Te joilla yksi lapsi ettekä halua lisää!

Meillä on hyvä elintaso, mutta jos olisi lisää lapsia, joutuisimme muuttamaan ihanasta asunnostamme muualle. Matkustaminen on tärkeä harrastuksemme ja elämäntapamme, ja nyk. lapsiluvulla matkustelu muutaman kerran vuodessa onnistuu vielä mainiosti. Nyt on hyvä näin!

Minulla on nykyään kaksi lasta, mutta olen kerran tuon yksilapsisuuden päätöksen tehnyt ja muistan kyllä ne syyt vielä, mitä ajatuksissa oli. Perheen isä oli vakavasti sairas, olisi ollut mahdollista, että se olisi pahentunut toisen lapsen myötä ja tämä viimeinen seikka tavallaa pisti ajattelemaan, että jos tekee toisen lapsen, niin viekö tavallaan ensimmäiseltä lapselta isää. Myös vanhempien jaksaminen toki mietitytti. Koin hyvin voimakkaasti, että jos perheessä olisi kaksi tervettä aikuista ja sitten vaikka terve ja sairas lapsi olisi jaksaminen kuitenkin paljon helpompaa kuin että jos perheessä olisi sekä kaksi lasta että sairas aikuinen.



Sittemmin olen eronnut ja etäisä jaksaa hyvin olla poikansa kanssa ja poika on nyt saanut meille kotiin sen kauan haaveiemansa pikkubroidin.

taivaassa ja kuopus ehkä tämänkin takia on saanut jäädä ainokaiseksi. syitä on monia; eka odotus oli helppo, mutta päättyi kohtukuolemaan, syitä ei löytynyt. kuopuksen odotus oli henkisesti raskasta tutkimuksineen ja fyysisine oireineen. olin vuodelevossa vkosta 19 lähtien, kun pikkuinen meinasi vain syntyä. istukka lopetti toimintansa pikkuhiljaa, ja vkolla 34 heräsin valtavaan verenvuotoon. istukka oli irronnut ja hätäsektioon mentiin, onneksi selvittiin. seuraava raskaus olisi riski sekä itselleni, että tulevalle vauvalle. pelkään menettämistä liikaa, olen hyvä äiti tälle pienokaiselle, enkä tarvitse elämältä tämän enempää. nautin kotona olosta yli kaiken, ja hoidan lasta mahdollisimman kauan kotona. töihin ei ole kiire ainakaan vuoteen.

(ei tärkeysjärjestys, eikä kaikki syyt ole yhtä tärkeitä/voimakkaita)

- helppo, terve lapsi. Ei viitsi ottaa riskiä, että toinen ei olisi.

-en halua poikalasta

- helppo matkustella, helppo käydä töissä.

- Asunnon koko on riittävä

-kotona on siistiä ja rauhallista

-löytyy hoitaja tarvittaessa. Sukulaisia ei asu lähettyvillä, eli mummo ei lasta hoida. Kaveriverkosto on, ja heistä kyllä on tukea.

-rahamme riittävät hyvin yhteen, kahteen tai useampaan ei riittäiskään niin hyvin

* Sairastan pers.häiriötä joka oli synnytyksen jälkeisen masennuksen jälkeen niin paha että kävin mieheeni käsiksi pari kertaa.



* En kestänyt olla kotiäitinä ollenkaan.



* Yhden lapsen "valitseminen" on paitsi ekologista, myös mukavuutta. Yksi sairastaa vähemmän kuin kaksi, rahaa menee vähemmän, aika riittää lapselle hyvin myös töiden jälkeen.

synnytyksen jälkeinen masennus. Käytän sairauteeni koko ajan lääkitystä, jonka joutuisin lopettamaan jos yrittäisin raskautta. Se heikentäisi terveydentilaani. Lisäksi sokeriarvoni ovat niin korkeat että joutuisin insuliinihoidolle raskauden ajaksi. Lisäksi olen jo 40-vuotias ja ylipainoinen, joten riskejä alkaa jo olla. Toisinaan ajattelen, että olisi varmasti kivaa jos olisi toinen lapsi, mutta toisaalta pidän ainokaistani niin ainutlaatuisen ihanana etten usko että toista niin ihanaa lasta voi enää syntyä.

joten meille se oli ainoa "normaali" malli.

Ja yhdellä siis toistaiseksi mennään.

ainokainen jo kouluiässä pitkälti.

haluaisin toki lapselleni sisaruksia mutta minä en niitä halua synnyttää enkä kasvattaa joten hieman hankalaa siis..

meillä on kiva pikku perhe. olemme asuneet monessa eri maassa ja liikkuminen on helpompaa yhden jo ison lapsen kanssa.

inhoan metakkaa ja kaikenlaista häslinkiä mitä pikkulapset tuo mukanaan, kaipaan omaa rauhaa.

