Töitä vieroksuva valittava sisko.
Minulla on 26-vuotias isosisko jolla ei ole mitään koulutusta. Töitäkin on tehnyt todella vähän, ehkä yhteensä 1,5v. elämässään. On ollut kaupan kassana. Sinne ei suostu kuitenkaan enää palaamaan sillä "se on niin ahdistavaa työtä".
Kouluun puhuu aina lähtevänsä, mutta eipä ole kohta lähes vuosikymmeneen mihinkään hakenut. Valittaa jatkuvasti kuinka hänen elämänsä on niin ahdistavaa ja kurjaa, kun joutuu elämään pienillä sossun rahoilla. Jos minä erehdyn joskus sanomaan että kävin kampaajalla tai ostin uuden vaatteen niin alkaa armoton valitus kuinka hänellä on vaikeaa ja minulla on niin helppoa ja enhän minä voi ymmärtää jne. Opiskelen itse AMK:ssa ja käyn ohessa töissä.
Tämän lisäksi yrittää lainata lähes joka kk minulta rahaa. "Edes kaksikymppiä, että saa maitoa ja leipää". Joskus olen lainannut ja joskus maksaa takaisin joskus ei. Jos erehdyn vihjaamaan, että hakisi töitä esim. siivoojana tai blokkarina niin saan hirveät huudot naamalleni, "ei hän todellakaan SELLAISEEN ryhdy!". Olenkin huomannut, että hänellä on todella epärealistiset kuvitelmat siitä mihin hän pääsisi töihin ilman koulutusta. Haluaisi johonkin pieneen putiikkiin myyjäksi.
Jotenkin todella raskasta katsoa tuollaista. Onko muilla lähipiirissä vastaavaa? Milloinhan se aikuistuminen ja vastuunotto astuu kuvioihin?
Mun sisko 25v., joka ei halua kouluun, mutta näkee itsensä silti pomona ja päällikkönä jossain tuosta vaan. Ei halua edes harkita "jotain markettiduunia", koska haluaa paremman työn ja etenemismahdollisuuksia. Sitten kun ehdotetaan, että yrittäisi nyt vaan päästä sinne markettiin ja kunnostautua siellä, niin työpaikka voi kouluttaa pitkällekin. Ei käy, pitäisi päästä vähintään osastovastaavaksi suoraan. Mikään tehdastyyppinen rutiinityö ei myöskään käy.
Mä en tajua, miten tuon ikäinen voi olla noin pihalla vieläkin. Kuvittelee vaan, että hänessä on jotain sisäistä johtajuutta, joka vaan ansaitsee tulla löydetyksi ja hänen ei tarvi käydä mitään koulua ammattikoulun jälkeen ja aloittaa pohjalta vaaan asema pitää tulla heti suoraan.