Hoitovapaahakemuksen perustelut??
Työnantaja vaati perusteluita hakiessani hoitovapaata. Mitä perusteluita olette käyttäneet? Onko jollekin käynyt niin, että hakemus on hylätty ja olette joutuneet palaamaan töihin?
Kommentit (8)
Ihan suomen laki sallii sinun hoitaa alle 3 vuotiasta kotona. Työnanatajalle toki ilmoitettava ajoissa, että jää hoitovapaalle.
Eli sinulla on velvollisuus ILMOITTAA. Mitään hakemuksia ei tarvitse täyttää.
Siis poissaolon syytä etsitään ja silloinhan perusteluksi riittää hoitovapaa.
Hoitovapaahan on kyllä lakioikeus, jota työnantaja ei voi evätä jos allaolevan tekstin mukaiset täyttyvät.
Osittaisessahan on työnantajalla pieni mahdollisuus pullikoida, muttei kokoaikaisessa. Alla oleva teksti poimittu www.kela.fi osoitteesta.
"Hoitovapaa
Työntekijällä on oikeus kahteen kokoaikaiseen hoitovapaajaksoon hoitaakseen alle 3-vuotiasta lasta. Ottolapsen vanhemman oikeus hoitovapaaseen jatkuu vähintään kaksi vuotta adoptoinnista lähtien, mutta ei enää sen jälkeen kun lapsi aloittaa koulun.
Hoitovapaajakson vähimmäispituus on yksi kuukausi. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia myös kahta useammasta ja kuukautta lyhyemmästä hoitovapaajaksosta. Hoitovapaalla voi olla kerrallaan vain toinen lapsen vanhemmista tai huoltajista. Toinen vanhemmista voi kuitenkin pitää yhden hoitovapaajakson samanaikaisesti toisen vanhemman äitiys- tai vanhempainvapaan kanssa.
Työntekijä voi saada lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata koulun toisen lukuvuoden (heinäkuun), tai mikäli lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin , kolmannen lukuvuoden loppuun. Erityisen hoidon ja huollon tarpeessa olevan vammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen vanhemman osalta oikeus jatkuu kunnes lapsi täyttää 18 vuotta.
Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen on, mikäli työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa yhteensä vähintään puoli vuotta viimeisen vuoden aikana. Työnantaja voi kieltäytyä työntekijän vuorokautisen tai viikoittaisen työajan lyhentämisestä vain, jos järjestelystä aiheutuu työnantajan toiminnalle vakavaa haittaa.
Työntekijällä on oikeus hoitaa kerrallaan enintään neljä työpäivää alle 10-vuotiasta, äkillisesti sairastunutta samassa taloudessa asuvaa lasta (tilapäinen hoitovapaa). Lapsen ns. etävanhemmalla on vastaava oikeus.
Lisäksi työntekijällä on oikeus olla lyhytaikaisesti poissa työstä, jos hänen välitön läsnäolonsa on välttämätöntä hänen perhettään kohdanneen, sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi (poissaolo pakottavasta perhesyystä)."
Mies joutui perustelemaan isyyslomansa... Laittoi "isyysloma, lapsi syntynyt silloin ja silloin".
Eli laitat vaan "silloin ja silloin syntyneen lapsen hoito kotona".
Enpä kyllä ole koskaan kuullut, että näin kenellekään olisi käynyt.
Itse työskentelen kaupungilla ja hoitovapaata pitää anoa. Meillä ei kyllä tarvi perusteluita, kaavakkeessa on suoraa ruksitettavana hoitovapaa-kohta. Kaikki muu kyllä pitää perustella.
Itse perustelen kaiken aina aika ympäripyöreästi, osa työkaveeistani esim. sairaslomaa hakiessa perustelee mikä sairaus jne. Minä laitan vaan, että "oma sairaus" tai "lapsen sairaus", koska onhan mulla lääkärin tai th:n todistus liitteenä.
Hoitovapaaseen varmaan kirjoittaisin. että alle 3-vuotiaan kotihoito.
olen perustelu kohtaan kirjoittanut alle 3 v lapsen hoito. Tuolla samalla lomakkeella meidän kunnassa haetaan ihan kaikkea mahdollista joten kaikki kohdat eivät aina ole järkeviä joka tilanteessa. Koko lomakkeen otsikkokin (=anomus) on huvittava monesti. Onhan se hassua anoa työmatkaa, jonka työnantaja on määrännyt minulle tehtäväksi.
Outoa...