G: Mitä ajattelit ensimmäiseksi kun kuulit Sellon ampumisista?
Me olimme ulkomailla ja hotellihuoneessa oli auki BBC News. Oli aikamoinen yllätys tajuta yhtäkkiä että kuvassa oli hyvin tuttu kauppakeskus. Ajattelin ensimmmäiseksi että koska sitä näytetään ulkomaisissa uutisissa, siellä on täytynyt olla joku suuren luokan katastrofi, vähintään montakymmentä kuollutta. Onneksi ei sentään ihan sellaisesta ollut kysymys.
Kommentit (49)
Pysähdytti ajatus siitä, että missä tahansa voi päästä hengestään... Että lähdet ostoksille ja saat kuulan kalloosi.
Jospa nyt saataisiin virnaomaisten huomio kiinnitettyä enemmän näihin ongelmiin, nimittäin tappouhkauksia jakeleviin rikostaustaisiin maahanmuuttajiin. Olen itsekin sellaisen uhkailema ja piinaama, ja saanut viranomaisten puolelta (Tampereella) ainoastaan vähättelyä ja mitätöintiä. Poliisi tosin aina on suhtautunut asiaan ja uhkailuun yms vakavasti. Ei muut, ei ainakaan Tampereella.
taatusti on ulkomaalaistaustainen tekijä. Tuli heti mieleeni.
pitää soittaa lapsille, etteivät olleet isänsä kanssa just kaupassa.
ystäväperheelle. Oli jotenkin pysähtynyt olo. Minulle tämä teko oli jonkinlainen vedenjakaja. En usko enää yksittäistapauksiin, kuten vielä Kauhajoen jälkeen osittain uskoin (toivoin). Mietin tosissani ja pitkään, miten olisi tehokkainta tuoda esiin mielipiteeni siitä, että maahanmuuttajille enemmän henkistä tukea sopeutumiseen ja yhteisöllisyyteen ja vähemmän rahaa ja ei-välttämättömien hyödykkeiden ja tavaroiden ostamista. Ajattelin ainakin sanoa alueeni kansanedustajlle.
onko tästä ammuskelusta tullut murrosikäisten muoti-ilmiö.
Oletin siis että olisivat olleet koululaisia.
että toivottavasti mun vanhemmat ei ole siellä. Sello on heidän "lähikauppansa". Eivät onneksi olleet. Lisäksi ajattelin. että taas jok sekopää.teinipoika...
ajatus oli, että ählämi asialla. Kuulin vain, että ostoskeskuksessa on mieshenkilö ampunut. Kauhea tunnustaa, mutta tuo nyt vain oli eka ajatus eikä se edes kovin kaukaa liipannut.
taas täytyy kertoa lapselle yhdestä kauheasta tragediasta...
joku oli silmittömästi ampunut siellä. mut sit olikin vaan tietyt henkilöt kohteina.
ovatko isommat lapseni kotona vaiko sellossa vai ovatko sekä mieheni että lapseni siellä juuri uudenvuodenostoksilla.
kun telkkarin ylälaitaan tuli ilmoitus ylim. uutislähetyksestä.
Olin nimittäin joku päivä aiemmin miettinyt että varmaan kohta on taas Suomessa joku joukkosurma ja olihan se.
soitettava äidille. Asuvat nimittäin siinä lähellä, käyttävät Selloa usein.
toivottavasti ei mennyt tuttuja, niitä kun on siellä prismassa töissä...
(Olen apteekissa töissä ja asiakkaitahan on kaikenlaisia)
"no pitihän se arvata, taas tollanen" ja seuraavaksi "eipä kuollut tuon enempää" (siinä vaiheessa 4 tiedettiin.. Näin sitä tottuu mihin vain.
1) "Onneksi emme olleet siellä ostoksilla juuri silloin" 2) "Miten tässä enää ruokakaupassakaan uskaltaa käydä" (sitten järjen ääni: harvinaistahan tuommoinen kuitenkin on, ja pakkohan sitä on käydä :)
ensimmäinen ajatus oli, että onkohan mun siinä lähellä asuva ystävä perheineen juuri ko. kaupassa ostoksilla. Jälkikäteen selvisi että oli :(
Seuraavaksi ajattelin, että mitä mullistuksia tämä tuo mun miehen työpäivään. On poliisina pk-seudulla.
Mä en ajatellut tekijän kansallisuutta. Kyllä kauheita tekoja Suomessa on viime vuosina tehneet suomalaiset ihan itse. Mustasukkaisuusdraamaan kykenee minkä maan kansalainen tahansa.
siitä, kehen Sellossa hengailevaan "ihmiseen" luoti olisi saanut osua.