Miten yh:t pärjäävät monen lapsen kanssa kaupassa?

Ihan hyvin pärjäsin, kun oli pakko. Vielä paremmin pärjäsin sitten, kun pistin sen miehen pihalle. Kaapissa oli aina sen verran ruokaa varalta, että sairaan lapsen kanssa ei tarvinnut lähteä kuin ehkä apteekkiin tai lääkäriin. Se toinen lapsi seurasi sitten tietysti mukana.



Nyt on uusi perhe, neljä alle kouluikäistä lasta ja osallistuva mies. On sekin silti välillä töissä ja työmatkoilla niin, että ne neljä pientä kulkevat mukanani, jos on tarvis. Kaupassa pitää käydä silloin, kun ihan jokainen niistä ei ole väsynyt ja kiukkuinen ja roskat pitää viedä, kun lähdetään ulos. Arjesta selviää, kun sen suunnittelee.

ei yh:n elämän rankinta ole se se käytännön arjen pyörittäminen yksin vaan se, että on kaikesta vastuussa yksin, henkinen vastuu. Yh tekee kaikki päätökset yksin, koskee päätös sitten lääkäriä, tarhaa tai koulua tai jotakin lapsiin liittyvää ongelmaa.



terveisin yh

siinä on asiaa.

Täsmälleen asiaa.

miten "ei mullakaan mies ole kotona kuin kerran puolessa vuodessa.Ja hyvin pärjään." En nyt kitise yh:n elämästä (3 muksua alle 5 v), roskat ja muut hoituvat kyllä, kauppareissut suunnitellen ja joskus huudolla. Se minkä mainitsisin, on että VASTUU PAINAA. Yh kantaa vastuun täysin yksin lapsistaan, vaikka yhteishuolto onkin. Saattaa olla, että jossain on eronneita, joiden välillä jaetaan vastuu lapsista täysin puoliksi, mutta vaikea sitä on kuvitella. Kyllä muutamankin kerran on ollut todella yksinäinen olo kun jotain lapsen asiaa pitää hoitaa/valvoa/järjestää/miettiä eikä voi jakaa sitä eikä lopullista päätöstä kenenkään kanssa samoin kuin se parisuhteessa tapahtuu huomaamatta.Tätä on vaikea ehkä kuvailla ymmärrettävästä, mutta minä elän sitä päivittäin, tiedän miltä tuntuu. Tuon yo:n vuoksi minusta ei voi verrata parisuhteessa olevia, joilla on osallistuva mies matkatöissä, yh:hin. Ainoastaan silloin on vertailu mahdollista, jos se mies on yksi iso lapsi toisten jatkona, ehkä sitten.

joka pysyy tässä aloituksessa kärryillä) selventää minulle, miten kaupassa EI selviäisi lasten kanssa? Roskien viennistä nyt puhumattakaan...



Olen itse elänyt lasten kanssa sekä yh:na että uusperheellisenä, eikä se ole millään tavalla vaikuttanut minun kaupassa käynteihini tai roskien viemisiin. Ja yleensä aina kaupassa käydessäni näen muitakin siellä lasten kanssa (niin isiä kuin äitejäkin). MIKÄ IHME ESTÄÄ IHMISTÄ ASIOIMASTA NORMAALJA ASIOITAAN LASTEN KANSSA?

Sen nyt tietysti tajuan, että lasten sairaus voi olla ongelma, mutta yleensä sitä nyt päiväksi tai pariksi löytyy kaapista hätävaraa. Ja jos ei nyt itse ihan pää vessanpöntössä oksutaudissa ole, niin voihan sitä nuhakuumeisenakin lähikauppaan kipaista.



Käsittämätöntä avuttomuutta!

Minulla on ollut tapana pitää säilykkeitä reilusti kaapeissa ja pakastimesta löytyy aina hätävara ruokaa. Jos siis itse niin kipeänä, ettei pääse kauppaan tai lapsi korkeassa kuumeessa.

Roskapussin voi laittaa parvekkeelle odottamaan ja vie sitten kaikki kerralla, kun on parantunut.



Onneksi minä ja lapset ollaan harvoin sairaana. Lapsetkin tosin jo sen ikäisiä, että voi jättää sairastamaan siksi aikaa yksin kotiin, kun käy lähikaupassa.

aika monen mies ei osallistu lastenhoitoon/kodinhoitoon lähestulkoon ollenkaan tai sitten mies on reissuhommissa ja pakko pärjätä.



Itse olen yh. kaupassa käynti on aika tsombaamista, mut siitä selvitään. Roskat voin viedä silläaikaa kun lapset leikkivät tai katsovat telkkua.

