Lue keskustelun säännöt.
Apua lääkkeistä vai keskustelusta?
13.01.2010 |
Olen yhden lapsen äiti, perheeseen kuuluu myös puoliso. Olen tuuliajolla itseni kanssa, enkä enää tiedä mitä tehdä
Ongelmani on hermostuminen, huutaminen, henkinen väkivalta sekä jatkuva negatiivisuus. Lupaan ja yritän (jo vuosia yrittänyt) korjata tapani, mutta en pysty. Kun hermostun, suustani tulee aivan kamalia asioita, nyt kun tyttö on isompi niin sanon myös hänelle asioita joita hermostuksen jälkeen kadun
Olen todella negatiivinen, en tiedä onko kyseessä luonteenpiirre vai olenko vain väsynyt tähän kaikkeen vuosien varrella tapahtuneisiin asioihin sekä elämään yleensäkin. Ennen olen ollut iloisempi, tosin en ehkä mikään positiivisuuden perikuva koskaan. Olisiko jostain masennuslääkkeistä apua myös hermostuneisuuteeni? Vai onko tässä heitettävä hanskat tiskiin, tiedän nyt etten yksin pysty itseäni muuttamaan, olen jo aika hajalla perheeni puolesta kun he kärsivät minun olemuksestani päivittäin ja pystyn vain antamaan tyhjiä lupauksia muuttumisestani. Mihin tulisi ottaa yhteys, työterveyslääkätiin vai johonkin terapeuttiin?
Onko kohtalotovereita tai asiantuntijaa joka voisi neuvoa minua, olen lohduton itseni kanssa Kysykää jos on jotain mistä en osannut kirjoittaa joka vaikuttaisi asioihin, olisin todella kiitollinen avusta.
Kommentit (13)
Kiitos kannustuksesta, onneksi työterveyshuoltoni on yksityinen terveystalo, joten terveyskeskukseen ei tarvitse mennä asiaa sekvittämään. Olen päivän pidellyt puhelinta kädessä, jostain syystä en vain saa aikaiseksi soitettua ja varattua aikaa. Pelottaa :( Yritän huomenna ryhdistäytyä ja tehdä asian eteen jotain. Olisi miehenikin iloinen, kun saisin itseni eteenpäin. Jos vielä kohtalotovereita löytyy, kirjoittakaa kokemuksianne. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen todella negatiivinen, ei varmaan edes löydy minua negatiivisempaa ihmistä. Yhdessä keskusteluryhmässä vetäjä ihmetteli, että vedänkö jotain roolia, kun olen niin kyyninen ja sarkastinen, mutta valitettavasti en vetänyt..olen käynyt terapiassa kolme vuotta, mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö, "luonnettani" vai mikä vika minussa onkaan, ei tuo terapia ole kauheasti muuttanut, mutta en enää räjähtele niin paljon. Olen myös oppinut pitämään turpani kiinni aina kun tulee mieleen jotain negatiivista, ainakaan siis muiden ihmisten ei tarvitse kärsiä minusta kamalasti.
Minä olen taas työpaikalla yms ihan normaali, eli olen hiljaa enkä lauo neg. kommentteja asioista. Perheeni seurassa olen "oma itseni" eli kamala. Muutenkin olen sellainen, että en hymyile juurikaan, olen luotani työntävän näköinen vaikka en tarkoita olla, monet sanovat kun tutustuvat minuun, että sinähän olet ihan erilainen mitä he ovat kuvitelleet, paljon mukavempi. Huoh, en ymmärrä miten minusta on tullut näin hirveä! Olen yrittänyt kuntoilua ja vaikka mitä, päivän ajan ehkä pystyn olemaan positiivinen, sitten mieheni sanoo/tekee jotain mikä ei ole mielikseni ja kaikki on pilalla. Aloitan hermoamisen ja sille ei oloppua näy. Kun olen huonolla tuulella, en pysty yhtäkkiä muutumaan normaaliksi, vaan saatan olla pari viikkoakin vittumaisin ihminen mitä maa päällään kantaa. Ihmishirviö minusta on tullut :( :(
Nostan vielä jos jollain olisi asiaa...
