Pinnallista mutta:kuinka kaunotar kestää rupsahtamisen

mutta kun elämä on muuten niin paljon parempaa niin mitä pienistä.

mitä jos en löydäkään unelmien miestä ja oon yksin rupsahtaneena 40vuotiaana, kukaan ei enää katsele...muistot kauneudesta vaan riesana. Tää o siis niin kauheeta kyllä. Kauneus on kirous. ap

mutta kun elämä on muuten niin paljon parempaa niin mitä pienistä.

on se minullakin käynyt mielessä, mutta toisaalta olen kyllä paremmassa kunnossa kuin moni 20-v, varakkaampi ja paremmin pukeutunut. minusta niitä katseita tulee taas, sä olet ap ikävässä väli-iässä... :)

terv 40-v.

... ikää 35 v ja yövalvomiset ovat jättäneet jälkensä. En jaksa enää pitää piilareita, enkä ottaa kauheita paineita reisistäni. Bmi oli ennen 19, nyt se on 20 ja olkoon niin.



Onneksi olen yrittänyt panostaa hauskaan persoonaani enemmän kuin ulkonäkööni, joten en jää ihan tyhjän päälle. ; ) Yritän pitää itsestäni huolta, mutta ilman mitään kauheaa stressiä. Älylliset haasteet ja mukava perhe-elämä ovat kuitenkin nykyään itselleni tärkeämpiä kuin ulkonäkö.

Hyvillä olet vielä pitkään, koska nyt sulla ehkä on oikee asenne ulkonäön lisäks. Tämä yleensä puuttuu 'nuorilta' eli hyvä itsetunto - ei liikaa, ei liian vähän, ja sit sitä paljon puhuttua elämänkokemusta joka liittyy edelliseen.

esimerkiksi lähiräkälä. Voit paistatella jakamattomassa miesten huomion valokeilassa.

kun on tottunut miesten jakamattomaan huomioon kauneudensa vuoksi. Ekat "vau!" kommentit tais alkaa kun olin 15v ja nyt olen 27v...on vähentyneet selkeesti... APUA! Olen kateellinen nuoremmille naisille JO NYT kun huomaan etten ole enää baareissa "se" joka kerää miesten ihailun ja kenties naisten kateuden. Nolon rehellinen vuodatus aiheesta joka ehkä ärsyttää monia (paitsi kohtalotovereitani).

27 v ei pitäisi olal vielä rupsahtanut...itse oli hehkeä 27-vuotiaana. Nyt 37-v. on jo toinen juttu

mutta kaksi lasta ja muut murheet valvomisineen ovat tehneet... hmmm... edelleen samasta hoikasta naisesta vähän väsyneen näköisen... eli, ei kiloja lainkaan, pidän itsestäni huolta... mutta ihan kuin naama ja takapuoli roikkuisi (vaikka treenaan ja ruokavalio ok) ja ne silmänaluset ja -valkuaiset... huoh...



- 35v.

itsetuntonsa perustana. Mua ei siis häiritse, koska olen monella muullakin tapaa helvetin hyvä ja mun ei tarvitse kerätä ihailua pelkällä ulkonäöllä.

mutta toisaalta siinä on hyväkin puoli: elämä pakottaa laittamaan arvot ja minäkuvan uuteen järjestykseen. Ja se on upeaa.



Sillä, että pikkuhiljaa todella sisäistää sen, mitä kaikkea muutakin itsellä onkaan tarjottavana parisuhteessa eikä pelkästään sievät kasvot ja timmi kroppa, on mullistava vaikutus. Itsekunnioitus kasvaa, omien rajojen kunnioitus - ja sitä alkaa odottaa muiltakin. Vartaloni ei ole enää (pelkkä) kaunis objekti, vaan MINUN omani. Ei olemassa ainoastaan tarjotakseen esteettistä ja seksuaalista nautintoa muille (ja hyväksytyksi tulemisen kautta itsetunnon pönkitystä itselle), vaan se on minun, se tuottaa jo pelkällä olemassaolollaan iloa minulle.



Kierolla tavalla oma itseluottamukseni on vain kasvanut kun ikää on tullut ja se on alkanut näkyä. Peilissä vastaan katsova, pikkuhiljaa neljääkymppiä lähestyvä nainen on kaunis, ja ymmärtää aivan toisella tasolla miten paljon erilaista kauneutta onkaan. Mies, joka ei näkisi ja tajuaisi minun kauneuttani, ei minua kiinnostaisikaan.



Kyllä sinä ihan hyvin pärjäät. Kasvu ihmisenä tekee joskus vähän kipeää, se on normaali jutu. :)