Miten olette selvinneet lapsen ekasta vkonlopusta isänsä luona eron jälkeen?

Olen monta kertaa miettinyt tätä ongelmaa, koska ystäväpiirissäni on samanlaisia eronneita pariskuntia, joista mies ei ole koskaan ollut vastuussa lapsista ennen eroa. Eron jälkeenkin äidit ovat saaneet pelätä, että sujuuko arki isän luona vai ei. Hengissä ovat selvinneet, mutta mitenkuten. Kertokaa joku tämän kokenut, miten kaikki käy.

olen heittänyt roskiin.



Olen kertonut lapselle, kuinka tärkeää on minulle, äidille, että lapsi menee isän luo ja viettää isän kanssa aikaa. Se on lapsen etu.



Joka kerta kun lapsi on lähtenyt olen romahtanut ja itkenyt. Mutta lapsen nähden ei voi näin käydä. Kyse on vanhemmuudesta...hyvästä sellaisesta ja hyvä vanhempi ei laita lasta valitsemaan puolta.



Kun järjestää itselleen kaikenlaista touhuttavaa ja menoa, niin aika menee nopeammin eikä ikävä iske niin voimakkaana.



Myös lapsen paluu on vaikea. Lapsen päälle kun ei voi omaa ikäväänsä kaataa. Lapsi kertoo tapaamisesta sen mitä haluaa ja siihen pitää tyytyä...lasta ei voi ruveta ristikuulustelemaan.



Helppoa se ei ole mutta jokainen kunnon lähivanhempi joutuu tämän käymään läpi ja lapsen edun vuoksi on selvittävä tästäkin tehtävästä kunnialla.



Tsemppiä!

Samaa mieltä olen, että tärkeää saada heidän yhteytensä pysymään.

Epäilyttää vain..onneksi en ole siis ainoa kuka on huolissaan. En olekaan ihan pöpi vaan muutkin ovat tunteneet samoin =) kiitos siitä. Ap

Ajattelen niitä isä-päiviä vain helpotuksena ja rentoutuksena.

Jokseenkin vilkas poika...

Sitten helpottunut ja kaikki mennyt hyvin. Kun lapsilla menee hyvin, osaa itsekin rentoutua ja nauttia omista viikonlopuista.