Hyvät lapsiperheet lentokoneessa!
Lapsen pitää istua tuolillaan eikä roikkua edellä istuvan penkissä ja tarrautua hiuksiin. Ei meitä muita teidän taaperot kiinnosta pätkääkään. Lentokoneen käytävä ei myöskään ole tehty juoksemista varten.
Voisi myös anaa roskat lentoemolle eikä jättää kamalaa sotkua kuin paskan perseestään lattialle. Ei uskoisi, että yleensä aikuisia ihmisiä on mukana..
Kommentit (28)
Uskomatonta, että joku puolustelee huonoa käytöstä lasten iällä. Mulla on kaksi vallatonta pientä lasta, eikä tulisi kuuloonkaan potkia edessäistuvan penkkiä tai juosta käytävällä. Ääntähän lapsista lähtee enemmän, mutta jotain rajaa. Ja roskat tietenkin kaikkien kuuluu kerätä.
sorry... it's life! you were a kid once yourself!
Lisäyksenä vielä, että edessä istuvan penkkiä ei myöskään saa potkia.
Voin sanoa että pikkuisen v***aa kun on pitkä lento edessä ja takana kokoajan potkitaan selkänojaan. Eikä auta vaikka sanoo asiasta. Vanhemmat kun eivät välitä...
Lennän työni vuoksi usein ja kyllä jotkut lapsiperheet ovat han käsittämättömiä.
Pikkulapsi tai vauva toki saattaa huutaa, mutta jotain rajaa käytökselle pitäisi vanhempien saada. Olen myös ihmetellyt koneesta poistuessa sitä sotkua, jotka perheet jättää lattialle. Menetelläänkö kotonakin noin?
Itsellänikin kaksi lasta mutta mua ärsyttää suunnattomasti koneessa lapset, jotka saavat roikkua edessä olevassa penkissä ja potkia jaloillaan sitä.
Huippu oli kun tulimme kerran reissusta ja olin yksin toisella penkkirivillä niin viereen tuli äiti 3v lapsensa kanssa.
Mulla oli viittä vaille hermot menossa sen kakaran kanssa.
Ramppas edes takaisin penkin ja käytävän väliä.
Juoksenteli käytäväsässä ja huhuili edessä olevaan penkkirivistöön tuntemattomille ihmisille.
Äitinsä ei sanonut kertaakaan.
Minulla on selkä leikattu ja penkkiä potkiessa olo on aika tukala. Hämmästelen toisia vanhempia, kun käytöstavat katoavat kokonaan maan rajojen ulkopuolelle matkustettaessa. Tai ehkä tilanne on niin jännittävä myös aikuisille, ettei omien lasten kasvattamiseen enää riitä aivoja...
ja matkustaahan ne pienet ilman maksuakin. Ihan järjetöntä, olen myös huomannut. Vanhemmat keskittyy syömiseen ja juomiseen ja pennut häiriköi muita matkustavia sekä henkilökuntaa.
Ruumaan tuollaiset lapset pitäisi laittaa vanhempineen.
Siis jokainen penkki maksaa. Ihan pienet, olikohan alle 2vt, matkustaa vanhemman sylissä. Sitä isommille ostetaan oma paikka. Noin muuten olen kanssasi ihan samaa mieltä. Pitäisköhän ruveta aina valittamaan lentoemännille ja pyytää heitä pistämään huonotapaiset lapseperheet kuriin.
ja matkustaahan ne pienet ilman maksuakin. Ihan järjetöntä, olen myös huomannut. Vanhemmat keskittyy syömiseen ja juomiseen ja pennut häiriköi muita matkustavia sekä henkilökuntaa. Ruumaan tuollaiset lapset pitäisi laittaa vanhempineen.
voi tulla siitä, että kädet eivät riitä ottamaan kiinni jokaista murua, mikä lapsilta tippuu, jos sylissä joku istuu. Meillä on siisti koti ja lapset opetettu tavoille, mutta koneessa on aina "sotkuinen" jälki. Paikka on ahdas ja lapsille tarjotaan lennolla ruokaa ja juomaa, jotta eivät juoksisi siellä käytävillä tai huutaisi. Paikka jäisi toki siistiksi, jos tarjoilu ei pelaisi, mutta sitten häiriö olisi toisenlaista. Itse katson, että tuo on pienempi paha, kun siivooja kuitenkin ne jäljet siitä siivoo. Siinä kun ei ole imuria tarjolla tai en ainakaan ole huomannut... Itsekään en tykkää selkään potkijoista, joten toki tämä puoli meillä ainakin toimii, vaikka on useita lapsia. Eivätkä myöskään huuda tai juokse koneen käytävällä. Mutta se pieni sotku saattaa kyllä jäädä, kun tavarat pursuu korvistakin ulos ja murustajaa on paljon ja sylit varattu...
Pienet lapset, 0-1 vuotiaat maksaa lipun hinnasta 10% ja verot. Ei siellä kukaan ilmaiseksi matkusta. 2-vuotiaat maksavat jo 90% lipun hinnasta.
