Yleinen ahdistuneisuushäiriö, masennus vai mikä?
Olen jo noin vuoden päivät kärsinyt seuraavanlaisista oireista.
- Oksettaa
- Vatsavaivoja
- Sydän hakkaa
- Levoton olo
- Keskittymisvaikeudet
- Jaksamattomuutta. Voisi nukkua koko ajan
- Jotenkin hermostunut olo. Olo kun tikittävällä aikapommilla
- En halua tehdä mitään. Haluan vain olla yksin.
- Itkuisuutta. Itken noin kolme kerta työpäivän aikana ja kotona aina kun mies tai poiak ei näe.
Takana on paljon työkiireitä ja siellä organisaationmuutoksia, josta viimeinen tulossa alkuvuodesta. Siitäkään ei tiedä mitään vielä.
Minulla on olo, että kukaan ei välitä minusta ja tunteistani. Töissä heittopussi ja kotona passuuttaja. Ei auta puhuminen ei raivoaminen ei mikään. Tuntuu, että kaikilla muilla on asiat paremmin kuin minulla.
Olenko vain heikko vai mikä tässä mättää? Mitä voisi tehdä? Onko pakko ruveta vetämään lääkkeitä, että kykenee töihin menemään.
Tänäänkin lähdin kesken työpäivän kotiin kun en enää kestänyt pahaa oloani. Huomenna työterveydenhoitajalle kun lääkärille ei saa aikoja.
Kiitos kaikille asiallisista vastauksista.
Kommentit (11)
ahdistuneisuushäiriö veikkaan. Voi tulla oikein paniikki tai pelko että semmonen tulee. Oireet samat ja kauhee ylireagointi ja huolestuminen kaikkeen. Lääkitys auttoi ja sh:n terapiakäynnit. Hae ihmeessä heti apua. Pyydä lähete psykiatrille, hän tekee diagnoosin. Älä luovuta. Mulla nyt olo hyvä kun älysin että jokin mättää ja hain apua.
Minun piti lopettaa myös vihreä ja tumma tee (siis teepensaan lehdistä valmistettu juoma), kaakao, suklaa.
Nopeat hiilihydraatit myös pois ja tilalle hitaasti imeytyviä sekä proteiinia runsaasti.
Enää ei ahdista vaan voin hyvin ja tunnen itseni maailman kuningattareksi.
ahdistuneisuushäiriö veikkaan. Voi tulla oikein paniikki tai pelko että semmonen tulee. Oireet samat ja kauhee ylireagointi ja huolestuminen kaikkeen. Lääkitys auttoi ja sh:n terapiakäynnit. Hae ihmeessä heti apua. Pyydä lähete psykiatrille, hän tekee diagnoosin. Älä luovuta. Mulla nyt olo hyvä kun älysin että jokin mättää ja hain apua.
"Maalaan kauheita piruja seinille", asioista etukäteen, varsinkin sellaisista josta en tiedä mitään. Olen aina ollut jonkisortin kontrollifriikki, kaikkea pitää hallita ja sellaisia tilanteita jota en itse hallitse pelkään ja ahdistun sekä hermostun.
Olen myös kamalan huolestunut jostain/kaikesta mutta en osaa sanoa mistä. No, yksi asia on tuo organisaationmuutos työpaikalla... taloudellinen tilanne...oma terveys...listaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin.
Kolmoselle (?). Jouduitko olemaan sairaslomalla oireittesi takia? Minkälaisen lääkityksen sait? En nimittäin haluaisi sellaista lääkettä joka turruttaa kaikkia tunteita ja olen kun harmaata massa ja kaikki on samantekevää.
Haluan elää onnellisena ja nauttia elämästä. Tällä hetkellä mieli yhtä harmaa kuin taivas ulkona.... Tuntuu etten tätä menoa jaksa edes jouluun asti.
Kahvia en juo kun ehkä kolme desiä päivässä, kun vatsa ei kestä.
ap
oireet vähän samansuuntaisia kuin sinulla.
Lääkkeet eivät turruta, eivätkä ole muuttaneet minua miksikään. Päinvastoin kun aloitin ne tajusin kuinka pitkään olin voinut pahoin, mutta varsinainen ahdistus tuli vuosien aikana pikku hiljaa. Niin sitä piti sitten normaalina.
Mulle ei käy masennuslääkkeet kun en ole masentunut vaan ennemminkin ylikierroksilla, joten lääkkeet nimenomaan ahdistukseen.
Tsemppiä!
Ahdistuneen ihmisen ajatus on semmosta entä jos, mitä jos- ajatusleikkiä.
Sain citalopram lääkityksen 20 mg päivässä ja se on masennuslääke. Hangoittelin sitä vastaan kun en ole omasta mielestäni masentunut, enkä lääkärinkään mielestä. Mutta ahdistus on masennuksen yksi puoli tai toisinpäin, joten sitä päätettiin kokeilla.
No jakatapauksessa aloin lääkettä syömään ja tilanne on nyt aivan toinen!! Ihan kuin aivoissa olisi joku toinen vipu painettu päälle ku ei ole niin negatiivinen, eli varmaan mulla sitten on sitä masennustakin ollut. En ollut sairaslomalla vaan töissä, vaikka itkeskelinkin jo aamulla ennen töihin lähtöä jne.. ja mulla työt helpottivat tilannetta kun ei ollu "aikaa" töissä ahdistella ja surra asiaita, silläs en verran hektinen työ.
ja lääke ei ole mielestäni turruttanut minua mitenkään vaan iloitsen ja nautin kuten kait kuuluukin ja sureminen ja huolehtiminen on oikeassa mittakaavassa. Mitään sivuoireitakaan en ole lääkkeestä juuri saanut. Vähän aluksi oli semmosta tärinää, mutta se meni pois ja sitä ei edes kukaan huomannut, itse vaan huomasi että nyt lihakset tärisee.
Tsemppiä!
piti vielä lisätä, että se paha olo on just semmosta, että ei oikeen osaa edes sanoa, että mistä on paha olo. On vaan niin kertakaikkisen syvältä se fiilis ja rinnassa puristaa enemmän tai vähämmän konreettisesti.
näköjään tippuu kirjaimia pois, mutta teksti kuitenkin ymmärrettävää
kolmonen
Kahvi siis ylikiihottaa hermostoa ja tekee levottoman olon. Toisilla vaikutus rajumpaa kuin toisilla. Kahvin juominen kyllä kannattaa lopetta.
aiheuttamaan huonon olon koko päiväksi. Aluksi kannattaa jättää kahvi pois ihan pysyvästi, samoin kaikki kolajuomat, energiajuomia ei saisi juoda missään tapauksessa.
Mulla oli täysin samat oireet viime keväänä mitä tuossa listasit, lopulta olo kävi niin sietämättömäksi että menin sitten lääkäriin ja itkien kerroin oireistani. Lääkäri diagnosoi akuutin stressireaktion ja määräsi mietoja rauhoittavia lääkkeitä, ei jatkuvaan käyttöön vaan kuukauden kuurin, niistä todella oli apua! Joten suosittelen lääkärillä käyntiä.
Lopeta hyvä ystävä kahvinjuonti, ei hetkessä vaan pikkuhiljaa niin oireetkin lopulta katoavat: bling.