Lue keskustelun säännöt.
Vauvojen huudattajat, miten ihmeessä pystytte perustelemaan toimintanne hyväksyttäväksi?
08.01.2010 |
Unikoulutekniikoita on monenlaisia
Aiemmin suositeltiin ”huudatus-unikoulua”, jossa lapsen itkuun ei vastata lainkaan, tai vastataan ennalta määritellyn, vähitellen pitenevän ajan kuluttua. Tekniikka voi olla tehokaskin väliaikainen yöitkun vähentäjä, mutta lapsen kehitykselle se on riski. Kun lapsen hätäitku torjutaan, hän kokee tulleensa hylätyksi. Lapsi ei voi ymmärtää miksi päivällä hänen itkuunsa hoivaavasti reagoivat vanhemmat nyt jättävätkin hänet pulaan. Osa vauvoista itkee paniikissa, mahdollisesti uupumuksesta nukahtaen, osa taas oppii nopeasti läksynsä ja vaivuttaa itsensä uneen. Lapset näyttävät nukahtaneen ”helposti”, mutta hinta maksetaan tunne-elämänkehityksessä: paniikkiin mennet lapset muuttuvat usein turvattomiksi, vanhemmissaan kiinni roikkuviksi, kun taas pian oppineet lapset ryhtyvät ”liian pärjääväksi”, aikuista hädän hetkellä torjuviksi. "Huudatus-unikoulussa" lapsi ei opi korvaavia nukahtamisrituaaleja, jolloin ongelmat helposti palaavat turvattomuuden lisääntyessä esim. lapsen oltua sairaana.
Lempeämmissä unikouluissa, kuten suosittelemassani ”tassuhoidossa”, hyödynnetään lapselle pikkuhiljaa kehittyvää kykyä nukahtaa yksin, turvallisten mielikuvien varassa. Ideana on vastata lapsen hätäitkuun aina samalla, rauhoittavalla tavalla ja sitten antaa hänen nukahtaa yksin. Näin lapselle muodostuu vähitellen varmuus siitä, että yksin nukahtaminen on turvallista, mutta hädän hetkellä hän saa tarvitsemaansa apua. ”Tassuhoidon” ohjeet löydät esim. MLL:n nettisivuilta (katso linkki alla).
http://olotila.yle.fi/sisallot/blogit/perhepaletti/unikoulu-kotona
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,2547,6444,6445,7649
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina. Keskeistä on välttää stimulaatiota öisin (ja tarjota vuorovaikutuksellista stimulaatiota paljon päivisin). Puolen vuoden ikäinen lapsi ei normaalitilanteessa tarvitse lisäruokaa yöllä, mutta hän tarvitsee kiinnittymisen kohteittensa tuomaa turvallisuuden tunnetta. Siksi lapsen luo meneminen, rauhallinen puhe (”nyt on yö, nyt nukutaan”) ja tasainen kosketus, selän ja takamuksen rauhallinen painaminen tyynnyttää lasta.