Miten olla miettimättä sitä mitä muut ajattelevat minusta....

vaan kuvailisin itesäni herkäksi ihmiseksi. Olen mielestäni ihan ihana, mutta jatkuvasti mietin kaikista tekemisistäni mitä musta ajatellaan. Enkä sittenkään miettimisten jälkeen välitä perustavalla tavalla muiden ajatuksista. Se on ihan kuin luonteenpiirre, mistä ei pääse eroon. Sinänsä jännä juttu, ajattelenhan minäkin milloin mitäkin toisista ihmisistä, eikä se silti vaikuta kanssakäymisiimme mitenkään. Ajatukset tulevat ja menevät.



Ajattelen jatkuvasti mitä naapurit, lasten kaverien vanhemmat, työkaverit jne. ajattelevat tekemisistäni ja sanomisistani. Lisäksi olen erittäin kriittinen itseäni kohtaan sisäisissä ja ulkoisissa asioissa. Monen mielestä elän aika täydellisä elämää.....

Jep. Hyvin diagnosoitte! :) Huono itseluottamus mulla on ja vaikeita kokemuksia taustalla. Mutta mutta, enkö mä ikinä pääse tasapainoon itseni kanssa, onko tämä turhien asioiden pähkäily mun elämänkohtalo... Terapiassa olen käynyt, en kylläkään pitkäkestoisessa. Masennusjaksoja on ollut, ne on nyt hallinnassa kun syön pienintä mahdollista annosta mielialalääkettä. Kovasti teen itseni kanssa töitä jatkuvasti. Minulla on ystäviä, perhe ja työpaikka, perusasiat ihan hyvässä mallissa. Miksi ihmeessä on niin vaikeeta hyväksyä itsensä.



Onko ketään joka olisi päässyt tasapainoon, löytänyt itseluottamuksen myöhemmällä iällä? Vai onko itseluottamus sellainen asia mitä ei voi "harjoitella" uudestaan, jos on aikanaan moneen otteeseen tullut lytätyksi maan rakoon?

Tämä olisi siinä mielessä mielenkiintoinen asia, että aiemmin tänään oli keskustelu aiheesta lapsen itsetunnon lyttääminen ja nyt meillä olisi tässä ihminen, joka tunnustaa että hänen itsetuntonsa on lytätty lapsena.



Johtuiko se lyttääntyminen esim. äitisi huudoista kun puit hitaasti vai oliko taustalla mahdollisesti vaikeampia ongelmia?



Oma neuvoni on vaan olla ajattelematta mitä muut ajattelevat. Käsittele niitä ajatuksia pakkoajatuksina. Sellaisista kyllä pääsee eroon.

on sama vika. Eikä asiaa auta, että kuulen lähinnä arvostelua. Aina saan kuulla, että olen omituinen, liian hiljainen, liian negatiivinen (no miksiköhän), muuten vaan ärsyttävä, hyökkäävä..kuitenkin yritän olla kaiken tämän vastakohta kun olen ihmisten parissa, mutta huonolla menestyksellä näköjään. Tämä syö itsetuntoa, kun tuntuu, että kukaan ei pidä minusta, ja sitä on vaikea olla ajattelematta, kun en kuitenkaan viitsisi ikuisesti vailla ihmiskontaktejakaan olla.

Ei niillä riitä energiaa miettiä niin kamalasti toisia ihmisiä.

Miten sinut muuten on "lytätty"? Tämä olisi siinä mielessä mielenkiintoinen asia, että aiemmin tänään oli keskustelu aiheesta lapsen itsetunnon lyttääminen ja nyt meillä olisi tässä ihminen, joka tunnustaa että hänen itsetuntonsa on lytätty lapsena.

Johtuiko se lyttääntyminen esim. äitisi huudoista kun puit hitaasti vai oliko taustalla mahdollisesti vaikeampia ongelmia?

Oma neuvoni on vaan olla ajattelematta mitä muut ajattelevat. Käsittele niitä ajatuksia pakkoajatuksina. Sellaisista kyllä pääsee eroon.

Äitini ei ole mua lytännyt, hän on ollut mun elämässä sellainen peruspilari, hänen suhteen asiat ihan ok. Mun isä on sairas, mielenterveysongelmainen, se langetti oman varjonsa meidän perheen ylle.

Lytätyksi olen tullut isäni toimesta, yläasteella koulukiusattuna. Lisäksi ensimmäinen poikaystäväni oli väkivaltainen.

Ei lapsuuteni ja nuoruuteni yhtä helvettiä ollut, mutta ikäviä asioita ja hetkiä oli paljon. Toisaalta ne on kasvattaneet mua tähän elämään, en pidä itseäni uhrina. Ei mikään perhe ole täydellinen.

