Ompas inhottavaa kun uskoudut ensin ystävälle, joka sitten huutelee ympärille kaiken!
Minulle käynyt näin jo saman ihmisen kanssa ennenkin melkein 10v sitten kun kerroin vauvahaaveestani, ja että olen lopettanut ehkäisyn. Ja nyt tyhmä uskouduin hänelle uudestaan, ja mitä sainkaan taas. Ventovieras minulle, tiesi että olen perhettä kasvattamassa. Tuttu kuitenkin että tuli juttusille. Mutta ikinä en hänelle olisi asiasta kertonut.
Mietin että miksi tuollaisesta asiasta pitää tehdä numero? Miksi se kenellekään kuuluu jos haluaa lasta! ja suunnilleen on jo heidän silmissään raskaana! Voi hyvänen aika sentään että suututtaa tämä oma tyhmyys. Mutta miksi sitä ei usko että sellaista ihmistä pitää varoa joka osaa oikein udella asioita. Ja sitten saa vain katua.
Ja joo, siis tiedän että tuollaiset kaverit saisi heivata, mutta kun ei ole montaa ystävää niin sitä haluaa pitää kiinni niistä ainokaisista, vaikka vähän huonommistakin :(
Niin, että voisivat hommata oman elämän, eikä keskittyä juoruilemaan muiden asioilla!
Kommentit (7)
Suurin osa tuntemistani ihmisistä on tuollaisia. Jos jotain kertoo niin tietää että kohta sen tietää kaikki. Taidan itsekin olla vähän samanlainen. Siksi tiedänkin, että jos ei halua asioitaan julkisiksi, niin parempi olla puhumatta niistä ollenkaan makuukamarin ulkopuolella.
Jos hän on muuten hyvä ystävä, niin kannattaa antaa anteeksi ja seuraavalla kerralla muistaa olla kertomatta liian suuria salaisuuksia. Ehkä jaksat jo nähdä asian koomisenkin puolen, onhan tuo aika paha ;)
Mutta kun olen niin arka puolustamaan itseä. :( Tyhmä tyhmä tyhmä olen. Ja tiedän että tämä on niin kelju juttu. Olisin niin halunnut että haaveeni pysyisi salassa, ja nyt koko tuttavapiiri tietää siitä!
Toivon vain ihmiset joteka nyt sattuu tätä ketjua lukemaan että älkää viitsikö toisten asioita juoruille. Henkilökohtaiset asiat on jokaisen omia. Ja ne kertoo vain niille joiden korvien väliin sen toivoo. Ja ei ole mukavaa että sitten ihan kyseiselle henkilölle ventovieraat tulevat kommentoimaan ja utelemaan joko on plussattu! Ja meidän tapauksessa, asiat on edenneet isovanhempien korviin saakka. :( Isäni ei tykännyt yhtään ja on nyt näreissään kun heidän naapurikin tiesi ennen kuin hän. :( Joten voitte vain kuvitella kuinka vihainen sisimmässäni olen.
hei nythän sä opit tuntemaan ystäväsi paremmin, näet mistä hänet on tehty. eikä toi vauvajuttu nyt niin dramaattinen juttu ole, ihan tavallinen osa elämää- suurin osa meistä yrittää vauvaa jossain vaiheessa. eri asia olisi esim joku syöpädiagnoosi tms...?
Kyllä mulla ainakin riittää ymmärrys ihan hyvin siihen, että minkä joku mulle kertoo, niin on mulle kerrottu, ja jos hän itse haluaa kertoa muillekin niin hän ITSE niin tekee. En lähde juoruamaan jollekin kolmannelle! Paitsi ehkä jotain ihan sen tason asioita, joista voin olla AIVAN varma, että henkilö ei pahastu.
En tykkää juoruajista, yökyök.
Eikä se maata kaada että tietää, mutta tällä kertaa olisimme halunneet järjestää vähän yllätyksenä. Ja nyt tästä tietää jo etukäteenkin kaikki. Joten hommalta meni itu. Niin, voisihan sitä laittaa toisen juorun vastaan ja kertoa ettei voikaan enää saada lapsia :)
Kiitti kun sain purkaa. Tosiaan onhan se vähän huvittavaa että kaikki tietää että meidän makkarissa tapahtuu "kauheen sensaation" kaltaista! :D
Ap
Kuten yleeensä ei ole ole. Aika moni avoimesti puhuu tulevaisuuden suunnitelmistaan eikä tämä henkilö ajatellut sen olevan salaisuus. Olithan siitä itsekin kertonut. Onhan asia voinut tulla esille normaali keskustelun lomassa, ilman että ysäväsi on varsinaisesti jourunnut.
Jos ihan totta puhutaan harvoi kaikki keskutelut käydään vain ja ainoastaan omista asioista.
ja kerro että olet pettynyt että meni juoruamaan asiasi eteenpäin. Jos et pysty soittamaan tai sanomaan kasvokkain, laita viesti.