Mistä tiesit olevasi valmis äidiksi?

en hetkeäkään epäillyt, ettenkö olisi ihan sopiva sellaisena kuin tulisin olemaan.

Tuli vauvakuume, joka tarttui mieheen ja sitten tulin raskaaksi.



Enkä ole katunut lasten saamista, nyt niitä on siis kaksi! Välillä on ollut vaikeaa, välillä ihanaa. Suurin osa ajasta ns. normaalia lapsiperheen elämää iloineen ja suruineen. Mutta jos ajattelisin, että olisin vielä lapseton... Tyhjältä vaikuttaisi elämä. Mutta en toisaalta elä vain lasten kanssa, mulla on paljon omaakin elämää. Ehkä siksi ei kadutakaan, kun en ole joutunut mistään oikeasti luopumaan. Saanut vain paljon.



Niin ja olin nuori kun sain esikoisen, juuri 23v. täyttänyt.

kun olin saanut ensimmäisen lapseni. Molemmat ovat hoitaneet äitiytensä ja isoäitiytensä ja mummoni isoisoäitiytensä erinomaisella tavalla. Vastauksena molemmilta tuolloin oli, etteivät vieläkään silloin kokeneet, että olisivat olleet äitiyteen aivan valmiita.



Ei siis koeta stressiä.



3-vuotiaan, ei täysin valmis äiti

vaikka oli yllätys, ei parisuhdetta, olin nuori ja opinnot kesken.



mut se, et heti tuli niin vahvat suojeluvaistot ja rakkaus sitä lasta kohtaan ja ajatuskin abortista tuntui väärältä.



Kasvamistahan tää on ollut js on yhä, mut ihanaa ja niin palkitsevaa :)



-äiti ja iiihana 4v tyttö-

kun kolmantena sairaalapäivänä esikoisen syntymästä pidin häntä sylissäni ja rakkaus vain tuli ja aattelin, että meillä on maailma ihanin vauva. Silloin tuli fiilis, että ehkä mä oon valmis.

mutta ilmeisesti oletin olevani kun olin naimisissa eämäni miehen kanssa, ja molemmat halusimme perustaa perheen.



Mitäpä sitä jahkailemaan. Elämä on elettävä nyt eikä viidestoista päin.

Uskoin ja uskon edelleen, että äitiyteen kasvetaan. Se on jatkuva prosessi, joka alkaa vauvahaaveista eikä tosiaankaan pääty siihen kun lapsen saa syliin vaan jatkuu ihan koko loppuelämän ajan. Siksi en edes ajatellut asiaa tuolta kannalta, että onko minusta äidiksi, vaikka nuori olinkin raskaaksi tullessani.

ennekuin lapsia saa. äidiksi kasvetaan lasten myötä. minä luulin olevani valmis äiti kun esikoiseni sain, mutta väärässä olin. olen kasvanut ja oppinut todella paljon sen jälkeen kun minusta tuli äiti.

35-vuotiaana ja tajusin melkein heti, että tämän kanssa haluaisin lapsenkin. Enkä sen jälkeen pelännyt enää synnyttämistäkään, varmuus oli niin suuri.

Lasten "hankkiminen" ei ollut meillä mikään nopea päätös vaan sain odotella sitä miehen vihreää valoa edes sille yritykselle vuosia (mies ei siis ollut valmis aiemmin).



Kun ehkäisy lopulta jätettiin pois olin aivan varma valmiudestani. En tietenkään osannut oikeastaan mitään käytännön juttuja, mutta henkisellä puolella tunsin olevani kypsä äitiyteen.



Ehkä en edes koskaan ajatellut ettenkö olisi hyvä äiti (täydellinen en tietenkään ole, enkä edes uskonut olevani). Pidin lasten toivomista varsin selvänä ja luonnollisena asiana. Siinä vaiheessa kun molemmilla oli opinnot takana, työpaikat hanskassa, mukavaa avioliittoa 4 v kasassa ja parisuhde muutenkin onnellinen niin koin olevani valmis seuraavaan askeleeseen, eli äitiyteen.

vanhin lapsi on nyt 12-vuotias. Koko ajan tulee vastaan jotain, minkä hanskaamisesta ei ole aavistustakaan ja välillä tuntuu, että kaikki yritykset kasvattaa näitä menee ihan pieleen. Onneksi välillä on parempiakin aikoja, muuten olis aika hurjaa. Vaan ei se auta, se on vaan silti yritettävä ja jos menee pieleen niin sitten yritettävä uusiksi.

en minäkään ole vielä mitenkään valmis äiti. Tuleehan välillä niitä hetkiä, että apua, miten tässä nyt toimitaan. Mutta maalaisjärjellä.



Esikoinen oli yllätys (vaikka se täällä av-palstalla ei olekaan mahdollista), mutta toinen on ihan tekemällä tehty. Esikoisen kanssa äitiyden tunne vain vahvistui odotuksen myötä.

Mites teillä oli taloudellinen tilanne raskaana ollessa? Oliko jo asunnot, autot, vakityöt ym. jo hankittu vai vasta myöhemmin? :)

Adoäiti olen ja tiesin siinä hetkessä että juuri nyt, tälle lapselle olen valmis äidiksi.