Mä olen omasta mielestäni menestynyt elämässä ihan hyvin lähtökohtiini nähden, olen opiskellut, tehnyt töitä, mulla on ystäviä ja ihana mies ja poika.

Sitä vaan mietin, että miten ihmeessä saisin nuo menneisyyden varjot kuriin... Vai onko tämä tietynlainen rikkinäisyys syvällä sisimmässäni kohtaloni, eli että ei minusta ihan ehjää saa tekemälläkään.... Pähkäilee...... :)

Kannattaa miettiä asiaa niin, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin keskittyneitä itseenä. Ei niillä riitä energiaa miettiä niin kamalasti toisia ihmisiä.

Niinhän se on ja välillä saankin tällä ajatuksella turhat pähkäilyni lopetettua. Se vaan vaatii kauheasti työtä että saa ajatukset pois turhanpäiväisistä.

Voi kunpa olisi sellainen suojaava "haarniska" millä saisin pidettyä muiden kommentit ja jutut kauempana sisimmästäni. Jotenkin olen kamalan herkkä ja ikäänkuin vähän vereslihalla aina. Mua on helppo satuttaa.

Murrosiässä vain päätin, että aivan sama, mitä musta ajatellaan, en välitä!

Myös minulla oli epäsuosion kokemuksia, mielenterveysongelmia - olin niin hirvittävän herkkä, olen edelleen.

Kun sitten päätin olla välittämättä muiden ajatuksista/mielipiteistä se oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Kovuutta se vaati, mutta sanoin aina itselleni tyyliin "ihan sama!" Jonkin ajan kuluttua huomasin, että en miettinyt paljonkaan, mitä muut minusta ajattelivat ja siksi elämäni oli ja on tänä päivänäkin huomattavasti helpompaa.Kun lopetin muiden nöyristelyn, minusta tuli suosittu ja yllätys -entiset pomottajani alkoivat nöyristellä minua. Tätä en halunnut tai tavoitellut mutta se omanarvon tunteen saaminen oli loistokokemus! Nykyään, totta kai tulee hetkia, että lankeaisin pohtimaan, mitä elämästäni,tyylistäni jne. ajatellaan, mutta sitten mietin, mitä saavutan tällä ajattelulla -vain pahan mielen itselleni. Meillä on vain yksi ainut elämä, sen saa elää miten lystää, kunhan toimii kuitenkin oikein. On hienoa, että meistä on moneksi! Mielestäni Tommy Taberman (?) on sanonut hyvin: tulla kovaksi, pysyä pehmeänä. Kas, siinäpä sullekin tavoiteltavaa. Ja vielä, itse siis onnistuin yllättävän hyvin, onnistut varmasti sinäkin, kun ymmärrät, että ei saavuta tuolla jatkuvalla pähkäilyllä yhtään mitään. Vapauta tuo energia johonkin muuhun, mukavempaan. :) Kun ahdituksen hetki tulee, lue vaikka jotain lehteä, katso jotain mukavaa -pääasia, että et jankkaa turhaa. :):) Et sinä loppu ikääsi tuollainen ole, vanhana viisastuu.

Aikaa kyllä meni. Luin läheisriippuvuudesta yms paljon. Mulla oli aivan surkea itsetunto ja kanssa paljon negatiivisia kokemuksia ihmisistä.

Missään nimessä ei tarvitse lannistua ja ajatella että tässäpä se kohtalo on. Vaikea lyhyesti vastata, mutta kyllä se juttu on siinä että sä itse päätät hyväksyä itsesi. Alat kohentaa elämääsi pienein askelin, tehdä sellaisia asioita joita haluat ja joista saat iloa. Mä opettelin ensin ajattelemaan että mulla on oikeus elää. Sitten tajusin ettei kukaan niin ihmeellinen ole kuin olin luullut- ja ryhdyin ajattelemaan että olen tasan yhtä hyvä kuin muut. Sen jälkeen aloin miettiä mistä asioista erityisesti pidän ja mitä haluan ja sitten elämä rupesikin maistumaan niin ettei toisten mielipiteitä viitsi miettiä. Faktahan on se että joku pitää susta joku toinen ei- mutta ne ovat heidän omia käsityksiään ja he peilaavat suhun jotain omia asioitaan. Ja ne asiat joista pidät ja itsessäsi arvostat (tämä on vielä tärkeä iskulause; olen arvokas!) tuvelat kyllä huomatuksi- samanhenkisten ihmisten taholta. Asia on myös niin että mitä enemmän uskallat olla oma itsesi, sen näkyvämmäksi tulet; ihananna, arvokkaana ja myös joidenkin mielestä ärsyttävänä. Ja sitten vain annat niiden ärtyneiden ärtyä- tiesitpä siitä tai et- se on heidän ongelmansa, koska sulla on oikeus olla sellainen kuin olet- ja oikeus siis myös olla tyhmä tai ärsyttävä tai vasta oppimassa asioita. Mä olen huomannut että mitä paremmin uskallan olla oma itseni, sen enemmän kojhtaan samanhenkisiä ihmisiä ja ennenkaikkea sellaisia jotka ovat kokeneet samanlaiset kasvukivut ja ymmärtävät mua erinomiasesti. Ja minä heitä. Ja on ihanaa olla tekemisissä aidosti ja syvällisesti toiten kanssa.

