Lapseton täti tietää paremmin lastenkasvatuksen koska on opettaja

ainakin omasta mielestään. Meillä ei lähipiirissä sentään kasvatuksen "ammattilaista", mutta lähipiirin vanhapiiat jakavat neuvoja mielellään...



Varmaan olen itse syyllistynyt samaan ennen lapsia. Yritä olla kiinnittämättä liikaa huomiota sukulaisen neuvoihin -anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

kuinka vanhemmat eivät osaa ostaa lapsille sellaisia hattuja jotka nämä osaavat itse laittaa päähän. Piti tätä isonakin epäkohtana, koska on tärkeää että lapsi oppii itse pukemaan. Ja kyllä, meidän lapsella tietysti sattui olemaan samanlainen hattu.

Sitten sain omia muksuja ja tajusin, että elämä onkin aika ihmeellistä ja monisävyistä. En jakele kasvatusneuvoja enää, mutta en niitä myöskään lapsettomilta kollegoilta ota kuin hymyille hiljaa.



Ja tunnustan, opehan minä...

Kun tätäkin palstaa lueskelee, niin huomaa miten pihalla monet vanhemmat lastensa suhteen ovat. Miksei opettaja tietäisi paremmin? Sinulla on kolme lasta, mutta kyseinen täti on kasvattanut kymmeniä tai jopa satoja lapsia, jollei enemmänkin.

valmistuneena lastentarhanopettajana ennen omien lasten syntymää -ja neuvoin muita hanakasti. Nyt parinkymmenen työvuoden ja kolmen lapsen jälkeen olen huomattavasti hiljaisempi ja nöyrempi kasvattamaan muiden lapsia... ;-D

on ne parhaat lapsen kasvattajat ja eläkeläiset osaa kaikki maailman työt parhaiten... näin se valitettavan usein menee (onneks ei aina)

sukulainen jonka 2 omaa lasta on psykiatrisessa hoidossa.

I was a really good mommy before I had kids... :D

Se, että tuttavasi on lapseton opettaja, ei poista sitä tosiasiaa, että monien lasten vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan, eivät ymmärrä lapsiaan eivätkä tiedä, miten lasten kanssa toimitaan.

ja kun joku lapseton menee ääneen kertomaan, että pieleen meni, niin tartutaan siihen lapsettomuuteen aivan kuin synnytys tai hedelmöitykseen johtanut akti tekisi ihmisestä kyvykkään kasvattajan.

Ei kasvatuksen osaaminen edellytä sitä, että olisi isä tai äiti. Tai oikeastaan aika usein näyttää siltä, että isyys ja äitiys vievät kokonaan kyvyn kasvattaa mallikelpoisia kansalaisia.

Lapseton/ammattilainen saattaa nähdä asioita, joita vanhempi ei itse näe. Vanhemmat saattavat olla jämähtäneitä yhteen totuttuun tapaan, lapsettomalle ei tällaista moodia ole kehittynyt. Ammattikasvattaja tietää jo koulutuksensa puolesta asioita, joita kaikkia ei ehkä puhtaasti omalla järjellä voi kukaan tietää.

Toisaalta häneltä saattaa puuttua kokonaiskuva vanhempien kasvatustyylistä- ja tilanteista, ja ehkä myös lapsen yksilöllisestä tavasta oppia ja kehittyä eri toimintamalleilla. Eikä lapsettomuus automaattisesti luo avaraa ajattelukykyä tai koulutus ammattiin soveltumista.

Oleellisinta lienee se, miten neuvonsa esittää. Hyvä kasvattaja osaa kuunnella myös vanhemman näkemystä eikä kyseenalaista vanhempia lapsen kuullen.

Tietysti jokainen äiti tunteen ja "ymmärtää" lastaan parhaiten, vaikka samalla voikin olla sokea tietyille asioille. Opettajan työ on nykyään todella yhä rankempaa, mikä johtuu hyvin suurelta osin siitä, että kodeissa ei enää kasvateta samalla tavalla kuin ennen. Opettajilla menee yhä enemmän ja enemmän aikaa käytöksen perusasioiden opettamiseen koulussa, mikä olisi(oli ennen kodin tehtävä: opettaa käyttäytymään asiallisesti, kunnioittamaan opettajaa, ottamaan toiset huomioon, jne..Opettajan työnkuva on muuttunut todella rajusti 10 vuoden aikana. Siihen on opettajien todella haasteellista sopeutua. Opettaja joutuu kohtaamaan koulussa kymmenien, satojen erilaisia oppilaita ongelmineen ja vanhempineen JA selviämään niistä kaikista...! Työtä tehdessään satojen erilaisten lasten kanssa hän varmasti oppii kasvattamisesta koko ajan lisää, sitä ei voi kieltää..vaikka tietysti eivät kaikki opettajana toimivat eivät olekaan soveltuvia alalle tai taitavia työssään..

