Cipralex.
Hei!
Aloitin tänään kyseisen lääkkeen käytön, ja haluaisin kuulla muiden kokemuksia kys. masennuslääkkeestä.
Millaisia sivuoireita olette saaneet lääkkeen käytöstä? Ja onko teillä paino noussut lääkkeen syönnin takia? Itseäni ahdistaa eniten juuri tuo mahd. painon nousu, koska olen nyt ihannepainossani, jonka tavoitteluun minulta meni pitkään aikoinaan.
Mutta siis miten teillä on lääke toiminut? :)
Kiitos jo etukäteen asiallisille vastaajille!
Kommentit (11)
Ei mitään muita haittavaikutuksia. Alkoi vaikuttaa jo muutamassa päivässä. Ei vaikuttanut painoon millään tavalla. Hyvä lääke, mutta lopetin noin puolen vuoden kuluttua, kun lakkasin tarvitsemasta henkistä kainalosauvaa.
Kaikki seksi´halut katosivat. Pahimpana kuitenkin se, että mikään ei tuntunut miltään lääkkeen käytön aikana. Ei pahempia murheita, mutta ei niitä vuorenhuippujakaan. Muutuin ikään kuin robotiksi, sain asiat hoidettua kyllä paremmin kuin ennen, esim. arjen kotityöt ja nukuin paremmin, mutta ei se lääkkeen kanssa eläminen kunnon elämää ollut.
Eli kokeile rohkeasti! Aina voi lopettaa lääkkeen käytön, joskin hitaasti annosta laskemalla. Lääkkeet kun vaikuttavat varsin yksilöllisesti. Mulla ei vaan toiminut.
Kaikki seksi´halut katosivat. Pahimpana kuitenkin se, että mikään ei tuntunut miltään lääkkeen käytön aikana. Ei pahempia murheita, mutta ei niitä vuorenhuippujakaan. Muutuin ikään kuin robotiksi, sain asiat hoidettua kyllä paremmin kuin ennen, esim. arjen kotityöt ja nukuin paremmin, mutta ei se lääkkeen kanssa eläminen kunnon elämää ollut. Eli kokeile rohkeasti! Aina voi lopettaa lääkkeen käytön, joskin hitaasti annosta laskemalla. Lääkkeet kun vaikuttavat varsin yksilöllisesti. Mulla ei vaan toiminut.
Et sitten edes tarvinnut lääkettä, koska jos on ahdistunut tai masentunut niin se että seksi ei maistu tai että elämä on kerrankin tasaista on IHANAA ei kamalaa. Mikä tahansa on ihanaa masennuksen/ahdistuksen tilalle.
Sun kannattaisi liikkua enemmän, saisit piristystä!
Toinen vaihtoehto on tietty että olet elämys-seekkeri, joka haluaakin hankaluuksia että TUNTEE ELÄVÄNSÄ. Jos näin, varaa aika psykiatrille.
Tsemppiä joka tapauksessa!
aloitettu neljä pv siiten cipralex. väsyttää aika lailla, välillä tulee ahdistuskohtauksia, välillä tosi apaattinen seisahtunut olo.Olen myös todella kiukkuinen, siis pahemmin kuin ennen lääkettä.
Muakin ahdisti ja pelotti että paino nousee kun aloin syömään kyseistä lääkettä. Ja niinhän siinä sitten kävi että +10 kiloa tuli todella nopeasti. Eihän cipralex itsessään lihota vaan se mitä suuhun laittaa. Mulla toi lääke aiheutti ihan kamalaa makean himoa mihin ei auttanut mikään. Myös ruoka alkoi maistumaan taivaallisen hyvälle ja söin valtavia annoksia. Nyt kun lääkitystä on vähennetty niin makean ja ruuan himo on loppunut kuin seinään.
Itselläni kyseinen lääke aiheutti:
-Himoa ruokaan ja varsinkin makeaan
-Siitä seurauksena +10 kiloa
-Voimakasta matkapahoinvointia
Älä mieti liikaa tota painon nousua! Tärkeintä on että masennus saadaan hoidettua =) Sen jälkeen voi taas keskittyä vaa'an lukemiin.
sulla on olo helpottanut??tuntuuko cipralex auttavan? Huomasitko että alkuun olo olisi jotenkin helposti ärtyvä? Mulla kamalan kireä olo, mutta johtuu varmaan tästä väsymyksestä, minkä lääke tuntuu ensalkuun tekevän...
koska ensimmäiset kaksi viikkoa oli tosi etova olo, sitten helpotti.
Vaikka valitti vain unettomuutta ja väymystä, Sai noita ja söi niitä, oli koko ajan väsynyt, nukkui silti huonosti ja oli ärtynyt. Oikeastaan oli kuin zombi, eli jossain rinnakkaismaailmassa. Mä aloin olla tosi huolissani, sitten mies lopettikin lääkkeet. Kävi toisella lääkärillä, ja tutkittin. Mies, joka siis tupakoi, kärsii keuhkoahtaumasta, tosin ei vielä kovin paha. Nyt on kunnonkohotus kuurilla ja sai astamalääkityksen. Nyt unikin tulee paremmin eikä väsytä enää niin. Hiukan ihmettyttää, kun kaikkeen annetaan heti lääkkeitä. Mun mies oli oikeasti huonossa hapessa, tupakointi ja lasikuus sen aiheutti, kunto oli surkea eikä henki enää kulkenut. Ei ihme että ahdisti, eikä nukuttanut, syyt oli myös fyysiset.
Tosin aloitin minimiannostuksella 2.5mg nyt 5mg ja huomenna aattelin nostaa 10mg. Oireina väsymystä, levottomuutta, ahdistusta.
puolessa vuodessa ja lihoin heti kun lopetin käytön. Söin kolarin jälkeen ahdistuksen poistamiseksi ja tehosi hyvin. En ollut lainkaan ahdistunut enkä murehtinut. Alkoi vaikuttaa noin kuukaudessa.
Ekat kolme viikkoa olin todella väsynyt ja nukuin heti kun pääsin kotiin, lisäksi oli ilmavaivoja. Mutta olin päättänyt hoitaa itseäni enkä lannistunut ja se kannatti