Lue keskustelun säännöt.
mies meni naimisiin koska halusi vain perheen?!
02.01.2010 |
eli parhaan ystäväni mies paljasti ystävälleni eilen että meni tämän kanssa naimisiin koska halusi perheen ja lapsia ennen kuin täyttää 30 vuotta... rakkautta hän ei ole ikinä tätä naista kohtaan tuntenut mutta arvostaa häntä äitinä. paljastus tuli ilmi riidan aikana... nyt ystäväni ihan hajalla yhteistä taivalta takana 3 vuotta ja perheessä 2 lasta... mies ei omien puheiden mukaan ole pettänyt naista mut tiedä häntä sit... ystäväni kyselee minulta mitä tehdä lahteä vai jatkaa? hänestä tuntuu kuin matto olisi vedetty alta ja ymmärrän häntä. :( miten voin auttaa ja neuvoa ystävääni, voiko suhde jatkua kun toinen myöntää että rakkautta ei ole ikinä ollutkaan?
Kommentit (15)
No hyvä että tuli kulissin todellinen syy selville. Aika monihan noin tekee, pelkää jäävänsä yksin ja sitten otetaan eka vastaantulija. Siinä sitten on se perhe väärän kanssa.
Ilman mitään suuuren suurta tunteiden paloa valitsee mielestään itselleen sopivan puolison ja sitten pistetään hynttyyt yhteen. Osa ihmisistä ei varmasti ole ikinäkään tuntenut suurta rakkautta toista ihmistä kohtaan, varmasti kiintymystä kuitenkin esim. pitkäaikaista puolisoa kohtaan, ihailua, kunnioitusta jne.
Ainakin minun kavereissa tunnistan selkeästi tuon ilmiön: kun 30v lähenee niin otetaan sellainen mies joka kelpuuttaa ja joka tuntuu kunnolliselta ja muutenkin täyttää omat kriteerit. Tosi harvoin siinä mitään sen suurempaa on. Että sillain. Ja vaikka olisikin niin huuma yleensä melko nopsaan haihtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asian pähkäilemisen täällä. Minua ainakin vituttaisi tosi lujaa, jos kertoisin jotain noinkin henkilökohtaista ystävälleni ja hän mukamas hyvää hyvyyttään pohdiskelisi asiaa jossain helvetin AV:lla.
Tavallista tuo on. Puolisoita otetaan ja lapsia tehdään, kun halutaan joskus perhe. Ajatellaan, että tuon kanssa voi perustaa perheen, kun hoitaa kodin ja lapset hyvin tai tuo rahaa kotiin. Ja just tuo yksinjäämisen pelko.
Ei olla yhdessä rakkaudesta vaan koska se on käytännössä järkevää. Sitten huomataan jossain vaiheessa, että mitä mä nyt tuon kanssa teenkään, kun en rakasta tai rakastan niinkuin jotain kaveria.
Miehet on usein niin kiireisiä ja paineessa työn takia, ei niillä ole aikaa miettiä kenet ne haluaa ja naisilla se biologinen kello tikittää hurjaa vauhtia. Siksi kai niitä erojakin tulee paljon, kun ollaan menty yhteen ilman kunnon tunteita.
Ainakin minun kavereissa tunnistan selkeästi tuon ilmiön: kun 30v lähenee niin otetaan sellainen mies joka kelpuuttaa ja joka tuntuu kunnolliselta ja muutenkin täyttää omat kriteerit. Tosi harvoin siinä mitään sen suurempaa on. Että sillain. Ja vaikka olisikin niin huuma yleensä melko nopsaan haihtuu.
Tämän tunnistaa sekä miehissä että naisissa. Kun 30 lähestyy niin mennään yhteen hyvän lapsensiittäjän tai kotitalouskoneen kanssa. Ei siinä sen kummempaa. Ei tietenkään kaikki tee näin, mutta monesti ne, joilla ei ole aikaa etsiä sitä oikeaa joko kiireiden tai biologisen kellon takia tekevät niin. Toisaalta voihan noinkin syntyä elämän kestävä hyvä liitto.
Ennen mentiin lähes aina naimisiin järkiperustein ja yleensä siinä liitossa myös pysyttiin. Sinänsä järkisyyt on hyviä, että usein ne on kestäviä. Tunteet kun ailahtelee ja muuttuu ja jos tunteella valitsee sellaisen puolison, joka järjellä ajatellen ei niin hyvä olisi, niin helposti tulee ero jossain vaiheessa.
Mä enemmänkin sanoisin että tunneliitot johtaa helposti eroon. Jos siis suht nopeasti mennään korvia myöten rakastuneina naimisiin. Sitten vasta liian myöhään tajutaan (ja tullaan tänne AV:lle valittamaan) että sehän on narsistinen ja laiska ja köyhä ja ei ole kiinnostusta osallistua kotitöitin tai lastenhoitoon tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyi fiksu ja filmaattinen, hyvätapainen mies, unelmavävy hyvillä geeneillä. Yhteen mentiin ja puolen vuoden päästä raskaus. Mutta varsin laskelmoivan alun saanut suhteemme on edelleen pystyssä ja voi hyvin. Lisää lapsia on tullut ja meillä on oikein hyvä oelää perheenä.
