Muita jotka kyllästyneitä muihin ihmisiin?
Ärsyttää kun näen ihmisissä vain heidän huonot puolensa kuten itsekeskeisyys, huomionhakuisuus, jatkuva esillä olo, kuivat jutut, liioittelu, juoruilu, pahansuopuus, laiskuus, ahneus jne.
En jaksa ihmisiä vaan haluan olla yksin, yksin, yksin
Kommentit (24)
eikä vain kaivaa noita negaatioita aina esiin. Jos tuollai ajattelee, ei mikään enää ole kivaa.
enää juur yhtään muiden jutut. Masisdiagnoosin just sain
ihmisiä on valitettavan vähän, suurin osa ihmisten jutuista pyöriin niiden oman navan ympärillä. That´s why meikäläisenkin sosiaaliset kontaktit vähenee vähenemistään. Eikä haittaa muuten yhtään!
Kaikkien tunteminieni ihmisten jutut ovat niin yhdentekeviä ja pinnallisia. On epärealistista toivoa heidän muuttuvan. Itse antaisin mitä vain, että saisin olla samalla tasolla heidän kanssaan. Toki kuulostaa hirveältä itsekehulta, mutta epäilen ongelmaani syyksi korkeaa älykkyysosamäärääni. Olen niin iloinen kohdatessani ihmisen, jonka jutut antavat älyllistä haastetta. Vaikka älykkyyttä niin ihannoidaankin, on tämä ainakin minulle enemmän taakka kuin siunaus.
keskimääräistä älykkäämpi. Ihmisillä kun tuntuu leikkaavan niin h i t a a s t i, ja itsestäänselvyyksiä pitää esittää suurina ja tärkeinä oivalluksina. Aina ei jaksaisi kuunnella kohteliaasti.
ole kovin paljon tekemistä tämän asian kanssa, sehän mittaa lähinnä jotain loogista päättelykykyä eikä mitään muuta!
Ainakin kaikki tuntemani todella älykkäät ihmiset halveksivat avoimesti muita, jotka eivät ole yhtä älykkäitä. Tuntuu etteivät ollenkaan siedä silmissään. Näihin kuuluvat mm. mieheni ja enoni. Mieheni on karkoittanut ison osan ystävistäni kohtelemalla heitä kuin paskaa, koska he ovat hänen mielestään tyhmiä.
Mutta ihmisvihaan voi olla muitakin syitä. Minäkin inhoan ihmisiä, pääasiassa siksi että heillä on ärsyttävä tapa "vaatia" ihmisiltä tietynlaista käyttäytymistä ja ajattelua. Aina saa paskaa niskaan jos kertoo mitä oikeasti tekee ja ajattelee: vaikka että peseytyy kerran parissa viikossa, pissaa silloin suihkuun, ei viitsi tehdä lapsille ruokaa, ei koskaan siivoa ja kämppä on pommin jäljiltä heti pari kertaa kuussa käyvän siivoojan jälkeen, antaa vauvansa hoitoon lähes ventovieraille kun itsellä on mielenkiintoisempaa tekemistä, ei halua tehdä töitä vaan elää mielellään joko miehen tai yhteiskunnan siivellä, vastustaa naispappeutta ja eronneitten uudelleen vihkimistä ja tietysti homoja yms yms.
Tuntuu että saa pitää koko ajan jotain naamaria ja kulissia pystyssä jos haluaa olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Tyhmistä ja luusereista minä taas pidän keskimääräistä enemmän (kunhan tyhmyyteen ei yhdisty ilkeys ja/tai ripustautuminen) koska tunnen itseni hyväksi ihmiseksi "auttaessani" heitä.
työssä pitää olla pirteä, puhelias, empaattinen ja herkkätunteinen. Siis muiden tunteet huomioiva.
Aina ei vain jaksaisi kun on suruja, unettomuutta ja levoton mieli.
Rasittavaa pitää reipasta roolia yllä, mutta pakko on tai loppuu rahantulo ja asiakkaat.
tykkään jutella joittenkin ihmisten kanssa mutta töissä jo ahistaa. olisin mieluusti vaan kotona perheen kanssa ja juttelisin naapureille.
Miettikää nyt näitä idioottiavauksiakin av:llä...näiden kanssako sitä joutuu elämään oikeassa elämässä, jossa konetta ei voi sulkea?
Harvat ja valitut läpäisevät ystäväseulan, osan kanssa tulen juttuun tarvittaessa, suurinta osaa ei vaan jaksa...
Oikeastiko luulette olevanne niin paljon parempia kuin muut! = D
En kuvittele olevani parempi kuin muut. En yksinkertaisesti vain pidä ryhmissä olemisesta ja tietynlaisista sosiaalisista tilanteista. En tiedä mistä se johtuu, ilmeisesti se vain on sellainen synnynnäinen ominaisuus minulla. Välillä on mukavakin rupatella ihmisten kanssa, mutta se riippuu niin paljon ihmisestä ja tilanteesta.
Eniten inhottaa joissakin naisissa pahansuopuus ja siitä huolimatta ääretön itsetyytyväisyys niinkuin ei olisi omaatuntoa lainkaan.
en tarkoituksella pidä yhteyksiä kehenkään. Töissä pakko tietysti kommunikoida jotain joskus.
Eniten inhottaa joissakin naisissa pahansuopuus ja siitä huolimatta ääretön itsetyytyväisyys niinkuin ei olisi omaatuntoa lainkaan.
hae apua- soita terveyskeskulääkärille ja tilaa masennuslääkeaika
sepram auttaa
jos ei tykkää suurimmasta osasta ihmisiä. Nappia naamariin niin jaksaa iloita kun joku toinen juoruilee naapurinsa asioista pahanilkisesti ja jaksaa nauttia toisen kuvista jutuista joille ei loppua näy???????
Asia ei sinänsä haittaisi paljoa, jos ei tarvitsisi käydä töissä.
niin muuttaisin kaiken ja hymyilisitte taas.