Jatkaako "kulissiliitossa" vai erota?
Meillä on ollut jo pitkään vaikea elämäntilanne. Tapahtunut monenlaista ja viimeisimpänä ollaan ajauduttu toisistamme erilleen ja jokin aika sitten mies kertoi, että hänellä on ollut suhde toiseen naiseen. Ensin mies oli ollut varma, että tuo nainen on hänen elämänsä nainen, mutta kun minä olin hengenvaarassa niin mies säikähti todella eikä enää tiedä onko tuo toinen nainen kuitenkaan se oikea.
Olen tällä hetkellä lasten kanssa vanhempieni luona selvittelemässä ajatuksiani. Olen edelleen fyysisesti sairas, en siis pysty lapsista yksin huolehtimaan, koska minun on oltava vuodelevossa. Masennukseni sen sijaan alkaa väistää (lääkkeet ja terapia alkaa tehota) ja sen ansiosta mieliala on parempi, vaikkakin nyt miehen tekojen takia mieli on maassa.
Minusta tuntuu, että ero voisi olla tässä tilanteessa liikaa, mutta onko edes teoriassa mahdollista, että pitkän salasuhteen voisi antaa anteeksi ja ehkä joskus olla vielä onnellinenkin miehen kanssa?
Kommentit (11)
nyt pitää vaan mennä eteenpäin ja keskittyä olennaiseen. Minusta teidän pitäisi enenkaikkea ajatella lapsia ja pyrkiä luomaan heille eheä perhe. Kaikki tekevät virheitä, muta jospa nyt teidän perheessänne olisi muutoksen paikka keskustelun ja ehkä pariterapian kautta.
Teillä yksi asia on johtanut toiseen, ja tilanne on nyt kasaantunut. Olette kuitenkin joutuneet puntaroimaan elämänarvoja, ja se on hyvä pohja parempaan huomiseen.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että pitkän salasuhteenkin yli voi päästä, ja elämä voi jatkua jopa entistä parempana sen jälkeen kun tullut tarpeeksi hyvä syy ravistella suhdetta oikein pohjiaan myöten ja selvittää kaikki vuosikausien aikana kasaantuneet asiat.
Monesti varsinkin miehet pakenevat pitkään jatkuneita vaikeuksia suhteen ulkopuolelle, eivätkä kykene siinä tilanteessa näkemään todellisia syitä. On niin helppoa syyttää toista ja huonoa parisuhdetta ja olla näkemättä kokonaisuutta.
Antakaa nyt itsellenne ja toisillenne aikaa ja pienin askelin eteenpäin.
Sain kirjoituksestasi käsityksen, että mies edelleen miettii, kumman kaa olisi. Jos näin on, en kyllä hirveän pitkään itse jaksaisi vain odotella vaan vaatisin miestä päättämään. Ja kantamaan vastuun päätöksestään ja sen seurauksista. Eli esim. siitä, että jos hän jättää sinut, hänen on otettava enemmän vastuuta lapsista koska sinun pitää saada toipua.
Jos mies on jo päättänyt että haluaa jatkaa sinun kanssasi, odottelu on varmaan viisasta. Keräät voimia ja teette lopullisen ratkaisun vasta kun elämä alkaa palata normaaliksi.
suhdetta. Että ennemmin mieti tuletteko koskaan onnellisiksi, suhde on sinulle nyt vain syy teidän huonolle liitolle. Vaikka todellisuudessa liittonne on ollut jo pitkään huonossa jamassa.
ja haluaisi vielä yrittää minun kanssani. Tajusi kuulemma, ettei tuo toinen nainen ole hälle se oikea vaan se olen minä.
Meidän liittomme oli kyllä onnellinen ennen miehen salasuhdettakin, yhdessä ollaan oltu käytännössä aina, siis ihan teineistä asti. Vaikeuksienkin keskellä alkuun osattiin ns. puhaltaa yhteen hiileen, mutta jossain vaiheessa alettiin erkaantua toisistamme.
Taisin jo aloituksessakin sanoa, että minusta ero ei välttämättä olisi se paras ratkaisu tässä tilanteessa, koska toisaalta haluaisin antaa miehelle vielä mahdollisuuden tai ainakin yrittää, jos pääsisimme tämän yli kunhan itse olen parantunut niin masennuksesta kun muistakin vaivoista.
