkilökorttikin. Onneksi aukaisin ENNEN tsekkausta passin. Kuvalleni oli nimittäin ilmestynyt hienot vihreät permanent-kalvotussilla piirretyt viikset ja hattu. Passiini. Voi v....
Sain karmean raivarin, mutta en ehtinyt kamalasti riehua, kun piti lähteä kentälle. Tasan varmaa on, että tuliaisia on aivan turha odottaa tältä keikalta - suklaat syödään tasan äidin ja isän kesken. Onneksi passini on menossa kesän aikana muutenkin vanhaksi eli uusi pitää hankkia joka tapauksessa ja onneksi en ollut menossa Jenkkilään tai johonkin tiukkismaahan.
Mutta tauti, että kadutti lastenteko just sillä hetkellä, kun huomasin ne viikset. Ihan hienot viikset joo. Nyt tämä jo vähän naurattaa, mutta olipahan viimeinen kerta, kun jätän passin eskarilaisen ulottuville.
(mies kyllä lähetti kentälle tekstarin perään, että olishan sulle voinut piirtää vihreät viikset, jos se olis auttanut).
Kommentit (25)
Olen vähän kade... tai sitten tämä on provo, mitä suuresti epäilen.
oisit kokeillu varovasti jotain liuotinta.
sehän voi olla vaikka ympyrä jonka alla viiva.
3-vuotisneuvolassakin piti piirtää ilmapallo, ei se hattu sen vaikeempi ole.
ja heti joku valopää ihmettelemässä, kuin permanent-tusseja on noin ison lapsen ulottuvilla (luultavasti ko mammalla on 1-v lapsi).
hyvä ettei ollut amerikanreissu edessä, ei ois varmaan päässyt maahan. Varsinkin sit kun oisit jollain liuottimella koittanut sitä tussia poistaa..
Oma 5-vuotiaamme on vasta saanut alkaa piirtämään tavallisilla tusseilla VALVOTUSTI, ne eivät siis ole hänen saatavillaan aina. Olemme varmaan aika tiukkiksia.
kuten kynät yms. Ihan normaalia tynnyrissä kasvaneen ihmisen elämää....
Meidän kolmevee pääsee nimittäin kyllä käsiksi sekä passeihimme ja tusseihin niin halutessaan. Myös pankkitunnuksiin ja muihin tärkeisiin papereihin, jotka ovat lipaston laatikossa :(
Olemmeko pilalla ja tuomittuja?
Onko se erityislapsi vai miksi noin oudot säännöt.
Päiväkodissakin 3-5-vuotiaat saa tusseja vapaasti käyttöönsä.
sitä tussi olisi voinut koittaa poistaa vaikka käsidesillä, ei se muovi siihen liukene.
mihin 6-vuotiaamme ei pääsisi kiipeämään tms...
ei tää ollu av-raadin mielestä hauskaa koska
a) olit lähdössä brysseliin työmatkalle (av-mamma lukee tällä että halusit brassailla)
b) 5-veesi oli osannut piirtää viikset ja hatun (av-mamma lukee, että halusit brassailla lapsesi taidoilla)
voi steriloida vain siksi että on lapsi. Minä en ainakaan ole koskaan stilisoinut kaikkea mahdollista vaarallista tai vaaratonta lapsien ulottuvilta. Onhan lasten opittava, ettei kaikkeen kosketa. Välillä käy vahinkoja, mutta se on elämää, ja tässäkin tapauksessa tilanne oli aika tragikoominen.
Harva 5 vuotias osaa piirtää pieneen passikuvaan viikset ja hatun (???).
Ja meillä todellakin lapset 3 -> osaavat itse hakea tussit. Onhan niitä vahinkoja sattunut, mutta ei se maailmaa kaada. Kuulakärkikynää valkoisessa nahkasohvassa, so what :)
toistaiseksi ei tarkoita samaa kuin toiseksi...
Oma 5-vuotiaamme on vasta saanut alkaa piirtämään tavallisilla tusseilla VALVOTUSTI, ne eivät siis ole hänen saatavillaan aina. Olemme varmaan aika tiukkiksia.
Passit on yleensä piilossa mutta kun sattuu matkaputki päälle, jää passikin piirongin päälle helposti.
Millaisia 5v teillä muilla on, jos eivät osaa piirtää pieneen kuvaan? Oliskohan harjoittelun paikka?
Mulla ei ole edes henkilökorttia eli olis ehkä jäänyt matka tekemättä.
joissa passit ja permanent-tussit ovat samassa paikassa lapsen ulottuvilla.
Jotenkin sitä näitä lukiessaan miettii, että miksi meillä lapset ei ole yhtä luovia. Voiskikohan ero olla vanhemmissa ja heidän tavoissaan pitää huolta tavaroistaan?