Miten muut äidit pärjäävät lapsiensa kanssa kaupassa tai vievät roskat yms?? Odottavatko että mies käy kaupassa, vie roskat sun muuta, tai että mies tulee kotiin että voi rauhassa mennä hoitamaat asiat??



Yksinhuoltajille se kaikki on ihan normaalia arkea josta pitää vaan suoriutua koska muuten mitään ei tapahdu, eikä siitä siksi tehdä mitään ongelmaa. Enemmänkin ihmetyttäämiten ihmeessä jotku ydinperheelliset saa asiat tehtyä niin pirun vaikeiks eivätkä selviä normaalista arjesta ilman että siitä pitää tehdä niin iso ongelma ja purkaa ja valittaa. Ja miten joidenki koko elämä kaatuu jos tienaava puoliso on vaikka työmatkalla edes pari päivää saati viikon. Ei siinä arjen pyörittämisessä mitään ihmeellistä ole. Ihan samalla tavalla kaikkia väsyttää ja ärsyttää, toisia enemmän, toisia vähemmän.



Mua vituttaa välillä todella paljon perheellisten valitus edellämainituista... Etenki jos mies on työmatkoilla niin tuskin se tekee kenestäkään siksi aikaa "YHta". Yksinhuoltajien suurin ongelma taitaa yleisesti olla kuitenkin RAHA ja se että vain yksi ihminen tuo sitä taloon ja sillä pitää elättää kaikki.

kaupassa on käytävä sitten sairaana tai sairaan lapsen kanssa, jos ei saa ketään tuomaan ostoskia kotiin.



Valitettavasti olen itsekin ollut vatsataudissa ja vatsatautisen lapsen kanssa apteeksissa ja kaupassa.



Flunssaisena/kuumeessa liikkuminen on nyt vielä helppoa.



Jos lapsi sairastuisi tautiin, jossa pitäisi eristäytyä olisin kyllä pulassa.

auttamassa, lapsen isä vastuuton ja asuu jossain eri kaupungissa, lapsen äiti asuu lapsen kanssa eikä yhtään sukulaista monen sadan km:n säteellä. Kyllä nekin vaan pärjäävät.

Meillä on 3 lasta (alle kouluikäisiä), en ole yh, mutta käyn usein lasten kanssa kaupassa ilman miestä. Mikä siinä on ongelmana?

Roskat vien kun lähdemme ulos. Jos roskis haisee enkä pääse viemään sitä ulos, laitan sen parvekkeelle ja vien kun seuraavan kerran lähdemme johonkin.



Jos joku on sairaana niin jääkaapista ja pakastimesta löytyy aina hätävaraa sen verran, että pärjäämme vaikka kauppaan ei pääsisikään.



Jos itse olen sairaana niin se onkin jo toinen juttu. Veemäistä on, mutta pakko vain jaksaa, ei mies voi olla pois töistä sen vuoksi.

Meillä on 3 lasta (alle kouluikäisiä), en ole yh, mutta käyn usein lasten kanssa kaupassa ilman miestä. Mikä siinä on ongelmana? Roskat vien kun lähdemme ulos. Jos roskis haisee enkä pääse viemään sitä ulos, laitan sen parvekkeelle ja vien kun seuraavan kerran lähdemme johonkin. Jos joku on sairaana niin jääkaapista ja pakastimesta löytyy aina hätävaraa sen verran, että pärjäämme vaikka kauppaan ei pääsisikään. Jos itse olen sairaana niin se onkin jo toinen juttu. Veemäistä on, mutta pakko vain jaksaa, ei mies voi olla pois töistä sen vuoksi.

Jotenkin hassua että joku kokee tämän edes ongelmaksi :) Minäkään en ole yksinhuoltaja, mutta mieheni matkustaa hirveästi työnsä vuoksi ja hoidan arkea todella paljon ihan yksikseen, välillä monta viikkoa peräkkäin. Olen mm. kokenut tilanteen, jossa oli pakko lähteä alle 1 kk ikäisen vauvan ja kahden alle kouluikäisen sisaruksen kanssa viideltä aamulla taksilla sairaalaan kun tuo vastasyntynyt sairastui rs-virukseen. Mies oli silloin Japanissa ja puhelinyhteys todella hankalaa kännykällä. Vasta aamupäivällä sain miehen kiinni jolloin onneksi jo 300 km päässä asuva äitini oli ehtinyt kiitää apuun. Olen myös itse sairastunut miehen matkan aikana angiinaan ja maannut lattialla 39 asteen kuumeessa odottaen että Burana alkaisi vaikuttaa ja pitänyt suunnilleen 9 kk ikäistä vauvaa jalasta kiinni ettei karkaisi.