Jos eivät auta, niin sitten jätä ne pois. Mulla auttaa lääkkeet, terapiaan en edes kaipaa, joillakin on ihan toisinpäin.
Ota yhteyttää työterveyslääkäriin, terveyskeskuskseen ...vaikka perheneuvolaan. Apua saa, mutta sitä pitää hakea.
Yksityisellä sektorilla on tietysti psykiatreja mistä valita (jos on rahaa).
Tsemiä! : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut pessimisti mutta iän myötä se on vain korostunut. Pelkään asioita etukäteen ja hermoillessani olen kiukkuinen ja puran sitä perheenjäseniin. Haluaisin kaiken olevan täydellistä ja kun se ei ole, turhaudun ja käyttäydyn kurjasti. Erityisesti tämä korostuu PMS:n aikaan mutta myös muuten. PMS:n aikaan en pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan, muulloin pystyn.
Olen minäkin miettinyt ammattiapua mutta kun mikään ei ole varsinaisesti vialla. Lapsuuteni oli hyvä ja onnellinen. En ymmärrä, mistä negatiivisuuteni kumpuaa, ei vanhempani ole tällaisia ollenkaan...
Hiukan asian vierestä, mutta olen itse sairastanut keskivaikean masennuksen. Lääkkeistä oli se apu, että saatoin alkaa työstämään asiaa edes jollain lailla. Lääkkeet siis eivät parantaneet masennusta, mutta mahdollistivat parantumisen. Sain keskusteluapua ja pystyin itse nukkumaan edes kohtuullisesti.
Ahdistusta lääkkeet lievensivät, veivät pahimman terän ahdistukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä ne tepsivät parhaiten yhdistettynä, siis jos on joku sellainen vaiva mihin lääkkeitä on.
Jos haluat vaan pelkästään lääkkeitä niin omalääkäri terkkarissakin voi niitä kirjoittaa ta työterveys.
Se olisi vain se askel nyt otettavan ja varattava aika työterveyteen. Ihmeen vaikeata tarttua tuohon puehlimeen ja soittaa :( Pakko on kuitenkin toimia asian suhteen, tyttäreni sanoo lähes päivittäin miksi sinä äiti olet aina niin vihainen:( Kuitenkin elämä päällisin puolin hymyilee, kaikki on hyvin ja isompia murheita ei ole ollut. Lapsuudesta löytyy asioita joita olen oman äitiyteni kautta ruennut miettimään, ei mitään suurta, mutta juurikin ilmapiiri kotona on ollut aina painostava. Olen huomannut olevani aivan samanlainen kuin isäni, jonka elämänasennetta ja henkistä väkivaltaa olen aina vihannut. Sehän tässä surullista onkin, että huomaat itse olevasi aivan samanlainen!
Pelkään ja tiedän, että olen aiheuttanut tytölleni puheillani ja teoillani paljon mielipahaa, puolisoni vihaa minua. Toivottavasti pääsisin eroon tästä asenteestani, nyt on mennyt monta viikkoa niin, että päivittäin mietin vain sitä kuinka huono ihminen olen, parempi olisi jättää mies ja lapsi ja muuttaa jonnekin korpeen yksin asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se olisi vain se askel nyt otettavan ja varattava aika työterveyteen. Ihmeen vaikeata tarttua tuohon puehlimeen ja soittaa :( Pakko on kuitenkin toimia asian suhteen, tyttäreni sanoo lähes päivittäin miksi sinä äiti olet aina niin vihainen:( Kuitenkin elämä päällisin puolin hymyilee, kaikki on hyvin ja isompia murheita ei ole ollut. Lapsuudesta löytyy asioita joita olen oman äitiyteni kautta ruennut miettimään, ei mitään suurta, mutta juurikin ilmapiiri kotona on ollut aina painostava. Olen huomannut olevani aivan samanlainen kuin isäni, jonka elämänasennetta ja henkistä väkivaltaa olen aina vihannut. Sehän tässä surullista onkin, että huomaat itse olevasi aivan samanlainen! Pelkään ja tiedän, että olen aiheuttanut tytölleni puheillani ja teoillani paljon mielipahaa, puolisoni vihaa minua. Toivottavasti pääsisin eroon tästä asenteestani, nyt on mennyt monta viikkoa niin, että päivittäin mietin vain sitä kuinka huono ihminen olen, parempi olisi jättää mies ja lapsi ja muuttaa jonnekin korpeen yksin asumaan.