Koulussa väistämättä oppii enemmän kuin kotona muutaman muksun kanssa. Monille lapsille opettaja on aikuinen, jonka kanssa he kouluvuoden aikana viettävät eniten läsnäolevaa yhteistä aikaa päivittäin. Kasvatustieteen (maisterin) opinnot antavat hyvän ja analyyttisen pohjan ja käsityksen lapsen parhaasta ja siitä miten siihen päästään. Tietysti jokaisen arvot ja maailmakuva voi olla erilainen, mikä vaikuttaa kasvatuksen tavoitteisiin..eroavatko teidän arvonne ja tavoitteenne kenties paljon?

Varmasti opettajalla on myös kokemuksia ja ihmisiä ympärillään, jotka osaavat kasvattaa lapsensa (kotona) niin, että koulussa ei ole ongelmia. Tai ylipäätään, niin että lasten turvallinen kehitys on taattu. Eli hän myös näkee hyvän kasvatuksen tulosta, mihin voi verrata huonon kasvatuksen tulosta. Hyvistä esimerkeistä hän tuskin tulee maininneeksi..?

Kuten lääkäri saattaa olla herkistynyt ympärillään huomaamaan terveyttä uhkaavia tekijöitä, poliisi turvallisuusriskejä, on opettaja herkistynyt huomaamaan epäkohtia kasvatuksessa ja tunnistamaan lapsen tervettä kehitystä uhkaavia tekijöitä..

Ehkäpä omaisesi on stressaantunut ja purkaa sitä valittamalla sinulle? Jos se ja puuttuminen lastenne kasvatuksesta tuntuu sinusta kuitenkin ikävältä, olet itse vastuussa sanoa sen hänelle ystävällisesti..:) Toisaalta hän ei ole sinullekaan mikään mitta, joten sanomisista voi ottaa hyvän ja jättää huonon..

Pysähdy kuitenkin miettimään hetkeksi voisiko hänen jutuissaan olla perää? Mieti miten voisit ilmaista asiasi hänelle rakentavasti.. Sinulla vanhempana on tietysti vastuu ja vapaus sen mukana kasvattaa lapsiasi. Jos teet parhaasi ja osaat pyytää apua tarvittaessa, se riittäköön! Itse kannat vastuun myös lopputuloksesta, joka näkyy vasta vuosikymmenien päästä!

Mutta ajatteletko siis kuten jotkut vanhemmat, että jos opettajalla ei ole omia lapsia, hän ei osaisi kasvattaa toisen lapsia? Tai jos vanhustenhoitajalla ei ole kotona omaa vanhusta hän ei osaa hoitaa vanhuksia...tai jos lentäjällä ei ole omaa lentokonetta, hän ei osaa lentää, tai todella ymmärrä lentämistä..?! Tällaista epäreilua asennoitumista monet lapsettomat opettajat joutuvat usein kohtaamaan. Lapsettomuuden surua se ei ainakaan helpota, vaikka lapsettomalla opettajasukulaisellasi onkin siten enemmän aikaa ja energiaa ajatella ja välittää myös muiden lapsista..

Lähimmäisesi todennäköisesti välittää lapsista hyvin paljon ja epäkohtien näkeminen saattaa ahdistaa häntä ja hän voi kokea siinä samanlaista riittämättömyyttä kuin sinä vanhempana. Ehkä hänellä on vaikeuksia rajata työtään ja omaa vastuutaan…? Ehkä hän on ylivastuuntuntoinen..?

Hän on varmasti joutunut kokemaan samaa asenteellista "rasismia" muidenkin taholta...Opettaja ON kasvatuksen ammattilainen, oli hänellä lapsia tai ei, kuten lastensuojelija omalla allaan jne... Lääkäri, poliisi ja pappikin on ammattilainen myös vapaa-ajallaan jne.. mihinkä kissa karvoistaan pääsee.. ;) Opettaja ei kuitenkaan ole saanut koulutusta vanhempien kanssa työskentelyyn, puhumattakaan sukulaisten tukemiseen kasvatuksessa…joten hän voi olla siinä asiassa taitamaton…Hän vain tietää miten asiat pitiäsi ja on mahdollista tehdä (tapoja voi olla monia erilaisia), mutta ei välttämättä osaa viestiä sitä niin, että se menisi vanhemmille perille.

Sukulaisesi olisi tietysti ammattilaisena pyrittävä ilmaisemaan asiat sinulle ja lapsillesi ystävällisesti..mutta olisiko välipitämättömyys parempi? Herättääkö hänen käytöksensä sinussa syyllisyyden tai riittämättömyyden tunteita, mikä aiheuttaa sinulle ärtymystä? Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, joskus rakkaus vaatii myös vihastumaan… varsinkin jos sen rajoja rikotaan.. Ehkä tämä ”täti-henkilö” onkin jo kuitenkin huomannut, että hänen yrityksensä eivät auta mitään ja ehkä hän on jo luovuttanut ja lopettanut ”maailmanparantamisensa”…sitä en yhtään ihmettelisi…

eläkkeellä oleva lto ja todellakin tietää lapsista enemmän kuin perusäidit ja osaa niitä käsitellä todella hyvin.