Mulla sentään on isoimman osan ajasta mies apuna, mutta jotain roskien viemistä tai postin hakemista en osaa edes vitsinä kuvitella yh:n arkea hetkauttavaksi ongelmaksi :) Hatunnosto kaikille yksinhuoltajille!

Enemmänkin ihmetyttäämiten ihmeessä jotku ydinperheelliset saa asiat tehtyä niin pirun vaikeiks eivätkä selviä normaalista arjesta ilman että siitä pitää tehdä niin iso ongelma ja purkaa ja valittaa. Ja miten joidenki koko elämä kaatuu jos tienaava puoliso on vaikka työmatkalla edes pari päivää saati viikon. Ei siinä arjen pyörittämisessä mitään ihmeellistä ole. Ihan samalla tavalla kaikkia väsyttää ja ärsyttää, toisia enemmän, toisia vähemmän. Mua vituttaa välillä todella paljon perheellisten valitus edellämainituista... Etenki jos mies on työmatkoilla niin tuskin se tekee kenestäkään siksi aikaa "YHta".

Iso komp tähän. Mutta niinhän se varmaan monissa asioissa menee että kun on pakko niin asiat saa järjestettyä ja selviää eikä tarvitse sen kummemmin vatuloida. Asiat saa vaikeiksi juuri sillä että opettaa itsensä ja lapset tekemään ne helpoimmalla tavalla, esim. arjen tekemiset lasketaan aina sen varaan että puoliso on käytettävissä ja apuna. Sitten sen kerran kun ei voikaan toimia sillä tavalla niin on pulassa.

Lapset 3 ja 4v. Kaupassa auttavat tavaroiden hakemisessa. Roskikset viedään kun mennään ulos.

Kyllä sitä vaan jaksaa ja pystyy kun on pakko. Pahin oli kun oltiin vanhemman tyttären kanssa rajussa vatsataudissa. Siinä maattiin lattialla ja oksennettiin samaan ämpäriin jos ehti. Eipä siinä muuta voinut kuin huolehtia ravinnon ja nesteen saannista. Siinä vaiheessa ajattelin soitaa kaverilta apua kun kuvittelin kylkiluitteni murtuneen kouristeluista, mutta meni sekin sitten omin avuin.

Se pärjää, joka ei tee asioista turhaan ongelmia... Aikanaan olin yhden lapsen yh ja hyvin pärjäsin... Nykyään lapsia on 4 (3 alle kouluikäistä + tuo jolle aikanaan olin yh)... Yleensä otan koko sakin kauppaan mukaan, mies tekee töitä yrittäjänä enkä viitsi häntä vaivata turhaan. Lapsista ei ole kaupassa mitään vaivaa. Eikä muutenkaan, kyllä työt saa tehtyä. Kaikkein rankinta oli olla yhden lapsen yh, kun lapsi roikkui koko ajan seuraa haluamassa kiinni puntissa. Kun noita on useampi niin ovat toistensa seurana ja arjesta ja kotihommista selviää helpommin.

kuvittelin kylkiluitteni murtuneen kouristeluista

Mikähän on koulutustaso kun ei anatomiasta ja fysiologiasta ole edes alkeellista tietoa.

Joten eiköhän raju oksennuskouristelukin sen voi aiheuttaa.

miten "ei mullakaan mies ole kotona kuin kerran puolessa vuodessa.Ja hyvin pärjään."



En nyt kitise yh:n elämästä (3 muksua alle 5 v), roskat ja muut hoituvat kyllä, kauppareissut suunnitellen ja joskus huudolla.



Se minkä mainitsisin, on että VASTUU PAINAA. Yh kantaa vastuun täysin yksin lapsistaan, vaikka yhteishuolto onkin. Saattaa olla, että jossain on eronneita, joiden välillä jaetaan vastuu lapsista täysin puoliksi, mutta vaikea sitä on kuvitella. Kyllä muutamankin kerran on ollut todella yksinäinen olo kun jotain lapsen asiaa pitää hoitaa/valvoa/järjestää/miettiä eikä voi jakaa sitä eikä lopullista päätöstä kenenkään kanssa samoin kuin se parisuhteessa tapahtuu huomaamatta.Tätä on vaikea ehkä kuvailla ymmärrettävästä, mutta minä elän sitä päivittäin, tiedän miltä tuntuu.



Tuon yo:n vuoksi minusta ei voi verrata parisuhteessa olevia, joilla on osallistuva mies matkatöissä, yh:hin. Ainoastaan silloin on vertailu mahdollista, jos se mies on yksi iso lapsi toisten jatkona, ehkä sitten.