- 35-vuotiaaksi asti olin melko varma, etten halua yhtään lasta, mutta mies muutti mieleni ja suostuin yrittämään



- nyt olen jo 38 v (lapsi melkein 2 v)joten riskit terveen lapsen saamiseen kasvaneet



- en jaksaisi olla uudestaan raskaana, vaikka raskausaikani olikin helppo ja nautin siitä silloin



- en millään jaksaisi kulkea missään useamman lapsen kanssa



- jää enemmän rahaa sekä lapsen että omiin hankintoihin



- asumisväljyys



- hoitoon saaminen helppoa (ei kyllä kauhean usein tarvita)



- en haluaisi tyttöä



- sisarussuhteet ovat mielestäni yliarvostettuja



- yhden lapsen kanssa vaan on niin helppoa ja poikani on maailman ihanin tapaus, joten hän riittää minulle oikein hyvin



- "kaikki" aina toitottavat, että täytyyhän nyt sisko tai veli tehdä, niin en uhallakaan tee koska ei todellakaan täydy :)



Tässä nyt syitä joita tuli mieleen, mutta muitakin saattaisin vielä keksiä.

Sairastuin vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja jouduin sitten vielä uni- ja rauhoittavien lääkkeiden vaikeaan riippuvuteen, josta piti vieroittautua psykiatrisella suljetulla osastolla. Ei yksinkertaisesti uskalla toista kertaa vaikka toista lasta mieli tekisikin.

En tiedä, olenko oikea henkilö vastailemaan, koska lopullista päätöstä vain yhdestä lapsesta ei ole tehty ja välillä sitä kakkosta on jopa yritetty. Todennäköisesti esikoinen jää kuitenkin ainokaiseksi, koska:

-perheessämme on taloudellisia ongelmia (minun yllättävä työttömyys ja epäonnistunut talokauppa eli remontointiin menee huomattavia summia samalla kun rahasta on muutenkin tiukkaa)

-olen em. ongelmien myötä sairastunut masennukseen, johon olen tosin saanut hoitoa, mutta josta en ole vielä kokonaan toipunut



Mielestäni olisi vastuutonta hankkia lisää lapsia, jos talous on heikoissa kantimissa ja oma jaksaminenkin epäilyttää masennuksen vuoksi. Todennköisesti selviämme ajan mittaan vaikeuksistamme, mutta silloin saatamme miehen kanssa olla jo turhan vanhoja toisen lapsen hankintaa ajatellen. Ja jaksaako sitä enää aloittaa kaikkea alusta pikkulapsen kanssa, kun esikoinen on jo koululainen..?

Pitääkö vielä parustella? Katso ympärillesi. Siis vähän kauemmaksi kuin omaan napaasi.

Näin jälkikäteen ajattelen, että olisin voinut jättää tämänkin tekemättä. Ei sillä, etten tuota meidän pikku koululaista rakastaisi, mutta en vain ole kauhean äiti-ihminen.



Ainokaisen ollessa vauva, tuntui meistä vanhemmista heti siltä, että tähän tulee jäämään. Meillä kummallakin on sisaruksia, mutta silti yksilapsisuus tuntui luontevalta.



Syitä: Tarvitsen todella paljon omaa aikaa omiin mietteisiin, rauhallista ympäristöä ja tilaa ympärilleni. Vauvan täydellinen riippuvuus oli kova koulu opetella ymmärtämään ja kohtaamaan toisen 100% tarvitsevuus, oppia vastaamaan siihen myötätuntoisesti ja olla saatavilla aina. Tämähän tietysti jatkuu edelleen jossain mittakaavassa, mutta ei tietenkään niin ehdottomana kuin vauva-aikana. Syitä tällaiseen läsnäolon vaikeuteen itselläni tietenkin on se, että sellaista on vaikea antaa, mitä ei ole itsekään saanut. Yritän selvitä tästä yhdestä kunnialla, yritän antaa hänelle parhaat mahdolliset eväät, mihin ikinä kykenen (tiedostaen ikävällä tavalla puutteeni silti) ja toivon hänen tulevan onnelliseksi ihmiseksi.



En yksinkertaisesti uskalla ja halua ottaa enempää vastuuta toisen pienen ihmisen elämästä, koska tiedän olevani niin vajavainen. Annan kaikkeni tälle nykyiselle, jotta pystyisimme perheenä elämään täysipainoista elämää.

Kauniisti kirjotettu.

Itse olen ainokainen ja olen aina ollut ihan onnellinen ja tyytyväinen "kohtalooni". Sisarussuhteet on korvannut ystävät ja erittäin rakkaat ja läheiset vanhemmat. Joten ei se elämänlaatu kärsi vaikka ei sisaruksia olisikaan.



