Auttaisiko lähestymiskielto? Ja jos niin itsellenikö se pitäisi hakea?

Ihan kreisi tilanne.

Olen eronnut aviomiehestä kaksi vuotta sitten. Puolitoista vuotta sitten aloitin seurustelemaan lapsettoman miehen kanssa (35v, saman ikäisiä olemme). Minulla on kaksi lasta. Kolme kuukautta olimme kuin paita ja peppu. Mies asui meillä ja olin onneni kukkuloilla! Kunnes PUM! miesystävä jätti. Noh, meni pari päivää ja taas oltiin yhdessä. Kuukauden jälkeen mies jätti jälleen ja taas hetken päästä oltiin yhdessä. Tätä kaikkea jatkui tosiaan reilusti yli vuosi. Tuntuu, että olimme samalla aaltopituudella monessa asiassa ja viihdyimme hyvin yhdessä. Mies ei kuitenkaan nähnyt tulevaisuutta kanssani koska minulla oli jo lapsia. Tästä huolimatta hän vietti kanssamme lähes tulkoon kaiken vapaa-aikansa. Viimeisin riita oli viikko sitten. Mies lähti kaverin kanssa ulkomaille ja ainakin FB:n kavereista päätellen on tutustunut moneen naiseen matkallaan. Jälleen kerran olemme siis suhteessa off-vaiheessa. Olo on nöyryytetty, väsynyt, vihainen, kyllästynyt... Tiedän ettei omin voimin ole helppoa kun mies reissun jälkeen taas soittaa ja vinkuu kylään ja katsomaan lapsia. Mina en halua enää! Olen väsynyt henkisesti ahdistavaan tunnelmaan ja siihen, että minun pitäisi aina olla paikalla, mutta miesystäväni saa mennä ja tulla, tehdä ja olla miten huvittaa.

Entä jos haen lähestymiskieltoa itselleni, tulisiko oltua tyypistä erossa? Näillä perusteilla en taida saada miehelle lähestymiskieltoa, vaikka se saattaisi auttaa hänet jättämään meidät kokonaan rauhaan...?