Lue keskustelun säännöt.
HAluaisin muttaa pois mieheni luota mutta...
29.05.2010 |
en tiedä tuleeko siitä vieläkään mitään... olen tätä niin monen monta kertaa harkinnut ja suunnitellut mutta en vaan uskalla!
Siksi en uskalla koska pelkään että miten lapset siihen reagoi? tai että jos ei miehen kanssa pysytäkään väleissä?
Kyse on siis siitä että mulla on tullut mitta täyteen tätä "yhteiseloa" ollaan tästä asiasta tapeltu kohta 6 vuotta eikö se siitä mihinkään muutu, haluan olla lapsilleni hyvä ja kiva äiti, en se hermoheikko huutaja joka menettää hermot pienimmästäkin metelistä tai tappelusta.
En nyt jaksa juurtajaksain selittää koko tilannetta mutta nyt taas vaihteeksi tuli sellainen olo etttä nyt on päästävä pois!
Joskus miehen kanssa sovittiin että voin muuttaa pois ja ollaan silti "yhdessä" kyllä mä miestä rakastan ja se mua, tai ainakin väittää niin mutta ei koskaan nöäytä sitä millään tavalla. LAsten huoltajuus ja muut saadaan kyllä sovittua niistä ei tule tappelua, silti vaan pelottaa!!!
Kommentit (5)
ammattiapua parisuhteeseen ja sen jälkeen pistätte lapset ruotuun. en tarkoita mitään armeijasiputusta, vaan peruskunnioitusta vanhempia ja toisiaan vastaan ja hyvät teot palkitaan, huonoista seuraa ikään sopiva rangaistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ei oo helppoo asuu ihmisen kanssa joka ei laita tikkua ristiin kotona, aamulla lähtee töihin ja illalla tulee kotiin (niin kuin minäkin) ja sitten makaa lopun illan sohvalla tai tekee jotain omia juttujaan... remontit on kesken, ollu kaks vuotta, meita muita täällä asuvia ei oikeen ees huomaa, mitään ei siivoa, ei ees omia jälkiään (olen koittanut kyllä sitä että en siivoa mutta kuukauden jälkeen alkoi mennä hermot siihenkin)...
Tiedän että kaikki olis paremmin jos asuttas erillään mutta jotenkin vaan pelottaa muuttaa pois.
jos remontit ovat kesken töiden ohessa. Siinä ei huutaminen auta, vaan se, että suunnittelette ja teette yhdessä tilaa sille tekemiselle. Sinä esimerkiksi lähdet lasten kanssa koko viikonlopuksi tai jopa viikoksi mummolaan, että mies saa rauhassa omaan tahtiinsa päätellä niitä solmimattomia lankoja ja samalla vetää hieman henkeä.
Ei tuo ole mikään avioeron paikka.
niin on henkisesti rikki.
No mutta sitten miehellä on aikaa kun me muutetaan pois.
Siks just tässä ollaan muuttamassa kun en jaksa kattoo tollasta makaamista, sitten kun tekee jotain niin pidetään vartin välein puolen tunnin kahvitauko...
Itse hän halusi omakotitaloon muuttaa jakuitenkaan ei 10vuoden aikana täällä ole oikeen mitään tehnyt... minä teen kaiken mihin pystyn mutta mies töiden jälkeen aina vähän huilaa...mulla ei kuitenkaan ole aikaa siihen huilaamiseen.
hermoheikkona. Vai mitä?