Onko joku mennyt töihin äitiin takertuvan lapsen ollessa 13kk?

Luultavimmin päivät menee oikein hyvin, kyllä isän pitäisi olla ihan yhtälailla tärkeä kuin äidinkin (toki nyt äiti on pienelle lapselle yleensä tärkeämpi, mutta äidin poissa ollessa, ihan yhtä läheinen ja tärkeä on isikin)!



Toki lapsi varmasti iltaisin sitten takertuu sinuun vielä enemmän, mutta oppiihan se lapsi huomaamaan, että mikäpäs sen isän kanssakaan on ollessa.



Hienoa, että saa olla kotona isän kanssa, eikä tarvitse lähteä vieraalle hoitoon vielä noin pienen.

Ja lapsi voi tässä välissä vielä ehtiä hellittää takertumista äitiin ja kiintyä yhä enemmän isäänsä. Tätä prosessia voitte vanhempina ihan tietoisesti tukea näin kesän aikana eli mies esim. laittaa aina iltaisin nukkumaan, viettää kahden keskistä aikaa, kylvettää, ulkoiluttaa iltaisin ja viikonloppuisin jne.



Kaikesta huolimatta muutamat ensimmäiset päivät ja viikot voi silti olla pienelle hankalia. Muistan, että omalla lapsellani ja minulla oli tuon ikäisenä todella vahva keskinäinen suhde ja poika oli paljon minun perään. Se loppui joskus 1,5-vuotiaana ihan yhtäkkiä, tosin sisaruksen syntymä ja mun pari yötä poissa kotoa synnytyksen jälkeen varmasti myös tekivät tehtävänsä.

kun viettää isän kanssa päivät. Varmastipärjäävät oikein hyvin. Tuttu ihminenhän se isä on ja yleensä vauvat/taaperot kaipaa äidin syliä silloin kun se äiti on siinä lähellä. Kun äiti on poissa, kelpaa isä varmasti ihan samalla tavalla.

kun annat isän ja lapsen olla kahden. Heidän suhteensa lujittuu ja sehän on vain hyvä asia. Voit hyvillä mielin mennä töihin, sinullahan on ihana mies kun hän jää hoitamaan lasta kotiin!

on mahdotonta kuvitella, että isä laittaisi iltaisin nukkumaan. Samoin isä ei oikein saa lasta hyvin syömäänkään ja aina jos on isänsä kanssa ja näkee minut (jos koitan olla esim. toisessa huoneessa) on kauhea huuto ja heti päästävä äidin syliin.



Työkuvioista on sovittu jo kuukausia aiemmin ja nyt tätä äitiä ahdistaa todella...



ap

Eli anna vain miehesi hoitaa lastanne, lapsikin oppii turvautumaan isäänsä kuten äitiinsä. Lapsen pitää voida luoda luja suhde molempiin vanhempiinsa. Itkuja voi aluksi tulla, mutta niitä tulee aina ja ne loppuvat nopeasti. Meillä keskimmäinen on ihan isänsä tytteli.

tyttö tuntui olevan todellinen isin tyttö kun olimme molemmat kotona, kaikki piti saada tehdä isin kanssa jne. No niinhän siinä kävi että kun isi lähti töihin niin kyllä se äitikin kelpasi kaveriksi ihan samalla lailla kuin isikin :)

äiti aloittaa työt ja silloinkin osa-aikaisena. Esim. Keltikangas-jÄrvinen puolustaa tätä näkemystä. Kiintymyssuhteen rikkomisella ensisijaiseen hoitajaan voi olla kauaskantoisia seurauksia tunne-elämään ja ihan konkreettisia oppimisvaikeuksiakin ym.

Joillekin ei kyllä mikään kelpaa. Eikö se nyt ole jo iso plussa että taapero saa olla kotona isän kanssa ennemmin kuin päiväkodissa isossa ryhmässä, jos äiti palaa työelämään. Kaikkien elämä ei vaan mene samalla kaavalla ja kaikista ei tule kotiäitejä vuosiksi.

Omallani oli supertakertuva vaihe ainakin n. 9 kk iassa, muitakin vaiheita oli. Kesti pari kuukautta ja tana aikana lapsen oli erittain vaikea olla erossa aidista. Saatoin seista metrin paassa ja lapsi alkoi itkea lohduttomasti jos joku toinen (tuttu ihminen) koitti ottaa syliin. Vain aiti kelpasi.



Teillakin voi olla erilainen vaihe siihen mennessa kun aloitat tyot. Isa on varmasti turvallinen ja hyva hoitaja, mutta kylla toi yks edellinen puhui myos asiaa, lapsi luo kiintymyssuhteen ensisijaiseen hoitajaan, ja tahan asti se on ollut isa.

kiintymyssuhteen ensisijaiseen hoitajaan, joka teidän tapauksessa on äiti. On varmasti vauvalle vaikeaa, jos äiti yhtäkkiä onkin poissa useita tunteja (aina vauvan sisäinen myllerrys ei edes näy ulospäin). Mutta onhan isä toki parempi kuin joku ihan vieras, jos sinne töihin on siis ihan pakko mennä.