Kerro esikoisen toivomisesta ja kuinka sitten kävi?

Mitä ajattelit ja tunsit kun yrititte lasta? Mitä ajattelet lapsestasi nyt?

Ajattelin, että "aloitetaanpa nyt yrittäminen" ja olin varautunut vuoden yrittämiseen. Sitten kävikin niin onnellisesti, että tärppäsi heti. Lapseni on nyt 10kk ja maailman rakkain olento. Sitä ei voi edes etukäteen ajatella, miten paljon omaa lastaan rakastaa. Mutta totuus on myös se, että lapsi muuttaa oman elämän aika radikaalisti eli sitä joutuu muuttumaan itsekeskeisestä lekottelijasta vastuunkantajaksi 24/7.

Yritimme esikoistamme n. 3,5 pitkää vuotta: Hoidot olivat raskaita ja usko omaan lapseen ja vanhemmuuteen meinasi mennä monta kertaa. Onneksi parisuhde oli vahva ja kantoi hyvin vaikeiden aikojen yli. Positiivinen raskaustesti oli elämämme suurin ja ihanin ihme, raskausaika oli helppoa ja ihanaa, lapsen syntymä erittäin traumaattinen kokemus; liian monta asiaa meni liian pieleen.



4 vuotta lapsen kanssa ovat sujuneet mukavasti. Oma lapsi on parasta mitä meille on ikinä tapahtunut. Toinenkin on ollut tilauksessa hänen syntymästään saakka. Matkan varrella yksi keskenmeno, paljon raskaita hoitoja jotka edelleen jatkuvat, vielä pienenä jaksaa elää toivonkipinä pikkusiskosta tai -veljestä.



Joskus mietin, onko ollut kaiken tämän arvoista "uhrata" koko tähänastinen aikuisikäni lapsettomuushoidoille.... on se ollut=)

Olin ryvennyt jo vuosikausia vauvakuumeessa vaikka olin vasta 20v. Vauvakuume oli jo ihan silmitön. Oltiin kuitenkin miehen kanssa päätetty opiskella ensin loppuun... kunnes miehellekin iski vauvakuume ja päätimme, että no kokeillaan. Päätettiin että pari kk ollaan käyttämättä ehkäisyä (jolloin vauvan syntymä olisi opintojen nähden suht optimaalinen) ja jos sinä aikana ei tärppää niin sitten ehkäisy takaisin ja opintojen loppumisen jälkeen uudestaan yritystä.



Tärppäsi heti ja olin todella onnellinen. Esikoisen odotus oli elämäni onnellisinta aikaa. Vauvaakin rakastin ja lasta rakastan todella hirmuisesti, niin että sydän meinasi välillä pakahtua. Mutta kuitenkin kaikenkaikkiaan aika paljon rankempaa oli opiskella ja kitkutella rahavaikeuksissa vauvan/taaperon kanssa kuin mitä etukäteen ajateltiin. Hetkeäkään ei olla kuitenkin kaduttu. Esikoinen on jo 8v.

vauvan kiilto silmissä. Ehkä kolmisen kuukautta oli mukavaa.



Saimme adoptiolla lapsemme viimein 2004. Mikä ihana hetki. Lyhyempikin odotusaika olisi kyllä riittänyt...

Me ollaan myös miehen kanssa yritetty lasta nyt neljä kuukautta. Olotila on ihan positiivinen ja hyvä, mutta toisaalta ihan kamalan kärsimätön. Koko ajan mietin, että mitä sitten, jos tulen tästä kierrosta raskaaksi tai mitä sitten jos siitä seuraavasta. Elämä menee kahden viikon sykleissä ensin odotetaan ovulaatiota, ja sitten että tuleeko menkat.



Ulkona huomaan kaikki lapset ja odottavat äidit, olen kamalan kiinnostunut kavereiden lasten kuulumisista ja hengailen täällä av:llä.



Lisäksi mentiin naimisiin 4 kk sitten, ja tosi moni kaveri odottaa kans, että vuoden kuluttua häistä syntyy vauva (en ole sitä mitenkään mainostanu, mutta en kieltänykään, kun monet on suoraan kysyny). Itseä ei vielä ainakaan ärsytä ne joko-kysymykset, mutta jos kääntyy pidemmäksi odotukseksi, niin niistä uteluista voi tulla rasite.



