Voiko narsistin kanssa oikeasti elää?

Olen eroamassa avoliitosta narsistin kanssa. Itseasiassa muutin pois jo jokin aika sitten, mutta silti kai seurustelemme jollain tasolla.



Mies petti (ainakin henkisesti), ajatteli vaan omaa etuaan, huomioi minua tosi vähän. Hän ei halunnut panostaa yhteiseen elämiseen vaan hankkia itselleen kaikkea kivaa. Minä olisi tarvinnut esim. kunnon työpöydän, sekin tila pienessä asunnossa uhrattiin miehen jättikokoiselle viinikaapille...



Kun jouduin sairaalaan, sain vinkua ja kinua, että mies olisi edes vähän pidempään kuin 15 min viipynyt minua katsomassa, jne.



Kaikki minun asiani olivat aina naurun ja pilkan kohteena.



Nyt, kun olen lähtenyt pois, miehen käytös on muuttunut. Nyt sopisi melkein mikä vaan. Koska jostain kumman syystä mulla on yhä tunteita sitä urpoa kohtaan, on tosi vaikea päästää irti...



Voimia sulle!

Olen tosissani yrittänyt elää tän miehen kanssa mut nyt tuntuu olevan pinna ihan lopussa. Lyhyesti sanottuna mieheni on seuraavanlainen:



*hän pitää itseään maailman keskipisteenä ja haluaa olla ainakin ulkoisesti parhaiten menestyvä tässä naapuripiirissä eli hänellä pitää olla se hienoin auto ja suurin telkkari jne.



*Minä olen kaikin tavoin huono hänen silmissään sillä edustan monia asioita, joita hän ei voi sietää tai pitää tyhmänä/turhana jne. Minä mm. kuulun liittoon, olen opiskellut ja katselen esim. televisio-ohjelmia joista hän ei pidä. Hän on sanonut jo nyt että poikamme ei mene lukioon tai ainakaan tässä talossa ei juhlia järjestetä, sillä lukio ja yliopisto opiskelu ovat turhaa touhua. Poikamme on vasta 9 kk.... Myöskään minun maisterijuhliani ei koskaan järjestetty, miehen kieltäytyessä niistä mitään maksamaan...



*Hän saa mennä ja tulla ihan miten haluaa, ilman että hänen tarvitsee ilmoittaa minulle yhtään mitään. Jos minä haluan jonnekin, ei kuulemma tiedä milloin voisi tulla töistä aiemmin että pääsisin esim. optikolle tai johonkin harrastuksiin.



*Hän haluaa päättää hiusteni pituudesta, katsomistani ohjelmista, mitä musiikkia kuunnellaan, saanko auton käyttööni jos haluan lähteä sukulaisteni luokse...



Mutta tänään tilanne meni ihan oudoksi. Sanoin miehelle että olisin torstaina lähdössä sukulaisten luo ja mies sanoo, että "taitaa tulla junareissu kun autossa on kesärenkaat alla". Tosi helppoa mun lähteä junalla yli neljän tunnin reissua, kun mukaan on otettava lapsi, vaunut ja vielä koirakin. Mä sanoin että ihan sama vaikka siinä ei olis renkaita ollenkaan niin olen menossa sinne sukulaisten luo kun en ole nähnyt heitä yli kahteen kuukauteen. Mies vaan sanoo "Mun autolla et ainakaan mene". Meillä on siis vain yksi auto, joka sitten olikin taas tänään HÄNEN auto. Kysyin sitten häneltä että missäs sitten on se auto, jolla mä voin mennä? Mies ei sitten saanut siihen sanottua mitään ja mua alkoi niin taas ketuttamaan sen äijän asenne, et menin kattelemaan netistä vuokra-asuntoja. Mies huomas sen, tunki pojan mun syliin ja sanoi "Muuta vaan sit yksinään ja hoida sit poikakin tästä lähin yksin". En viitsinyt siihen enää sanoa että aikalailla yksin oon sen tähän astikin hoitanut.



Mies lähti sitten tavaroitten viskelyn jälkeen saunan lämmitykseen, saunoi ja puki päälleen, silitti poikaa päästä ja lähti autolla. Nyt se on ollut pari tuntia jossain ja en yhtään tiedä missä ja mitä tekee. Mitä tässä nyt pitäis tehdä? Se mies on saanut mun itsetunnon aivan nollille ja kukaan muu ei ole saanut mua tuntemaan itseäni surkeammaksi, huonommaksi, tyhmemmäksi ja tarpeettomammaksi kuin tämä mies, mutta nyt pelkään että se idiootti on mennyt tekemään itelleen jotain... Voi helvetin helvetti!!! Ei taida olla enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin oikeesti ettiä se asunto muualta ja lähteä...

Ja niin kauan kuin vielä osaat/voit/kykenet. Et voi jäädä, varsinkaan lapsesi takia. Sinulla ei ole varaa siihen, että lapsesi saa itselleen moisen miehen mallin, etkä taatusti halua, että lapsesi oppii isältään, kuinka naista saa/tulee kohdella!



Itse olen katsonut 15 vuotta vierestä, kun sisko elää helvetillisen kusipää-narsun kanssa. Sitä on kamala katsoa. Mies pyrkii mm. kaikin tavoin eristämään sisartani lapsuudenperheestään (mulla oli mm. 10 vuotta porttikielto heille). Onneksi meillä on niin tiiviit välit, ettei mies siihen kykene, vaikka omasta mielestään maailman napa onkin.

mutta minkä hinnan siitä mahdollisesti joutuu maksamaan?

Olen itse joskus yrittänyt ja täytyy myöntää että en pystynyt. Itseni ja lapsen takia oli pakko erota ja päivääkään en ole katunut.

Myös ero narsistista voi olla rankka, koska oikea narsku pitää otteessaan vielä eron jälkeenkin. Osaahan se käyttää kaikkia mahdollisia keinoja toista hallitakseen. Mutta eroaminen oli ainakin meillä ainoa oikea ratkaisu, ja nyt elämä on ihanampaa kuin koskaan!

Narsku löytää aina jotain vikaa...



Eroa ihmeessä etenkin, jos teillä ei ole lapsia. Ja jos on, niin sittenkin sitä kannattaa tarkasti harkita riippuen miehen narsistisuuden tasosta...