Ennen mentiin lähes aina naimisiin järkiperustein ja yleensä siinä liitossa myös pysyttiin. Sinänsä järkisyyt on hyviä, että usein ne on kestäviä. Tunteet kun ailahtelee ja muuttuu ja jos tunteella valitsee sellaisen puolison, joka järjellä ajatellen ei niin hyvä olisi, niin helposti tulee ero jossain vaiheessa.
Mä enemmänkin sanoisin että tunneliitot johtaa helposti eroon. Jos siis suht nopeasti mennään korvia myöten rakastuneina naimisiin. Sitten vasta liian myöhään tajutaan (ja tullaan tänne AV:lle valittamaan) että sehän on narsistinen ja laiska ja köyhä ja ei ole kiinnostusta osallistua kotitöitin tai lastenhoitoon tms.
Minä olen kyllä sitä mieltä, että tunneliittoja oli ennen paljon. Mentiin ehkä sitten sen ensimmäisen rakkauden kanssa naimisiin ja pysyttiin siinä huonoinakin aikoina. Kyllä ne tunteet usein liiton koossa pitää (vaikka vihaisikin niin senkin alla on se vahva rakkaus jossain).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti on inhottavaa, jos ja kun kaverisi mies on antanut kaiketi vaimonsa luulla, että hän rakastaa tätä. On siis teeskennellyt tunnetta ja valehdellut.
Sellaisesta ilman muuta tulee petetty ja huijattu olo, jos sitten toinen paljastaakin asiantilan toiseksi.
Kannattaa kuitenkin antaa hiukan ajan kulua ja jutella sitten uusiksi. Voi olla, että siinä riidan aikana on tullut puolin ja toisin sanottua yhtä sun toista... eli kaverisi kannattaa hiukan miettiä, mitä HÄN sanoi miehelleen ennen kuin mies tuolla lailla "avautui". Mies taisi ymmärtää oikein hyvin, miten paljon tuon sanominen vaimoa loukkasi...
Eli välttämättä ei ollut ihan tosissaan tai kuvasi lähinnä tunteitaan nyt, tällä hetkellä. On voinutkin olla rakastunut suhteen alussa, muttei enää ja halusi loukata vaimoaan.
Sinänsä perheen perustaminen on kaikilla varmaan jonkinasteinen motiivi lyödä hynttyyt yhteen. Joillain painavampi kuin toisilla. Ja kannattaa muistaa, että ns. rakkausavioliitoissakin se alkurakastumisen tunne tutkitusti haalistuu noin kahdessa vuodessa ja vaikka monilla tilalle kasvaa rakastaminen (siis rakastuminen ->rakastAminen), kaikilla ei niin käy. Arki paukkaa päälle ja kun romantiikkaa ei enää ole, suhde väljähtyy ja rukkaset lyödään naulaan. Kaverillasi ei tuollaista romahdusta ainakaan miehellä siis tapahtuisi, koskapa ei alkaa päällekään etsinyt liitosta romanttista huumaa.
Minusta olennaisempaa on se, miten suhde JATKUU. Puolisoa voi rakastaa myöhemmin, vaikka suhde olisikin alkanut järkisyistä. Jopa järjestetyissä avioliitoissa puolisot voivat rakastaa toisiaan.
Sitä paitsi... vaikka tieto miehen eriävistä tunteista onkin ystävästäsi ikävä saada naamalle, niin eihän se hänen omia tunteitaan jälkeenpäin tuhoa. Hän on aikoinaan rakastunut ja kokenut suhteen tyydytttäväksi, eikä tuo riita tilannetta miksikään muutu. HÄN on kokenut sen rakkausliiton, ja avioliitto saattaa jatkossakin olla tyydyttävä.
Ilman mitään suuuren suurta tunteiden paloa valitsee mielestään itselleen sopivan puolison ja sitten pistetään hynttyyt yhteen. Osa ihmisistä ei varmasti ole ikinäkään tuntenut suurta rakkautta toista ihmistä kohtaan, varmasti kiintymystä kuitenkin esim. pitkäaikaista puolisoa kohtaan, ihailua, kunnioitusta jne.Ainakin minun kavereissa tunnistan selkeästi tuon ilmiön: kun 30v lähenee niin otetaan sellainen mies joka kelpuuttaa ja joka tuntuu kunnolliselta ja muutenkin täyttää omat kriteerit. Tosi harvoin siinä mitään sen suurempaa on. Että sillain. Ja vaikka olisikin niin huuma yleensä melko nopsaan haihtuu.
päätellen siitä miten kunnollisia, ja hienoja ihmiisä niitten miehet on. ja sitten kuitenkin muutaman vuoden päästä "rakkaus" loppuu.
itsellä on mätä renttu ollut 17v ja vieläkin sitä tuossa katselen - ja kyllä - rakastan. myötä ja vastamäkeä on ollut niin paljon, etten usko nykyään monenkaan sellaista katsovan.