Itsestäni tunnistin paljon häpeää, syyllisyyttä, "ulkoaohjautuvuutta"- että oli oppinut kuullostelemaan millaisena kelpasin ja ansaitsemaan hyväksyntää olemalla sellainen kuin muut haluavat. Mutta kun opettelin ja lopulta päätin hyväksyä itseni ja tykätä itsestäni- ei enää ollut muiden varassa- ja moni ihminen joiden mileíksi yritin olla näyttävät tänä päivänä olevan aika hukassa ja onnettomia ja kykenemättömiä tekemään elämälleen mitään- he tarvitsivat ympärilleen miellyttäjiä jotta eivät huomaisi omaa pahaa oloaan.

Tänä päivänä olen erittäin tyytyväinen- välillä mieitn että mitähän tuokin ajatteli, mutta sillähän ei oo väliä- ne joiden kanssa synkkaa tykkäävät ja ne jotka ei tykkää niin ei sitten tykkää. Olen kuitenkin arvokas ja mussa on paljon hyvää. ja aika paljon puutteitakin. tsemppiä! Kannattaa pohtia asioita ja tehdä noita päätöksiä. Sulla on omat jalat joilla seisot. ja elämästä tulee rikasta, kun asiat pulppuavat omasta itsestäsi!

Toi miellyttämisen tarve on minussa syvällä, siitä mun pitää opetella pikimmiten eroon. On ihan mahdotonta miellyttää kaikkia, ihan hullua edes yrittää. Se tarve vaan taitaa lähteä jostain lapsuuskokemuksista, haen hyväksyntää uudestaan ja uudestaan siitäkin huolimatta, että minulla on perhe ja ystäviä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Jos muut pystyvät hyväksymään minut, niin miksi minä en pysty, kas siinä pulma. Mä olen yleensäkin tosi armollinen muita kohtaan, mutta itselleni en. Se taitaa olla aika yleinen "vaiva", mitä ystävien kanssa on tullut puhuttua. Vaaditaanko me nykynaiset itseltämme ihan liikaa jotenkin? Mietin vaan...



Mun perusongelma on se, että pidän itseäni vääränlaisena ihmisenä, eli muut ovat oikeanlaisia ja minä vääränlainen. Siitä kaikki lähtee. Tämä on jotenkin niin älytöntä, kun tiedostan niin hyvin nämä ongelmani. Syvään juurtuneista ajatusmalleista poisoppiminen on vaan niin tajuttoman hankalaa.



Uskon ja toivon, että äitiys saattaisi olla lopulta minulle se palapelin osa, mikä eheyttää. Kasvamalla tähän äitiyteen hiljalleen tämän ikioman perheeni suojissa ehkä vielä opin antamaan itselleni ansaitsemani armon ja arvon.



Kiitos paljon vastauksistanne ja tsempeistä! :)

Olen oma itseni, käyttäydyn ihmisiksi, pukeudun tilanteen mukaisesti, sanon mielipiteeni jne



Minulle on aivan sama, mitä minusta ajatellaan. Enkä muuten paljoa pohdi muidenkaan ihmisten olemista. Jokainen taaplaa tavallaan.

Kun itse en juuri muiden ajatuksista välitä. Mitä se tarkoittaa, että miettii mitä toiset minusta ajattelevat? Eiväthän toiset voi mitenkään tietää minusta kaikkea olennaista, joten väärässä ovat suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa.

Mieti mitä hyvää sinussa on.

ja vaikea siitä on itse pyristellä eroon. Johtunee traumoista ja vaikeista kokemuksista, joita toiset ovat vahingoittavalla käytöksellään sinulle aiheuttaneet. Sulle on tullut hylätyksitulemisen kokemus perustavalla tavalla. Et ole ollut hyväksytty sellaisena kuin olet. Terapiasta olisi varmasti apua.