Lue keskustelun säännöt.
voitko jälkeenpäin todeta että teit kaikkesi lasten kasvatuksessa, että olit hyvä äiti?
18.12.2009 |
jos ajattelet aikaa kun lapset ovat teinejä - 18-19v - luuletko että voit rehellisesti sanoa että olit tarpeeksi hyvä äiti?? Oletko tehnyt kaikki päätökset lasten parasta ajatellen, oletko asettanut lapset aina ensimmäiseksi ja miettinyt omia tarpeitasi vasta sitten? oletko aina ollut läsnä, antanut rakkautta ja tukenut, lohduttanut ja kuunnellut? Mulla on 4 lasta, vanhin täyttää kohta 18v ja tuntuu jotenkin haikealta. Siinä se oli nyt, nyt hän periaattessa voisi seistä omilla jaloilla, tehdä omat päätökset ja suunnitella omaa elämää. Se rankka aika on ohi, aika kun tuntui että ns omaa aikaa ei ole, aina joku vaatimassa ja pyytämässä. Sisarukset ovat 16v ja 14v (hekin lähdössä kohta maailmalle) ja kuopus 6v. Voin kuitenkin olla tyytväinen mun elämään ja tapaani hoitaa lapsia, olen tehnyt oikein vaikka välillä on ollut rankkaa. Kaikki mun uhraukseni ovat kannattaneet, kohta voin taas vapaasti tehdä mitä MINÄ haluan. Toivon että kaikilla lapsilla on ollut yhtä hyvä elämä, sehän on lasten oikeus. Mitä teidän ajatuksia?
Kommentit (5)
on hyvät puolisot ja parisuhteet ja asiat hyvin elämässään. Ihan musta huolimatta TAI mun ansiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai olen kaikessa ajatellut lasteni parasta. Mutta olen ajatellut myös itseäni, miestä ja elämää kokonaisuutena. Olen pyrkinyt rakentamaan puitteet, joissa me kaikki olisimme onnellisia. Tiedän miehen pyrkineen samaan.
En ihan saa kiinni ajatuksestasi, että olet tähän asti uhrannut kaiken lapsille nyt on sitten sinun vuorosi. Itse olen koettanut alusta asti nähdä elämän kokonaisuutena, jossa kaikilla perheenjäsenillä on tasavertainen oikeus onneen. Ja jos/kun huomaa lasten ja aikuisten voivan hyvin, niin löytää sen onnen juuri arjen pienistä asioista.
Nautin sydämestäni perheestäni ja tästä elämänvaiheesta, vaikka tietenkin välillä on raskasta ja väsyttää. Sitten joskus kun lapset lentävät pesästä, on toisenlaisten asioiden aika. Toivon mukaan en jää silloin liikaa haikailemaan menneitä, vaan löydän ilon ja onnen edelleen arjesta. :)
t. 9-, 8- ja 1-vuotiaiden äiti
"On turha uhrautua loputtomasti lastensa puolesta, koska lapset eivät tule kohtelemaan itseään niin kuin äiti kohtelee heitä, vaan niin kuin äiti kohtelee itseään".
Kun itse katson joskus taaksepäin, olen luultavasti jossain määrin pettynytkin itseeni, mutta toisaalta uskon olevani tarpeeksi hyvä äiti kuitenkin. Olen useamman vuoden järjestänyt työni niin, että lapset on voitu hoitaa kotona, nyt vuodenvaihteen jälkeen tosin meillä menee pienemmät päiväkotiin, isoin on eskarissa. En koe tätä aikaa sinänsä miksikään uhraukseksi, enkä muutenkaan koe, että olisin joutunut itselleni tärkeistä asioista luopumaan lasten takia.
"On turha uhrautua loputtomasti lastensa puolesta, koska lapset eivät tule kohtelemaan itseään niin kuin äiti kohtelee heitä, vaan niin kuin äiti kohtelee itseään".
Minua kosketti myös erään noin viisikymppisen naisen ajatukset erään avioliittotapahtuman pienryhmässä. Hän oli vasta lasten kasvettua tajunnut olevansa marttyyriäiti, joka uhrasi kaiken lastensa eteen - ja hän katui sitä.
Tämä äiti kertoi arkisen esimerkin, joka oli avannut hänen silmiään. Hän oli kerran ollut aikuistuneen tyttärensä kanssa vaatekaupassa ja kysellyt tytöltä, mitä tämä haluaisi ostaa. Tyttö oli siellä kaupassa alkanut itku silmässä puhua, että ethän sinäkään äiti koskaan ostanut itsellesi mitään...
Nyt viisikymppisenä tämä äiti oli sitä mieltä, ettei hänen antamansa naisen malli ollut välttämättä se kaikista tervein.
vaikka joskus kuuntelisi omia tarpeitaankin ja tekisi jonkun päätöksen joskus ajatellen omaa parastaan tai puolisonsa parasta tai koko perheen parasta