oon ehkä itse hiukan marttyyri, tai vanhanaikainen, tai laiska tai läheisriippuvainen.
uskon kuitenkin etteivät nuo "kunnon miehensä" dumpanneet edes osaa rakastaa ketään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä olen vaatinut ihan aina, että suhteissani on ollut läsnä kaikki elementit; sekä rakastuminen että realistisilta näyttävät tulevaisuuden näkymät; halutaan samankaltaisia asioita jne. Ja sama on pätenyt molemmin puolin, miehet ovat vaatineet minulta "kaikkea" ja kun sitten jossain kohtaa on tökkinyt, on koettu bänksejä sekä omasta aloitteesta että miesten. Virhevalintoja on tehty ja täysin pateettiseen kusipäämieheenkin tuhlattu hiukan aikaa, mutta aina päämääristä tinkimättä.
Jos ajattelen ystäviäni, hekään eivät ole mitään laskelmoivia järkiavioliittoja tosiaan solmineet. Ihmisiä on niin paljon ja ihmisten tapaaminen nykyaikana niin helppoa, ettei kenenkään tarvitse tyytyä ensimmäiseen vastaantulijaan. Vaikuttaa lähinnä tölvimisen halulta ja tarkoitushakuiselta aliarvioimiselta väittää, että joku (tietenkin muu kuin itse!) olisi kelpuuttanut ensimmäisen vastaantulijan.
Oma avioliittoni on kestänyt nyt yli kymmenen vuotta, ja ihan viime päivinäkin olen hämmästellyt miten rakastunut mieheni yhä on minuun. Jälkikasvu kukoistaa ja arki rullaa.
Ai että ihmiset eivät "ehdi" etsiä rakkautta :-). Kyllä romantiikkaosasto on juuri se mille ihmeesti järjestetään aikaa vaikka mikä olisi.
Koulutoverini, sellainen tosi hyvän näköinen mies, kertoi jo kauan sitten, että aikoo naida rahaa. Ja tulevien lasten äidin on oltava sen verran tavallisen näköinen, ettei ainakaan tule oudon näköisiä lapsia ja että hänen, paljon dominoivammat piirteensä tulevat esille...
Joo, ja naisen on oltava mahdollisimman vaaleahipiäinen ja vaaleatukkainen, sillä hänellä itsellään on tummat, kiharat hiukset - syntyy kauniita lapsia.
Tapasin miehen vaimoineen pari vuotta sitten, kun toinen lapsi teki tuloaan. Oli onnistunut löytämään juuri sellaisen naisen, kun oli julistanutkin etsivänsä - asuivat hulppeassa rivitalopätkässään, jonka tytön isä oli lahjoittanut ensiasunnoksi.
Ja - niinkuin ap kirjoittaa, arvostaa vaimoaan äitinä ja rahantuojana, mutta naisena on tälle samantekevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka on puhunut, että on yhdessä vaimon kanssa vian lasten vuoksi. Ei välitä vaimostaan, on muita naisia ja jatkuvasti haku päällä. Vaimo on rakastunut, mietin miten tuollainen liitto kestää, kun lapset kasvaa.
...tavallaan järkeen perustuva liitto. Testasin toki monella tapaa, että miehen motiivit ovat kelvolliset. Teroitin heti suhteen alussa, että minä sitten haluan perheen ja lapsia ja jos se ei kiinnosta niin turha jatkaa.
Mies pysyi rinnalla, joten askel kerrallaan edettiin kohti avioliittoa ja perheellisyyttä, ei ihan perinteisellä kaavalla mutta juuri niinkuin itse hyväksi koimme.
Nyt on kaksi yhteistä lasta, yhdessä rakennettu talo ja homma mallillaan. Rakastan päivä päivältä miestäni yhä enemmän ja enemmän, kunnioitan ja arvostan. Myös mieheni rakastaa minua.
Yhdessä eletyt vuodet ja vaikeudet vahvistavat tai erottavat. Meitä kaikki yhdessä tehty lähentää toisiimme. Näin sen piti mennä, näin on täydellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa, siksi että kiinnostin häntä. Ei sitä ensin itse mitenkään ollut ihastunut. Ajatteli vain, että jostain täytyy puoliso ottaa. Mies oli kuitenkin kiinnostavan oloinen.
Yhteisen elämän myötä opin rakastamaan miestäni. Hyvän miehen olen saanut. Yhteistä elämää takana yli 12 vuotta ja lapsia kaksi. Olen onnellinen.
Itse uskon, että on hyvä, jos suhteelle on muitakin perusteita kuin äkillinen rakastuminen. Sillä kuten moni sanoo, rakastuminen menee ohi. Rakkaus on vähän eri asia. Sitä voi oppia rakastamaan toista hyvinkin syvästi, kun hänen kanssaan elää.
No hyvä että tuli kulissin todellinen syy selville. Aika monihan noin tekee, pelkää jäävänsä yksin ja sitten otetaan eka vastaantulija. Siinä sitten on se perhe väärän kanssa.