Minulle on kerran ystävällisesti ilmoitettu lyhyellä lennolla, että lapseni 4v potkii penkkiä. Tietenkin pahoittelin ja loppumatka meni sitten lasta tarkkaillessa, ettei vaan avaa pöytää piirtääkseen tai koskekaan siihen penkkiin, sillä kaikenlainen koskeminen tuntui "potkimisena" edessä istuvan selässä.
Tosiasiassa lapsi ei potkinut ollenkaan, vaan silloin tällöin "valuessaan" tuolissa alaspäin otti tukea edessä olevasta istuimesta jalallaan noustakseen paremmin istumaan. Lisäksi se pöydän avaaminen piirtämiselle, pois laittaminen, uudestaan avaaminen vartin päästä lukemiselle jne tuntui myös potkuina selässä.
Missään muualla kuin Suomen lennoilla en ole vastaavaan aikuisten asenteeseen törmännyt (MINÄ lennän, MINUA ei saa äänellä tai millään muulla häiritä). Asumme etelä-Euroopassa ja "kotmaan" lennoilla ihmisen auttavat lasten kanssa, leikkivät ja hauskuuttavat heitä penkkien välistä ja ymmärtävät kyllä, ettei lasten kanssa matkustaminen mene aina 100% nappiin vaan lapsi voi kertaalleen vaikkapa kiukusta pitkien odottamisten tai väsymyksen takia.
toivoisin että tuo edellisen penkin renkutus- ja potkimiskielto ulottuisi myös juniin ja busseihin. Viikottain 6 tuntia junassa, ja joskus joku pikkumatkustaja kiskoo penkkini selkänojaa taukoamatta. Onhan siinä tietysti se kiva kahva, ei siinä mitään...
Pienet lapset, 0-1 vuotiaat maksaa lipun hinnasta 10% ja verot. Ei siellä kukaan ilmaiseksi matkusta. 2-vuotiaat maksavat jo 90% lipun hinnasta.
Minulle on kerran ystävällisesti ilmoitettu lyhyellä lennolla, että lapseni 4v potkii penkkiä. Tietenkin pahoittelin ja loppumatka meni sitten lasta tarkkaillessa, ettei vaan avaa pöytää piirtääkseen tai koskekaan siihen penkkiin, sillä kaikenlainen koskeminen tuntui "potkimisena" edessä istuvan selässä.
Tosiasiassa lapsi ei potkinut ollenkaan, vaan silloin tällöin "valuessaan" tuolissa alaspäin otti tukea edessä olevasta istuimesta jalallaan noustakseen paremmin istumaan. Lisäksi se pöydän avaaminen piirtämiselle, pois laittaminen, uudestaan avaaminen vartin päästä lukemiselle jne tuntui myös potkuina selässä.Missään muualla kuin Suomen lennoilla en ole vastaavaan aikuisten asenteeseen törmännyt (MINÄ lennän, MINUA ei saa äänellä tai millään muulla häiritä). Asumme etelä-Euroopassa ja "kotmaan" lennoilla ihmisen auttavat lasten kanssa, leikkivät ja hauskuuttavat heitä penkkien välistä ja ymmärtävät kyllä, ettei lasten kanssa matkustaminen mene aina 100% nappiin vaan lapsi voi kertaalleen vaikkapa kiukusta pitkien odottamisten tai väsymyksen takia.
Pienet lapset, 0-1 vuotiaat maksaa lipun hinnasta 10% ja verot. Ei siellä kukaan ilmaiseksi matkusta. 2-vuotiaat maksavat jo 90% lipun hinnasta. Minulle on kerran ystävällisesti ilmoitettu lyhyellä lennolla, että lapseni 4v potkii penkkiä. Tietenkin pahoittelin ja loppumatka meni sitten lasta tarkkaillessa, ettei vaan avaa pöytää piirtääkseen tai koskekaan siihen penkkiin, sillä kaikenlainen koskeminen tuntui "potkimisena" edessä istuvan selässä. Tosiasiassa lapsi ei potkinut ollenkaan, vaan silloin tällöin "valuessaan" tuolissa alaspäin otti tukea edessä olevasta istuimesta jalallaan noustakseen paremmin istumaan. Lisäksi se pöydän avaaminen piirtämiselle, pois laittaminen, uudestaan avaaminen vartin päästä lukemiselle jne tuntui myös potkuina selässä. Missään muualla kuin Suomen lennoilla en ole vastaavaan aikuisten asenteeseen törmännyt (MINÄ lennän, MINUA ei saa äänellä tai millään muulla häiritä). Asumme etelä-Euroopassa ja "kotmaan" lennoilla ihmisen auttavat lasten kanssa, leikkivät ja hauskuuttavat heitä penkkien välistä ja ymmärtävät kyllä, ettei lasten kanssa matkustaminen mene aina 100% nappiin vaan lapsi voi kertaalleen vaikkapa kiukusta pitkien odottamisten tai väsymyksen takia.
