Meillä on 1,5v tyttö, joka kiipeilee, tutkii, penkoo

järkevämpää torua sitä lasta heti, kun menee menee kiellettyyn paikkaan, ei vasta sitten, kun satuttaa. Ja tietty ottaa pois saman tien sieltä väärästä paikasta jo ennen kuin satuttaa.



Nythän lapsen näkökulmasta hän ei tee mitään väärin, tekemällä niitä kiellettyjä juttuja, eihän niistä toruta. Kaatuminen ja itsensä satuttaminen ja varsinkin kipunsa näyttäminen sen sijaan on jotain paheksuttavaa. Voisi kuvitella, että lapsi oppii tuosta enintään, että itkeä ei saa ja negatiivisia tunteita ei saa näyttää.

ei menisi sellaisiin paikkoihin mihin ei saa mennä, mutta joskus lapsi hiipii esim. tv-tason taakse niin, että ei itse huomaa.



Olen yrittänyt hillitä miestäni ja sanonut, että huutaminen ja äänen korottaminen ei ole hyvä tapa ojentaa lasta, koska lapsi säikähtää, eikä tuon ikäinen vielä tajua kaikkea edes.



Haluaisin vaan tietää, että onko tästä lapsen psyyken kehitykselle haittaa, jos toinen vanhempi huutaa suuttuessaan tms.? :( Tunnen olevani huono äiti kun en kykene asiaan vaikuttamaan, ja tuntuu naurettavalta uhkailla avioerolla tällaisessa asiassa.



Ap

että on haittaa psykeen kehitykselle.



Minun exä oli tuollainen. Johtuu(-i) aivoruhjevammasta. Toleranssi zero!



Poika on kiltti teini, mutta pelkää isäänsä. Ei ole ihan normaalia. Pelkään, että satoa isänsä käytöksestä korjataan myöhemmin ikävällä tavalla (huumeet, nuorisorikollisuus etc.).



Lastenvalvoja(mies) sanoi exälleni, että Keravan nuorisovankila on täynnä (about 3/4) vankeja, joilla on arvaamaton vanhempi. Ei koskaan tiedä milloin räjähtää.



Puhu miehellesi. Sano, että taapero ei tajua tekevänsä mitään ihmeellistä, kun tutkii ja kiipeilee. Meillä on sama tilanne - > vilkas tyttö tutkii, kiipeilee jne. Mutta se kuuluu tähän kehitysvaiheeseen ja menee ohi, kun ymmärrys lisääntyy. Nää taaperot menevät kuin päättömät pässit, eikä sellaiselle huuto auta!



Älä nyt erolla uhkaa, mutta ole tiukka ja sano ,ettei noin voi aikuinen toimia. Etsi jotain kirjallista sanojesi tueksi, jos ei mies muuten usko.

ja olin itse alussa äitinä samanlainen. Vaikka tajusin kirkkaasti kuinka pahalta se lapsesta tuntuu ja kuinka väärin se on. Se vaan oli primitiivireaktio jota mä en meinannut hallita. Mun mä päätin, että noissa tilanteissa vaan lakkaan huutamasta, hengitän syvään ja harkitsen.En tee yhtään mitään ennen kuin taas hallitsen itseni. Lakkaan ajattelemasta että mun olis pitänyt pystyä kontrolloimaan toi tilanne, ennaltaehkäistä ja hallita tilannetta, ja hyväksyn sen että tekevälle sattuu. Virheitä saa tehdä aikuinen ja lapsi.



Mun lapsi on nyt myös 1,5 ja nykyään en huuda. Esimerkiksi jos lapsi tekee jotain joka on kiellettyä, ja sitten teloo itsensä (jos esimerkiksi kantaa koiran vesikuppia, läikyttää vettä ja liukastuu siihen veteen, kippaa kupin pitkin lattioita ja istuu lammikossa itkien) niin mä osaaan pysyä tyynenä, mennä lapsen luokse lohduttamaan ja sitten vasta alkaa korjaamaan vahinkoja. Ennen oisin huitonut rätin kanssa ensin vedet pois lattioilta ja sitten vasta miettinyt miltä lapsesta tuntuu. Viime viikolla mä jopa sanoin lapselle joka touhus ja tolskas ja homma päättyi itkuun, että ei haittaa, tekevälle sattuu - ja tarkoitin sitä myös. Ja se on minulta paljon se!



Mun huutamisen pohjalla oli paitsi opittu reaktio, myös huono kaikenlaisten pettymysten sieto. Mä helposti koen muussakin elämässä ettei minusta ole mihinkään enkä onnistu missään, enkä helposti ota riskejä. Mut itseään voi muuttaa kun vaan sinnikkäästi yrittää.

ettei siedä ihmisillisiä virheitä minultakaan, mutta minulle tuli täytenä shokkina, että ei osaa hyväksyä lapseltakaan epätäydellisyyttä... johtuuko sitten ehkä lapsuudenkodin kasvatuksesta vai mistä, sitä en tiedä..



Ikävää kannaltamme on se, että kun otan asian rakentavasti puheeksi, hermostuu mies minulle ja alkaa huutaa ja sanoo, että "en minä kuule huuda lapselle" ja "just joo...kyllä sinäkin joskus korotat ääntäsi!" ja lapsi tottakai säikähtää tätä kun isä huutaa äidille ihan yhtäkkiä.



Mun miehen isä on istunut linnassa ja sekaantunut vaikka mihin, mies ei kylläkään ole ollut koskaan tekemisissä isänsä kanssa vaan yh:n poika, mutta mietin vaan voisiko olla ihan geeniperimässä tällainen ns. lyhyt pinna? Olen myös miettinyt, että olisiko miehelläni ehkä adhd mikä aiheuttaisi tällaista...



Kiitos kaikille paljon viesteistä, tästä on apua kun kuulen ulkopuolisten kommentteja asiaan!



Ap

kiersi sokkelia kun rakennettiin,jossa oli nauloja ja muuta romua.Onneksi ei sattunut mitään vahinkoja,oli vajaa kaksivuotias.Muistan kun olimme matkoilla ja mummo hoiti.Oli silloin vajaa kolme vuotias , oli halunnut väkise lähteä siskon mukaan kouluun ja oli lähtenyt, sisko oli sanonut ,että antaa tulla.Kait se oli siellä pärjännyt hyvin ,koulu oli tosi lähellä.Onpahan topakka aikuinen nyt.

itse paattaa huusiko vai ei.

ap...

ihan kun mun mies!

Sanoit loistavasti tuon "ei siedä inhimillisiä virheitä".

Mun miehen isä on ihan hullu ja kaikesta on mies saanut lapsena huudot (siis todella ihan hirveet huudot, ei mitkään pienet raivarit).

Mulla myös samanikäinen lapsi kuin sulla ja olen todella joutunut miehelle opettamaan kärsivällisyyttä lapsen suhteen.