Nyt olen kokenut välillä sellaista vähän etovaa oloa ja väsyttää. Itse en silti vielä uskalla hirveästi nostaa toiveita, veikkaan että kun asia pyörii niin paljon mielessä, niin sitä tulee sitten lumeoireita. Tai mistäs sen tietää.



Järki sanoo, että pitäis keskittyä nyt muihin asioihin kuin raskaaksitulemisen odottamiseen ja tehdä tulevaisuuden suunnitelmia ihan normaalisti. Mutta vähän hankala on hallita näitä tunteita ja olla ajattelematta vauva-asioita..



Pidetään peukkuja, että menkat ei ala ens viikolla!

malttamaton oli fiilis. Viisi kierrosta yritettiin ja tuntui siltä, ettei se ikinä onnistuisi. Kuukautiset olivat aina iso pettymys. Sitten, kun tärppäsi, oli tietysti tosi onnellinen. Malttamattomuus kuitenkin minulla kesti sinne synnytykseen asti. Nyt kun vauva on 8 kuukautta olo on seesteinen. Olen onnellinen lapsesta. Tuntuu, että on tosi onnekas, koska monella ystäväpiirissä on lapsettomuutta. Vauvan kanssa on sujunut hyvin ja alun epävarmuus ja hätäily on hävinnyt. Oma olo on nyt normaali. Kolme ensimmäistä kuukautta elin täysin symbioosissa vauvaan, olotilat vaihtuivat vauvan mukaan, eikä mikään muu oikein kiinnostanut kuin lapsesta puhuminen.

Sitten päätimme, että kokeillaanpa. Ja nappasikin seuraavasta kierrosta. Olin ihan äimänä ja rupesin tosissani hommiin, sainkin päättötyön valmiiksi ja opiskelut päätökseen 1kk ennen laskettua aikaa.



Vauvakuume ei ole hellittänyt sen koommin, nyt on kolme tenavaa. :) Nyt saapi kyllä riittää, ainakin tällä erää. :)



Ensimmäisen jälkeen olin kyllä ihan esikoisen äiti. Ihan sekaisin, onnesta, vastuusta ja vauvan hoidosta. Toisen jälkeen oli taas sekaisin, noista kaikista ja vielä väsymyksestäkin. Nyt kolmannen jälkeen olen harvinaisen selväjärkinen. Ja todella onnellinen ja kiitollinen näistä ihansita lapsistani.



Onnea yritykseen, toivottavasti tärppää pian!

Mulla oli hirvee vauvakuume. Ja tärppäs heti kun jätettiin ehkäisy pois.

En ole ikinä ollut niin onnellinen kuin esikoisen syntyessä! Olin vauvaa toivonut, ja sitten syntyi maailman ihanin vauva.

Nyt tämä maailman ihanin vauva on murroiässä ja jaksaa joka päivä mainita, miten paska äiti hänellä on ja kaikkien muiden äidit ovat huomattavasti järkevämpiä verrattuna hänen idiootti-äitiinsä.

Eli neuvoni on: odota hetki niin vauvakuume menee ohi ja voit jatkaa omaa elämääsi aivan rauhassa.

Eli neuvoni on: odota hetki niin vauvakuume menee ohi ja voit jatkaa omaa elämääsi aivan rauhassa.

Näinhän se taitaa mennä, ei ne vauvat isän ja äidin mieliksi elä...

ja melkein heti tärppäs. Juuri kun asia tahtomattamme paljastui isovanhemmille, raskaus osoittautuikin tuulimunaksi. Kokemus oli kaamea henkisine ja fyysisine kipuineen. Aika pian kuitenkin tärppäsi uudestaan. Mutta sekin meni kesken. Olin aivan tuskainen vauvankaipuussani. Aikaa kului ja ehkäisyä emme käyttäneet. "Tekemisen" into tosin oli aika laantunut. Kun aloin kypsytellä ajatusta hoitoihin hakeutumisesta, tuli taas tärppi! Ja nyt meillä tuolla sängyssä tuhisee oma pieni poikamme, kovasti toivottu ja kaivattu.



Aikaa ehkäisyn lopettamisesta vauvan syntymään kului vähän vajaa kolme vuotta.