Ihana käydä kylässä vaikka heidän kotinsa on hieno ja täynnä arvotavaraa. Hän osaa ohjata lapset tekemään muuta jos alkavat riehaantua liikaa.

perheiden ongelmat on aina kurin ja organisointikyvyn puutetta, ja monimutkaisiinkin asioihin löytyy helppoja patenttiratkaisuja. Itsekin ajattelin näin ennen lapsia. Nykyään mietin suorastaan kauhulla, kuinka mustavalkoisesti näin perheellisten kavereideni elämän. Monet asiat, joita silloin kauhistelin (onneksi harvemmin ääneen) ovatkin ihan normaaleja lapsiperheen elämään kuuluvia asioita (kuten lasten kiukuttelu, vanhemman mäkättäminen ja huutaminen, se että tavarat menevät helposti hukkaan jne.)



Mutta onneksi voin vielä jonain päivänä olla hyvä kasvattaja - sitten kun saan lapsenlapsia. Oma äitini nimittäin sanoi tässä yksi päivä, että voisin olla vähän hyväntuulisempi äiti. Ja minä olen sentään sata kertaa hyväntuulisempi, osallistuvampi ja hauskempi äiti kuin oma äitini aikanaan! En edes osaisi nalkuttaa niin kovasti kuin hän...tai ehkä jonain päivänä osaankin. ;)

ja kun joku lapseton menee ääneen kertomaan, että pieleen meni, niin tartutaan siihen lapsettomuuteen aivan kuin synnytys tai hedelmöitykseen johtanut akti tekisi ihmisestä kyvykkään kasvattajan.



Ei kasvatuksen osaaminen edellytä sitä, että olisi isä tai äiti. Tai oikeastaan aika usein näyttää siltä, että isyys ja äitiys vievät kokonaan kyvyn kasvattaa mallikelpoisia kansalaisia.

Olin jämäkkä, luja ja luotettava. Sanoin kerran ja jos ei toiminta ollut toivottua, puutuin asiaan heti. Sanoin ystävilleni ääneen, että en ymmärrä heitä ja tapojaan huudella sohvalta neuvoja. Kaverini nauroivat minulle sanoen, että kunhan saat omia lapsia niin eiköhän tyyli muutu minullakin.



Nyt lapsia on 4, vanhin jo teini. Edelleenkin tiedän nähtävästi enemmän lastenkasvatuksesta kuin moni muu, ja lapseni ovat hyväkäytöksisiä, reippaita ja sanovat mielipiteensä selkeästi. Joskus se on eri kuin minun mielipiteeni, mutta se ei haittaa. Kertaakaan meillä ei ole saatu itkupotkuraivareita tai päädytty perheneuvolaan keskustelemaan toivotusta dignoosista äidille tai lapsille.



Ehkä jotkut osaavat paremmin "lukea" lapsia kuin toiset. Ja onneksi minä olen niitä, joka sai helpot lapset, kasvatuksellahan ei palstan mukaan ole mitään merkitystä sille, millaisia lapsista tulee. Siksi niin moni jättää kasvattamatta ja ihmettelee, miksi lapseton täti niin menee tekemään.

ajatelleeni ennen lasten saantia monestikin samoin kuin hän, tosin avoimesti en neuvoja jaellut ystäville/tuttaville.



Esikoisen saatuani ystäväni jatkoi tätä kommentointi/neuvomislinjaansa, kun itse taas olin jo huomannut, että aivan turhaan pyörittelin päätäni muille lapsettomana. Nyt kolmen lapsen äitinä minua lähinnä huvittaa hänen neuvonsa ja usein kerronkin meidän pienten paheista ihan tahallani, jotta kuulisin kommentit. Toista yhteistä ystäväämme taas ahdistaa nämä kommentit kovastikin ja minä sitten aina tsemppaan ja kannustan.



Muutama päivä sitten sain kuulla, että ystäväni on raskaana ja voi sitä ilon tunnetta joka sisällä kuplii...jonain päivänä nauramme näille kaikille neuvoille ja pään pyörityksille yhdessä - toivottavasti :) Ja kyllä joskus "ammattilainen" näkee sen metsän puilta ja voi olla oikeassakin, mutta lapseton ei IKINÄ tiedä millaista se oman lapsen kasvattaminen/hoitaminen on 24/7 kunnes kokee sen itse!!!



Ja minuun ainakin pätee loistavasti sanonta: olin erinomainen äiti, kunnes sain lapsia...