Voiko kiitollisuutta opettaa?

5v on niin pieni että kasvaminen on vielä alkutekijöissään

Viestissäsi oli sanat: olen vääntynyt korkkiruuviksi. Se taitaa olla ongelman ydin. Silloin kun lasta oikein yrittää miellyttää ja tekee kaikkensa että tämä olisi tyytyväinen, lopputulos on juuri sellainen: lapsi on koko ajan tyytymätön. Lakkaa järjestämästä koko ajan "jotain kivaa", anna tilaa vapaalle leikille ja vaadi hyvää käytöstä. Sanoisin, että siitä se lähtee.

Viestissäsi oli sanat: olen vääntynyt korkkiruuviksi. Se taitaa olla ongelman ydin. Silloin kun lasta oikein yrittää miellyttää ja tekee kaikkensa että tämä olisi tyytyväinen, lopputulos on juuri sellainen: lapsi on koko ajan tyytymätön. Lakkaa järjestämästä koko ajan "jotain kivaa", anna tilaa vapaalle leikille ja vaadi hyvää käytöstä. Sanoisin, että siitä se lähtee.

Just ne mammat, jotka yrittää kaikkensa ollakseen lapselle se kaikkein tärkein ja jotka pahoittaa mielensä ja itkee, jos lapsi menee mummon syliin kun on tullut pipi, on niitä, joiden lapset käyttäytyy vihamielisesti äitiään kohtaan.

Ehkäpä kaikella tuolla kasaat paineita lapselle? Hän aistii, että nyt pitäisi olla täydellistä, ja sitten kun hänen mielestään ei olekaan, reagoi voimakkaasti?

Tiettyjä peruskäytöstapoja lapselta voi myös vaatia. JOs märisee lahjoista, ne lahjat on hyvä ottaa joksikin aikaa jemmaan, ja opettaa, että kaikesta minkä lahjaksi saa, pitää osata sanoa kiitos.

Itse olen huomannut, että ne lapset, joita lahjotaan vähemmän, ja joilla ei ole jokaista viimeisintä härpäkettä, osaa olla paljon kiitollisempia kuin ne, joilla on kaikkea kaks.

Että lapsi on jatkuvasti tyytymätön kun hän huomaa, että häntä yritetään kaikin tavoin viihdyttää ja miellyttää. Hauskuus tulee jos tulee, mutta mitä enemmän lataa paineita ja yrittää järjestää jotain "tosi hauskaa", sitä suurempi pettymys, koska lapsen odotukset eivät kuitenkaan täyty koskaan täysin. Hauskuus syntyy odottamattomista pikkuasioista ja ne voivat olla jotain ihan muuta kuin mitä me vanhemmat olemme ajatelleet.



Lapsen mielestä kivaa on myös se kun hän pääsee itse tekemään ja suunnittelemaan ja joutuu näkemään vaivaa, ponnistelemaan. Silloin vasta lopputulos palkitsee. Jos aina tulee "valmiiksi katettuun pöytään", sitä ei osaa arvostaa.



Lisäksi lapselle helposti kasaa paineita siihen, että hänellä pitää nyt olla tosi hauskaa kun äiti on raatanut.



En tarkoita, että sinä näin välttämättä olisit tehnyt, mutta tämä on nykyään aika yleistä, ja ehkä joku kohta sopii teidänkin tilanteeseen.



Suosittelen kaikkia lukemaan Deborah Jacksonin kirjan Letting go as children grow. Siinä puhutaan mm. näistä asioista. http://www.amazon.co.uk/Letting-Go-Children-Grow-Independence/dp/074756…

"Modern life insists that we try to cram more and more into our day; this book is about doing a little less."

kaikista tyytymättömimpiä ovat lapset, joilla ei ole rajoja. Jotka saavat olla pikkupomoja, joilla ei ole sääntöjä, jotka saavat kaiken haluamansa.

Mutta peruslähtökohta on se, että lapsi ei kykene, eikä hänen pidäkään, osata olla kiitollinen äidilleen. Sellainen kiitollisuus musertaisi lapsen ja estäisi oikean kehityksen. Se, että ei pidä kiinni omista rajoistaan miellyttääksene lasta, on lapselle hirveä tilanne, jossa hän saa äitiinsä sellaista valtaa jota ei halua.



Mä en ainakaan odota, että lapseni pitäisi VIELÄ osoittaa kiitollisuutta, koska sen tajuamiseen pitää olla enemmän kapasiteettia kuin pienellä lapsella on. Ja sen pohjana on empatia, kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Sitä voi harjoitella joka päivä, ja itse on siinä paras esimerkki.



Mut sulla on varmasti välillä raskasta, kaikkihan me haluttais että lapsi, ja koko perhekin, ois onnellinen. Kyllä se siitä, pienet ihmiset on tosi keskeneräisiä (kuten me aikuisetkin ;) eikä siihen voi hirveästi vaikuttaa.

vaan sitä että hän ei tunnu tippaakaan arvostavan toisten ponnisteluja, oli ne kenen tahansa. On noloa kun mummin antama lahja ei kelpaa ja muiden lasten iloitessa yksi vääntää itkua kun mikään ei ole hauskaa.



Lapsi ei ole meidän ainoa, mutta samanlaista ongelmaa ei sisarusten kanssa ole. Vain tämä yksi on kaikkeen tyytymätön.



Pitäisikö nuo tyytymättömyyden osoitukset jättää vain huomiotta? Keskittyä muihin lapsiin ja antaa yhden murjottaa vessassa?



ap

Minusta lapsen kanssa voi ottaa asian puheeksi. Hänelle voi kertoa, miten kiitos lämmittää vaikkapa lahjan antajan mieltä. Onko lapsella tilanteita, joissa hän itse voi olla avuksi tai antaa lahjoja? Musta tuntuu, että niin monessa perheessä lapset ovat täysihoidossa, heidän ei tarvitse ottaa mitään vastuuta yhteisestä kodista, vaan pelkästään viihtyä. Minusta on välttämätöntä, että lapsi kokee itsensä tärkeäksi ja saa onnistumisen kokemuksia. Näitä voi saada vaikka kotitöistä, jotka taas auttavat isää ja äitiä. Mun mielestä on paljon sellaisia käytösongelmia, jotka ratkeaa sillä, että lapset otetaan pois viihdekeskuksestaan (=lastenhuoneesta), ja heidän annetaan osallistua talon töihin. Viihdyttäminen ei ole hyväksi kellekään pidemmän päälle.