Meille ei ainakaan useampaan vuoteen tai sitten koskaan ole tulossa toista, koska sekä omani ja mieheni työurat eivät sitä salli. Kun jäin äitiyslomalle, esimieheni pyysi minua tulemaan takaisin mahdollisimman pian. Meillä lapsi lähteekin hoitoon, kun täyttää 9kk. Toki välillä mietin, että olisiko lapsen tekoa pitänyt lykätä ja luoda uraa, mutta omat vanhempani ovat saaneet minut melkein 40-vuotiaina ja juuri uran luomisen vuoksi minä jäin ainoaksi.



Synnytyksen puolesta tekisin toisen koska vaan ja näin kesällä olen ihaillut ihania isoja vauvamassuja. Joten en voi sanoa, että en ehdottomasti haluaisi vielä toista lasta, mutta tällähetkellä koen oman työni tärkeäksi ja olen onnellinen yhden terveen ja ihanan pienen pojan, sekä tietysti mieheni kanssa :)

fiksu, olisin "tyytynyt" yhteen. Tai sitten se toinen olisi pitänyt hankkia vaikka 6 v myöhemmin.

En tosiaan koe että sisarukset ovat mikään itseisarvo lapselle. Minulla on yksi sisarus. Olemme ihan ok väleissä, välillä enemmän tekemisissä toistemme kanssa ja välillä vähemmän. Mieheni on taas ainoa lapsi ja ihan täysipäinen hänestäkin on tullut ja hänellä on paljon ystäviä (on ollut jo lapsuudessa) jotka ovat hänelle läheisempiä kuin minun sisareni on minulle. Tosin on minullakin ystäviä jotka ovat minulle läheisempiä kuin siskoni.



Varmasti tähän sisarusasiaan vaikuttaa minulla myös äitini perheen seuraaminen eli äitini ja hänen sisarustensa (2kpl) jatkuva (nähtävästi jo lapsesta asti käynnissä ollut) nokittelu ja närppiminen. Heillä ei tosiaankaan ole hyvät välit keskenään. Samaa olen seurannut muutaman ystäväni suhteessa sisarensa kanssa. Olen siis oppinut että vaikka itse hyvin tulenkin toimeen sisareni kanssa niin se ei tarkoita että kaikilla olisi näin. Sisaruussuhde ei ole mikään autuaaksitekevä "lapsella on sitten leikkikaveri" ja "myös aikuisena voivat tukeutua toisiinsa" suhde. Eipä tuosta sisarussuhteesta näytä olevan aina iloa myöskään omien vanhojen vanhempien hoitamisen suhteen. Jos sisarukset ovat riitaisia jo alunalkaen käy niin että vanhempien hoidostakin riidellään eikä mitään saada onnistumaan kun yhteistä säveltä ei löydy.



No joo...mutta se sisarussuhteesta. Meilä on tosiaan vain tämä yksi lapsi ja ainoaksi jää. Olemme varmaan monen mielestä itsekkäitäkin tässä asiassa. Haluamme matkustaa paljon ja kauas, asua todella mukavasti jne jne ja tiedämme että meidän tuloillamme se ei olisi mahdollista tällä tavalla jos meillä olisi kaksi tai enemmän lasta. Jollekin toiselle se toki onnistuu mutta meille ei. En siis kaipaa tähän kenenkään kolmilapsisen perheen mamman selitystä että "käymme mekin 3 x vuodessa kaukomatkalla ja asumme 250m2 omakotitalossa Helsingissä vaikka onkin enemmän lapsia". Kiva jos näin on - meille se ei onnistuisi. Rakastamme meidän merenranta-asuntoamme (kolmio 90m2) josta meillä ei ole pätkääkään lainaa. Jne jne. Jos lapsia tulisi lisää menisivät elämänkuviot aika uusiksi.

ettei olis tullut kuuloonkaan et en ois lapselleni niitä halunnut.. eli minuakin kiinnostaa syyt jättää esikoinen ainokaiseksi??

oliko kenties synnytys todella kamala kokemus tjs.

ettei olis tullut kuuloonkaan et en ois lapselleni niitä halunnut.. eli minuakin kiinnostaa syyt jättää esikoinen ainokaiseksi?? oliko kenties synnytys todella kamala kokemus tjs.

Voin kertoa että esim. minulla on neljä sisarusta (ikäerot kaikkien välillä noin 2v) emmekä ole missään tekemisissä toistemme kanssa. Jo lapsena emme sietäneet toisiamme juurikaan. Joten hienoa jos sinulla sisarussuhde on hyvä mutta kaikilla ei ole. Onko se niin vaikea ymmärtää??? Itse voisin antaa vaikka mitä vanhemmilleni jos olisivat tajunneet jättää muutaman lapsen tekemättä...