Haluaisin niin kovasti "kummi"lapsen!
Miehen siskon vauva kastettiin, mutta me emme päässeet kummeiksi,koska emme kuulu kirkkoon. Meidän lapsilla on viralliset kummit papereissa, mutta sitten on myös muutama luottoaikuinen "kummina", vaikka eivät kuulu kirkkoon.
Olisin niin kovasti halunnut kummilapsen, jota helliä ja lelliä, mutta eipä sellaista taida enää lähipiirille syntyä.
Kommentit (6)
Nimittäin kummi ei osaa ainakaan av-mamman mukaan toimia koskaan oikein. Ostaa vääränlaisia lahjoja (tai ei osta ollenkaan). Ei osta koko sisarusparvelle lahjoja. On huono kaikin puolin.
ja lapsesta voi tulla teille hyvinkin rakas ja läheinen, ja lapsi saada teistä luotettavat aikuiset jotka ovat läsnä häntä varten, ihan ilman mitään kummititteliä.
Lapsi kutsunee teitä etunimillä, ei kummejakaan kutsuta Maija-kummitädiksi vaan Maijaksi.
Koska vauva kastettiin, hänellä oli oltava kaksi kirkkoon kuuluvaa kummia. Te ette voineet mitenkään olla ne kaksi, koska ette kuulu kirkkoon.
pyytänyt lapsensa kummiksi :-( Niin mielelläni olisin kummina.
Lähimmät kaverit valinneet kummit lapsilleen perheestään. Oman lapseni kummit valitsivat lapsensa kummiksi toisen läheisen ystävänsä. Sarjassa ei ikinä aikaa tavata kummilastaan kummi ja ystävä monta kertaa harmitellut asiaa ääneen. En koskaan ole edes vihjaissut olevani katkera asiasta. Huomioin tuota ihanaa lasta kuin olisin hänen kumminsa. On meillä yökylässä ja meidän mukana huvipuistoissa. Ostan hänelle synttäri ja joululahjat jne.
Ehkä joskus vielä pääsen kummiksi, kun omat sisarukset ja miehen sisarukset alkavat saada lapsia. He ovat vielä niin nuoria, että sitä odotellessa on vain oltava läheisenä feikkikummina tuolle lapseni kummin lapselle.
täällä kun olen lukenut tätä kummipilkkaa. Olkoon keskenään sitten. Toisaalta, mun kummien vanhemmat ei toiv ole av-mammoja
kun ette tosiaan kuulu kirkkoon. siitä vaan liittymään!