Osa lapsistamme on sen verran pieniä, että heitäkin kyllä haluais varjella suurilta muutoksilta, joita ero heille olisi. Miehen kanssa kyetään kyllä käyttäytymään lasten nähden melko normaalisti (tosin halailua/pussailua ei kyllä ole kuten ennen) eikä olla koskaan lasten nähden riidelty. Arki on siis ihan ok tällä hetkellä eikä tuota eropäätöstä ole pakko tehdä nyt ja tässä.
ap
Jatkaako mies suhdetta? Sain kirjoituksestasi käsityksen, että mies edelleen miettii, kumman kaa olisi. Jos näin on, en kyllä hirveän pitkään itse jaksaisi vain odotella vaan vaatisin miestä päättämään. Ja kantamaan vastuun päätöksestään ja sen seurauksista. Eli esim. siitä, että jos hän jättää sinut, hänen on otettava enemmän vastuuta lapsista koska sinun pitää saada toipua.
Jos mies on jo päättänyt että haluaa jatkaa sinun kanssasi, odottelu on varmaan viisasta. Keräät voimia ja teette lopullisen ratkaisun vasta kun elämä alkaa palata normaaliksi.
suhdetta. Että ennemmin mieti tuletteko koskaan onnellisiksi, suhde on sinulle nyt vain syy teidän huonolle liitolle. Vaikka todellisuudessa liittonne on ollut jo pitkään huonossa jamassa.
Hoitava psykologi antoi neuvoksi, että älä koskaan tee suuria ratkaisuja elämässäsi kun kriisi on päällä.
Eli hoitaisin sinut kuntoon ja sitten miettisitte mitä tehdään.
Ehkä teille on nyt annettu hyvä tilaisuus aloittaa yhteinen elämä uudestaan tyhjältä pöydältä.
Jos tulette toimeen, olette riitelemättä dramaattisesti ja olette ystäviä ja pidätte kuitenkin toisistanne, niin kulissiliitto on lasten kannalta paras ratkaisu. ja ennen kuin joku sanoo että lapsi oppii huonon parisuhteen mallin niin sanon: lapsi oppii kestävän parisuhteen mallin, jossa ei uhkailla erolla tai erota vaikeuksien tultua. Lapsi oppii kahden toisiaan kunnioittavan ihmisen parisuhteen mallin, jossa ollaan ystävällisiä toisella ja annetaan tilaa toiselle. Lapsi ei voi tietää, että ette harrasta seksiä tai harrastatte sitä muiden kanssa.
MUTTA jos tuo tapahtunut on jotain niin hirveää, että et pääse siitä yli, suositan eroamista kunhan mietitte ensin vaikka puoli vuotta, sinä aikana tunteet voivat tasaantua ja luottamusta taas kertyä.
Olkaa avoimia. Ero on nykyajan ratkaisu sille,että kannatetaan yksiavioisuutta (kuitenkin eronneena voidaan olla monenkin kanssa elämän aikana). Eri asia on alkoholismi, väkivalta yms joita EI TULE SIETÄÄ hetkeäkään vaan lopettaa liitto heti kun tulee ensimmäisiä merkkejä tästä.
laske rahan arvo
ymmärsin asian siten että täytyy ajatella ensisijaisesti järkevästi ja vastuullisesti lasta kohtaan eli rahan arvo on yksi ratkaiseva tekijä.
eli lapsen elatuskyky
suhdetta. Että ennemmin mieti tuletteko koskaan onnellisiksi, suhde on sinulle nyt vain syy teidän huonolle liitolle. Vaikka todellisuudessa liittonne on ollut jo pitkään huonossa jamassa.
Ihmiset usein tekevät päätöksiä liian nopeasti. Keskity masennuksen hoitoon ja laita tuo asia taustalle ja ratkokaa sitä myöhemmin? Arki on arkea, elää sitä yksin tai yhdessä, mutta ei kannattane nyt vielä lisäksi erotaisteluja ottaa. En osaa vastata viimeiseen kysymykseen, mutta jos yritätte vielä voit ainakin ajatella, että teitte kaikkenne.