Hautasin tänään lapsen

taisi jäädä Paavalinkirkon kohdalla pois ratikasta

Miesystävä raiskasi raskaaksi. Kamala olo.

Ei niistä, jotka on itse tappanut.

ystäväsi välttelee kohtaamista siinä pelossa, että sinun lapsesi näkeminen satuttaisi häntä.



Sinuna laitaisin aina välillä "Mitä kuuluu-tekstiviestin". Osoittaisin, että olen olemassa jos hän tarvitsee kuuntelijaa, ystävää mutta en kauheasti tunkisi seuraan, enkä itseänikään stressaisi asialla.

Puoli vuotta on tavattoman lyhyt aika lapsensa menettäneelle.

ystäväsi välttelee kohtaamista siinä pelossa, että sinun lapsesi näkeminen satuttaisi häntä.

Sinuna laitaisin aina välillä "Mitä kuuluu-tekstiviestin". Osoittaisin, että olen olemassa jos hän tarvitsee kuuntelijaa, ystävää mutta en kauheasti tunkisi seuraan, enkä itseänikään stressaisi asialla.

Olen itsekin haudannut lapseni. Kuoleman jälkeinen aika on yhtä sumua, en muista siitä mitään. Jollain tavalla hautajaispäivä on taas jäänyt lähtemättömästi mieleen. Muistan alusvaatteita myöten, mitä minulla oli päällä ja jokaisen syömäni suupalan, vaikka aikaa on kulunut jo 13 vuotta.

Voi kun ihmiset uskaltaisivat lähestyä surevaa. Jos ja kun ei ole sanoja, niin voi ottaa vaikka kädestä.

mutta itse muistan tuon tapauksen kyllä pitkään, ap

kirjoitat hyvin ap. tämä juttu tuli hyvin eläväksi pienestä tarinastasi. pysyy mielessäni pitkään.

Hautasin pienen tyttövauvani kesäkuussa. Pahin mahdollinen menetys on nyt tapahtunut minulle. Koskaan en pääse irti katkeruudesta, miksi minun pieni tyttöni ei saanut elää. Elämä on todella julmaa. Maailmassa ei ole mitään oikeudenmukaisuutta, kun äiti joutuu hautaamaan pienen lapsensa!!

Hautasin pienen tyttövauvani kesäkuussa. Pahin mahdollinen menetys on nyt tapahtunut minulle. Koskaan en pääse irti katkeruudesta, miksi minun pieni tyttöni ei saanut elää. Elämä on todella julmaa. Maailmassa ei ole mitään oikeudenmukaisuutta, kun äiti joutuu hautaamaan pienen lapsensa!!

Minäkin olen hautanut lapseni, ja tiedän että elämässä ei ole oikeudenmukaisuutta. Pistää aina niin vihaksi kun kuulen kuinka jotkut nistit ja deekut saavat lapsia eikä edes jaksa niistä huolehtia. Ei, ei se ole oikeuden mukaista, mutta ei tämä maailma muutenkaan kovin oikeudenmukainen ole.

en ymmärrä miten siitä voi koskaan päästä yli! Ehkä toisten lasten takia on pakko edes yrittää, mutta mitä jos ei ole mitään toisia lapsia.



En varmaan itse pääsisi arkeen kiinni ollenkaan, itkisin vuosi tolkulla ja vielä lisää....



Aivan kauheaa, että joku joutuu kokemaan sellaista! Ja se on myös minun suurin pelkoni.

Hautasin pienen tyttövauvani kesäkuussa. Pahin mahdollinen menetys on nyt tapahtunut minulle. Koskaan en pääse irti katkeruudesta, miksi minun pieni tyttöni ei saanut elää. Elämä on todella julmaa. Maailmassa ei ole mitään oikeudenmukaisuutta, kun äiti joutuu hautaamaan pienen lapsensa!!

Enkä tiedä elämän oikeudenmukaisuudesta, mutta siitä olen varma että vauvalleni tapahtui paras mahdollinen. Mua lohdutti jo silloin (ja koko ajan enemmän) ajatus siitä, että kukaan ei voi koskaan tehdä pikkuiselleni mitään pahaa. Ei koskaan. Vauvani on turvassa taivaan isän sylissä, näin uskon.

tyttärensä, siis äitini, tämän 25-vuotispäivänä. Itse olin silloin 3 vuotias. Mummoni kävi siitä lähtien 78-vuotiaaksi joka päivä tyttärensä haudalla kävellen.

poika kuoli syöpän sairastettuaan vuoden. Olimme vasta tutustuneet ja ystävyytemme oli orastamassa. Ehdimme vierilla toistemme luona lapsineen joitakin ketoja , ennekuin poika yllättäin sairastu. Tuon vuoden aikana emme tavannaat kertaakaan, koska rajoittivat kaikkea ulkopuolista kanssakäymistä mahdollisten infektioiden takia: oma lapseni on päivähoidossa, joten aina oli mahdollisuus siihen että miellä olisi joku pöpö tarjolla. Yritin pitää yhteyttä tuttuuni tekstiviestein ja soittamalla satunnaisesti. Toisinaan hän vastasi niihin kertoen kuulumisia, toisinaan vastasi ettei jaksa pitä yhteyttä keneenkään.- tämän ymmärsin oikein hyvin.



Kun ilmoitus lapsen kuolemasta tuli laitoin adressin ja olen laittanut viestejä silloin tällöin. Lapsen haudalla olen myös kanssa joitakin kertoja sytyttämässä kynttilän.

Tuttavani vastaa viesteihin hyvin satunnaisesti.En odota vastausta, mutta rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä minun pitäsi tehdä. Tuntuu ettei ole oikein mitään mitä voisi sanoa äidille joka on joutunut hautaamaan lapsensa. Miten minun pitäsi pitää yhteyttä vai pitäisikö minun vetäytyä ja anttaa surra rauhassa?

On ole siis kovin läheinen ystävä, pitäiskö minun jäädä odottamaan tahtooko tämä tuttu edes ylipäätäsä enää ystävystyä. Kun tapasimme oikeastaan samanikäinen lapsi oli se meidät yhteen saattanut asia.

toki jokainen ihminen kokee suremisen omalla tavallaan. Minun lapseni on kuollut ja minusta pahinta oli tuo omaan rauhaan jättäminen. Se tuntuu niin loukkaavalta. Sen lisäksi, että lapsi kuolee niin ystävät häviävät.



Jos haluat olla tekemisissä, niin ole itse aktiivinen.

Miesystävä raiskasi raskaaksi.

Kamala olo.

omasta lapsesta. Ehkei aina tarvita mitään sanoja tai myötätunnon osoituksia, riittää että on.

Mutta rehellisesti sanottauna en ihmettele niitä jotka katoavat- on todella avuton olo kun ei tiedä mitä sanoisi, ja pelkää että vahingossa pahoittaa toisen mielen kun sanoo jotain typerää.



toki jokainen ihminen kokee suremisen omalla tavallaan. Minun lapseni on kuollut ja minusta pahinta oli tuo omaan rauhaan jättäminen. Se tuntuu niin loukkaavalta. Sen lisäksi, että lapsi kuolee niin ystävät häviävät.



Jos haluat olla tekemisissä, niin ole itse aktiivinen.

[/quote]