Kesätyöntekijä roikkuu minussa..
Työpaikallani aloitti pari viikkoa sitten kaupungin palkkaama kesäsijainen, nuori tyttö 19 v. Ja apua. On alkanut roikkua minussa. Kulkee jatkuvasti perässä ja höpöttää taukoamatta. On vielä selvästikin ikäistään huomattavasti lapsellisempi..
Tänäänkin yritin tehdä töitä koneella niin eikös tämä tyttö tule selän taakse papattamaan kaikkea omasta mielestään "hassua". Seuraa myös kuin hai laivaa, hyvä kun ei vessaan tule perässä. Ja vielä toistan, on selvästi ikäistään huomattavasti lapsellisempi..
Jotenkin tosi väsynyt olo, kun pääsee kotiin.
Kommentit (6)
Ota ystävällinen ja ohjaava ote ja pistä tyttö töihin. Käy sitten välillä kysymässä miten menee. Tai jos et ole tytön perehdyttäjä, käske kysyä häneltä neuvoja. Onko hänelle ihan selvää, mikä on tehtävänkuva kesätöiden ajan? Ettei vaan ole kyse siitä, ettei kukaan sitten ole ottanut oikein asiakseen miettiä hänen ohjaamistaan. Näinkin on käynyt.
Yritäpä vaan kestää.
Meillä on yksikössämme parikymmentä muutakin työntekijää. Voisi jakaa osan "huomiostaan" näille.
ap
on nimetty toinen perehdyttämään, mutta jotenkin on leimaantunut minuun. Oikeastaan ei ole edes minun tehtäväni jakaa hänelle töitä, sillä en ole edes kovin tietoinen (eikä kuulukaan tässä tapauksessa olla) siitä mitä hänelle kuuluu. ap
Ota ystävällinen ja ohjaava ote ja pistä tyttö töihin. Käy sitten välillä kysymässä miten menee. Tai jos et ole tytön perehdyttäjä, käske kysyä häneltä neuvoja. Onko hänelle ihan selvää, mikä on tehtävänkuva kesätöiden ajan? Ettei vaan ole kyse siitä, ettei kukaan sitten ole ottanut oikein asiakseen miettiä hänen ohjaamistaan. Näinkin on käynyt.
kanssa asiasta. Pitäis ottaa kesätyöläinen omiin huomiinsa tiukemmin
Perehdyttäjän asia perehdyttää myös työpaikan yleisiin sääntöihin kuten työrauhan antamiseen. Mut silti anna pieni jousto tytölle, on varmaan eka työpaikka ja ehkä on ihan hermostuksissaan ja siksi höpöttelee.
Yritäpä vaan kestää.