Omien vanhempien kasvatustapojen toistuminen...

näyttäisi että lapsuudenkodin yksi pahimmista jäljistä on se, että olet vakuuttunut siitä, että olet myös huono äitinä. Muista että olet oma yksilösi ja arvokas sellaisena. Oletko niin varma, että olet huono äiti. Mitä jos onkin niin, että vaikka olisit enkeli, niin mollaisit itseäsi?



Hyvinhän olet pärjännyt jos olet tehnyt paremmin kuin vanhempasi.



Itsellä on ollut samoja ongelmia, vaikka lievempänä. On tärkeää että löytää se oma arvokkas minuutensa siitä paskasta lapsuudestaan, vaikka se voi tuntua olevan yksi ja sama.



Suosittelen terapiaa. Uskon, että tässä tilanteessa auttaisi ennen kaikkea rakkaus ja hyväksynä itseä kohtaan. Silloin pystyt olemaan myös iloinen ja hyvä äiti.

Mulla ei ollut kotona mitään huonoja kokemuksia ja ilomielin kasvattaisin lapseni samalla tavalla kuin vanhempani kasvattivat minut. Se ei vain käy päinsä, koska minun lapseni ei ole minä. Hän on ihan erilainen ja trvitsee erilaista kasvattamista. Ja siinä sitä sitten onkin mietittävää, että miten minä tämän hoidan, kun on vain se omasta lapsuudesta saatu malli.



Ehkä sunkaan ei tarvi ajatella niin, että yrität päästä eroo nvanhempiesi virheistä, vaan pikemminkin niin, että yrität löytää TÄLLE lapselle sopivan kasvatustyylin. Pieksäminen ja haukkuminen ja huutaminen tuskin on oikea tapa millekään lapselle, mutta tarkoitan, että lähtökohtana olisi sinun lapsesi eivätkä sinun vanhempasi.

Siis lähtökohtana omat lapseni eikä vanhempasi. Mutta en vain saa itselleni kuitenkaan sisäistettyä tuota. Kaikkihan ovatkin erilaisia, mutta lapsuuden kuuntelin litaniaa "miksi et ole niin kuin naapurin tyttö". Hän oli niin hyvä lapsi, reipas, ahkera, hoikka, kaunis jne... Joskus ajattelen omista lapsista, että miksei ne käyttäydy niin kuin ystävän lapset, yhtä kiltisti. Mies osaa kyllä minulle järkeillä, että kotona käyttäytyy omille vanhemmille perheen kesken tietysti ihan erilailla kuin jos mennään vierailulle jonnekin... ap

Mulla ei ollut kotona mitään huonoja kokemuksia ja ilomielin kasvattaisin lapseni samalla tavalla kuin vanhempani kasvattivat minut. Se ei vain käy päinsä, koska minun lapseni ei ole minä. Hän on ihan erilainen ja trvitsee erilaista kasvattamista. Ja siinä sitä sitten onkin mietittävää, että miten minä tämän hoidan, kun on vain se omasta lapsuudesta saatu malli. Ehkä sunkaan ei tarvi ajatella niin, että yrität päästä eroo nvanhempiesi virheistä, vaan pikemminkin niin, että yrität löytää TÄLLE lapselle sopivan kasvatustyylin. Pieksäminen ja haukkuminen ja huutaminen tuskin on oikea tapa millekään lapselle, mutta tarkoitan, että lähtökohtana olisi sinun lapsesi eivätkä sinun vanhempasi.

Sua varmasti auttais jos voisit keskustella, miten oma äitisi kokki sun lapsuuden. Se voi oikeasti olla valaiseva kokemus, jo ihan senkin vuoksi että todennäköisesti et ole ollut vanhemmillesi sellainen pettymys kuin luulet, tai mitä he silloin antoivat ymmärtää, vaikka ovat itse kokeneet epäonnistuneensa vanhempina. Onko sun mahdollista puhua sun lapsuudesta vanhempiesi tai lähisukulaisten kanssa?