Asun itse eteläisessä Keski-Euroopassa ja kyllä ainakin meillä kakarat pidetään kurissa lentokoneessa ja muuallakin.
Et kai tosissaan usko, että vieraiden ihmisten pitäisi hauskuuttaa lapsiasi koneessa?

Voi kuule, kyllä meillä on kirjoja, värityskirjoja, tehtäväkirjoja, yllätyslelut, namia, pikkuautoja, palapeli, muistipeli jne mukana, mutta aina se ei riitä, eikä se, että leikin ja touhuan 3 tuntia lasteni kanssa. Toisella lapsella voi mennä hermo kun lentomme on usein päikkäriaikaan eikä aina koneessa tahdo saada unenpäästä kiinni. Silloin voi päästä parku.
Saako vain silloin tehdä lapsia, jos pystyy etukäteen olemaan ihan varma, että pystyy pitämään mielenkiinnon aina 100% hallinnassaan ja lapset vain hyvällä päällä.
Pienet lapset, 0-1 vuotiaat maksaa lipun hinnasta 10% ja verot. Ei siellä kukaan ilmaiseksi matkusta. 2-vuotiaat maksavat jo 90% lipun hinnasta. Minulle on kerran ystävällisesti ilmoitettu lyhyellä lennolla, että lapseni 4v potkii penkkiä. Tietenkin pahoittelin ja loppumatka meni sitten lasta tarkkaillessa, ettei vaan avaa pöytää piirtääkseen tai koskekaan siihen penkkiin, sillä kaikenlainen koskeminen tuntui "potkimisena" edessä istuvan selässä. Tosiasiassa lapsi ei potkinut ollenkaan, vaan silloin tällöin "valuessaan" tuolissa alaspäin otti tukea edessä olevasta istuimesta jalallaan noustakseen paremmin istumaan. Lisäksi se pöydän avaaminen piirtämiselle, pois laittaminen, uudestaan avaaminen vartin päästä lukemiselle jne tuntui myös potkuina selässä. Missään muualla kuin Suomen lennoilla en ole vastaavaan aikuisten asenteeseen törmännyt (MINÄ lennän, MINUA ei saa äänellä tai millään muulla häiritä). Asumme etelä-Euroopassa ja "kotmaan" lennoilla ihmisen auttavat lasten kanssa, leikkivät ja hauskuuttavat heitä penkkien välistä ja ymmärtävät kyllä, ettei lasten kanssa matkustaminen mene aina 100% nappiin vaan lapsi voi kertaalleen vaikkapa kiukusta pitkien odottamisten tai väsymyksen takia.
Asun itse eteläisessä Keski-Euroopassa ja kyllä ainakin meillä kakarat pidetään kurissa lentokoneessa ja muuallakin.
Et kai tosissaan usko, että vieraiden ihmisten pitäisi hauskuuttaa lapsiasi koneessa?
vaan se, että vain tälläisiin jyrkkiin asenteisiin voi törmätä nähtävästi vain Suomessa. En todellakaan odota, että kukaan hoitaisi lapset puolestani, viihdyttäisi heitä puolestani tai että en pitäisi heitä kurissa, mutta joskus voi käydä niinkin että kiukku tulee ja parku pääsee. Silloin kotimaan lennolla täällä on ihanaa, kun ihmiset eivät kulmat kurtussa katso että kenen lapsi siellä huutaa vaan kaikki omalla kokemuksellaan tietävät, että lapsi ei ihan vältsisti aina ole 100% hyvällä tuulella.
lapset ovat lapsia, mutta vanhemmat...
Matkustin kerran business-luokassa, jonne äiti sijoitti kolme lastaan ja itsensä ihan vain tunkemalla, vaikka omat paikat olivat muualla lentokoneessa. Me muut sitten tiivistimme rivejä, jotta äiti pääsi makuuttamaan lapsensa pitkin pituuttaan kahden-kolmen paikan päällä. Sanomattakin selvää, että penskat kiukuttelivat silti koko ajan. Mamma sinä istuskeli kopean näköisenä ja nautti siinä sivussa kunnon ateriat maksamatta mitään ylimääräistä mistään.
Eli siis roskatakin lentokoneen saa..uskomattomia idiootteja, matkustakaa mielummin omalla autolla!
lapset ovat lapsia, mutta vanhemmat...
Matkustin kerran business-luokassa, jonne äiti sijoitti kolme lastaan ja itsensä ihan vain tunkemalla, vaikka omat paikat olivat muualla lentokoneessa. Me muut sitten tiivistimme rivejä, jotta äiti pääsi makuuttamaan lapsensa pitkin pituuttaan kahden-kolmen paikan päällä. Sanomattakin selvää, että penskat kiukuttelivat silti koko ajan. Mamma sinä istuskeli kopean näköisenä ja nautti siinä sivussa kunnon ateriat maksamatta mitään ylimääräistä mistään.
että lasten voi olla hyvä verytellä pieniä jalkoja käytävällä, ettei ne turpoa :D
sorry... it's life! you were a kid once yourself!