Itse kävin syksymmällä työterveyspsykologilla uupumuksen takia. (ensinnäkin rasittavan vaikea hakuprosessi. ensin hoitajalle saamaan lähetettä, sitten vasta psykologille). No siellä purskahdin itkuun kahden sanan jälkeen (ei ollenkaan minun tapaistani) juttelusta oli tosi paljon apua. No sitten lääkärille hakemaan mietoja mielialalääkkeitä. Lääkäri vaan totesi, no ethän saanut kuin noin vähän pisteitä masennustestistä... määräsi kuitenkin jotain pillereitä. Suurin apu oli kuitenkin psykologin juttusilla käymisestä ja hänen ymmärtävästä asenteesta. eli et välttämättä lääkkeitä tarvitse, mutta juttuhetkeä kylläkin.
Ps. Työterveyspsykologi suositteli lääkitykseksi e-epaa eli vahvaa kalaöljyä.... suosittelen kaikille masentuneille ja muillekin!
mulla täysin sama tilanne kun sinulla!!! monta vuotta mietin avun hakemista. lopulta menin lääkäriin ja sain reseptin sepram 10mg ja lähetteen "terapiaan".
Terapiasta ei ollut mitään apua. mutta lääkkeet auttoi! syön niitä edelleen. yritin lopettaa mutta samat oireet palasi. nyt siis päätin syödä vielä lääkkeitä vuoden ja koittaa sitten lopettaa uudelleen.
Hae ihmeessä lääkäriltä apua!!! lääkkeet kyllä auttaa ja tasoittaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näköjään se, mikä tepsii toisella, ei tepsi välttämättä toisella...
Hakeudu kuitenkin sinne lääkäriin!
t. #7
On olemassa paljon erilaisia masennuslääkkeitä, joillakin voi vaikuttaa jotenkuten myös hermostumiseen. Mutta ennen kuin lähdet siihen lääkeviidakkoon, neuvoisin sinua kokeilemaan sitä terapeuttia ihan ensimmäisenä. Jos ei ole rahasta kiinni, neuvoisin menemään yksityiselle psykologille tai psykiatrille. Voit toki aloittaa yleislääkäristä, ja selittää tälle ongelmasi ja pyytämään neuvoa/jonkinlaista lähetettä psykologille tai psykiatrille. Sanot suoraan, ettet halua aloittaa lääkkeistä. Muuten löydät itseäsi pian oven ulkopuolelta kädessäsi iso lasku ja resepti... Mikäli raha ratkaisee, menet terveyskeskuslääkärille ja kerrot tilanteesi, painotat kovasti, ettet halua heti lääkkeitä, vaan terapiaa.
Negatiivisuuteesi ei valitettavasti ole mitään lääkettä. Myös hermostumiseen voi terapia auttaa. Kun opit esimerkiksi hillitsemään itseäsi hermostuessasi, niin ei tule sanotuksi sitä, mitä alkaa pian katumaan. Toki kun olet lääkärisi/psykologin kanssa jutellut jonkun verran asiasta ja olette kenties jo kokeilleetkin erilaisia menetelmiä, lääkäri voi suositella sinulle jotakin lääkettä, joka on kuitenkin OSA hoitoasi. Ei yksin lääke valitettavasti ongelmaasi pois, vaan se AUTTAA sinua ongelmiesi ratkaisussa, esimerkiksi rauhoittavana.