Mulla ainakin oli iso juttu kuulla, että vanhempani ovatkin olleet minusta onnellisia, ja ymmärtävät näin jälkeenpäin, että ne vaatimukset joita mulle lapsena laitettiin, olivat aivan kohtuuttomia. Jotenkin se helpotti sitä syyllisyyttä tajuta, etten mä ois koskaan voinutkaan olla sellainen lapsi kuin he olisivat toivoneet - ei siihen kukaan ois pystynyt.

Jos on aikaa ja rahaa. Tai sitten jos joku hyvä henkilö löytyy, jolla ois aikaa kuunnella. Mutta sukulainen ehkä ei paras.

että toimit väärin? Eli tajuatko, kun mäkätät, että juuri nyt toimin samalla tavalla kuin äitini, vai tajuatko sen vasta jälkeenpäin?



Minusta sinä voisit aloittaa pyytämällä lapsiltasi anteeksi. Anteeksi, että sanoin rumasti, se ei ollut sinun syysi, vaan äidin oma syy.



Kyllä sinä ap pystyt muuttumaan. Olet ottanut jo iiisooon harppauksen sillä, että tiedostat asian ja tiedostat, milloin teet virheen. Nyt sinun pitää miettiä vaihtoehtoisia toimintatapoja: ne tilanteet, jotka toistuvat aika ajoin, niin mieti jo etukäteen, miten tulet toimimaan ja sanomaan niissä. Valitse sanasi jo etukäteen, itse tilanteessa sitten vain toistat ne. Aloita helpoimmasta päästä. Ja muista, ettei Roomaakaan rakennettu kerralla.

Kun saat muutaman onnistumisen kokemuksen, niin sitten sinäkin tiedät, ei pelkästään me, että sinä pystyt muuttumaan. No, kyllähän sinä jos sen tiedätkin, koska olet pystynyt jo katkaisemaan muutaman käyttäytymismallin!

Mutta ei se näe omassa kasvatustyylissään mitään väärää. Päinvastoin, on sitä mieltä, että minunkin tulisi olla yhtä tiukka omille lapsilleni. Hän näkee asian niin, että kun en suostu kurittamaan, emme pidä lapsille ollenkaan kuria. Ja minun kasvatukseni, siis minähän oli lapsesta saakka aivan kauhea lapsi, tietysti. Ei minulle mahtanut muulla kuin väkivallalla mitään. Ja edelleen sanoo, että olisin voinut olla parempi koulussa jos olisi yrittänyt. Ja kaikki mahdollisuudet on sitten antanut elämälle.



Tietysti siitä ei saa puhua, miten alkoholi varjosti elämää ja teini-iässä oli pakko paeta kotoa kadulle, kun pelkäsi omaa äitiä. Eikä siitä saa puhua, kun tullessani kerran kotiin hän uhkaili minua veitsellä ja sain mustan silmänkin. "mitäs sitä aina kaivelemaan vanhoja, päästä irti jo ja kasva aikuiseksi, itse olit niin kauhea lapsi, että oli pakko..."

Siis kysy neuvolasta tai perheneuvolasta apua itsellesi.Hienoa että , olet tiedostanut ongelmasi ja haluat katkaista negatiivisen kasvatuksen kierteen. Älä kuuntele äitisi kasvatusvinkkejä, sinun lapset on sinun lapsia. Aloita vaikka jo tänään kehumalla lastasi jostakin asiasta, jonka hän on tehnyt hyvin tai oma-aloitteisesti. Asia voi olla niinkin pieni että lapsi laittaa vaatteet naulakkoon, mukin tiskikoneeseen/tiskipöydälle jne. Kehulla ja kannustuksella saa ihmeitä aikaan. Kun sinulla meinaa hermot mennä, käy jäähyllä vaikka viereisessä huoneessa, hengitä syvään ja rauhoitu hetki.

T.Karjuva äiti, joka myös koettaa parantaa tapansa