Olen 31v ja minulla on 13v tytär. Olen tosi onnellinen, on ihana käydä esim.

mä oon 33 ja tytär 16:)

onnee teille.meil on kans tosi ihanaa:)))

lisäks kolme nuorempaa lasta.kaikki niin rakkaita.

Teillä kun on verrattain pieni ikäero, välissänne ei ole mitään hirmu isoa sukupolvien välistä kuilua, joten luulen että olette hyvin läheisiä aina.



Ja ihanalta kuulsotaa noi "naisten touhut", niistä olen pikkaisen kade, itselleni kun on siunaantunut kaksi poikaa (rakasta, tietenkin), heistä tuntuu olevan enemmänkin isälleen seuraa autotallissa ja ralleissa yms. Kiva tietysti niinkin :)

Itse ole 44v. ja mulla kaksi poikaa. Silti omalta osaltani olen nuorekkaampi, kuin monet nuoret äidit, jotka ei ymmärrä poikiensa juttuja.

Kuulin kerran, kun poikani kaveri sanoi, että makee äiti, kun leikin hänen kanssaan vesipyssyllä.

Olen synnyttänyt 38v. ja 35v.

Ikä on huono mittakaava, vaan ihan persoonallisuus on se juttu, olet sitten nuori tai vanha äiti.

Sitä voi olla lapselleen paras mahdollinen äiti, vaikka olisi täyttänyt 35v hänet saadessaan. Silloin on onneksi jo niin vanha, että ymmärtää symbioosin olevan haitaksi niin äidille kuin lapsellekin.

Mutta oletatko, että jos synnyttää esim. 35 vuotiaana, ei voi luoda lapseensa lämpimiä ja läheisiä välejä? Tai jutella kaikesta taivaan ja maan välillä?



Sanoisin myös jotain ns. ydinperheen puolesta. Minä pidän positiivisena sitä, että perheessä on molemmat vanhemmat, ja jopa sisaruksia. Sekään ei pois sulje aikasemmin mainuttuja hyviä asioita - eihän?

Sitä voi olla lapselleen paras mahdollinen äiti, vaikka olisi täyttänyt 35v hänet saadessaan. Silloin on onneksi jo niin vanha, että ymmärtää symbioosin olevan haitaksi niin äidille kuin lapsellekin.

On se kumma, että jos joku on onnellinen ja nauttii elämästään niin heti pitää tulla lyttäämään.

Ilkeä ihminen olet, iästä viis.

Nuoret äidit tarvitsevat kannustusta vaikka teiniäitiyttä ei kannata ihannoida.



Mä olen 43v ja tyttäreni on 5 v - meilläkin on ihan samanlaista ja ihanaa.



Mutta se ei ollutkaan ap:n pointti vaan teiniäitiys ja että siinäkin voi onnistua ihan kunnolla.

hiukan huonolta. Äiti ja vauva elävät symbioosissa aikansa, mutta eivät enää äiti ja teini. Itse olen ollut vanhempi lapset saadessani, minulla on poikia, mutta vaikka pienempinä touhusinkin poikien kanssa kaikenlaista ja oli läheiset välit, nyt teinenä he ottavat selkeästi hajurakoa. Hyvä näin, vaikka haikeana muistelen menneitä aikoja.

taas en löydä oikein mitään yhtäläistä tyttöyteen liittyvää oman tyttäreni kanssa. Tosin on nuorempikin. Helpompi tehdä poikien kanssa juttuja :)

ja siihen on aikaa yli 10v, niin tyttäreni on silloin myös 13v!



Mutta en silti tullut teininä vahinkoraskaaksi kuten ap.

mutta ei ole ihan normaalia, jos teini on noin kiintynyt vanhempaansa. Irrottautumisprosessin pitäisi jo alkaa.

Minä en kyllä erityisen ruusuisena muistele sitä aikaa kun olin 17v ja äitini oli 34v.

vanhin lapsi syntyi ollessani 22,aivan varsinainen teiniäti en siis ollut, mutta nuori kuitenkin. Nyt olen 36-vuotias ja tytär 14. Vaikeaakin on välillä, murroiän tuomia oikkuja, mutta pääsääntöisesti on ns. kiltti tyttö. Ei juoksentele iltaisin ilman lupaa ulkona jne. Yhteisiä juttuja on alkanut muodostua, mm.leffailtoja.

mutta olethan tyttärellesi vanhempi, et kaveri? Kavereita lapsi saa muualtakin, vanhempia ei mistään.

Tähän asti olen mielestäni suoriutunut suht hyvin, mutta ajattelen että tulokset alkaa näkyä vasta kymmenen vuoden päästä. Mikäli lapsellani silloin on työpaikka ja kaikki ok, eikä ole rikollinen/huumeitten käyttäjä niin sitten ehkä voin sanoa onnistuneeni

minulla oli juopot vanhemmat, eli ei käytännössä vanhempia ollenkaan. Maksaisin mitä vaan jostain symbioosista!! AP:llä on ihan varmasti onnellinen ja tasapinoinen lapsi! Kyllä tuolla tytöllä on myös ystäviä, eikä vain äidin helmoissa roiku..

...en kasvanut aikuiseksi, haaveilin aina siitä, että pääsisin perhekotiin tms. Ettei mun tarvitsisi olla äidille mieliksi. Lopulta päädyin laitoskierteeseen masennuksen ja persoonallisuushäiriön vuoksi. Siellä oli sitten turvallista kokea murrosikä ja aikuiseksi kasvaminen yli kaksikymppisenä... Kotona kun oli äidin paras kaveri ja siten aikuinen jo ennen kymmentä ikävuotta.

...en kasvanut aikuiseksi, haaveilin aina siitä, että pääsisin perhekotiin tms. Ettei mun tarvitsisi olla äidille mieliksi. Lopulta päädyin laitoskierteeseen masennuksen ja persoonallisuushäiriön vuoksi. Siellä oli sitten turvallista kokea murrosikä ja aikuiseksi kasvaminen yli kaksikymppisenä... Kotona kun oli äidin paras kaveri ja siten aikuinen jo ennen kymmentä ikävuotta.

Ihanaahan se on, jos äiti ja tytär ovat löytäneet yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, hyvä tuuri on käynyt :-)

12, 11, 9 ja 8. Toivottavasti meillä on yhtä ihanaa.





Nyt onnellinen, ja onnellinen olen ollut siitä asti kun lapsia edes sain.

...en kasvanut aikuiseksi, haaveilin aina siitä, että pääsisin perhekotiin tms. Ettei mun tarvitsisi olla äidille mieliksi. Lopulta päädyin laitoskierteeseen masennuksen ja persoonallisuushäiriön vuoksi. Siellä oli sitten turvallista kokea murrosikä ja aikuiseksi kasvaminen yli kaksikymppisenä... Kotona kun oli äidin paras kaveri ja siten aikuinen jo ennen kymmentä ikävuotta.

mutta näyttää olevan geeneissä. Ihan turha verrata sun sairasta sukuas ap:hen ja tämän lapseen.