Onko kukaan kokenut...
henkistä väkivaltaa lapsena, kun sen 'aiheuttaja' on ollut oma sisko/veli?
olen itse joutunut oman isoveljen henkisen väkivallan kohteeksi ja huvittavaa on vielä se, että veli ei tajua sitä ja pitää vielä sitä normaalina.
ko. hlö on vielä homo ja myös hänen poikaystävänsä on tehnyt omalle pikkusiskolleen samaa aikanaan.
En ole toistaiseksi ainakaan kuullut tapauksia, joissa vanhempi sisaruksista olisi pienempään kohdistanut henkistä väkivaltaa, joten sen myötä utelen.
Kommentit (2)
Olin ns. iltatähti ja minua liki kymmenen vuotta vanhempi veljeni oli aivan kamala minua kohtaan. Niin kauan kun muistan hän pelotteli minua, haukkui minua, uhkaili minua, satutti ihan fyysisestikin ja aina nauroi ilkikurisesti minua rääkätessään. Iäkkäät vanhemmat eivät ikinä puuttuneet toimintaan, totesivat vaan että veli se niin tykkää sinusta vaikka isoveli jahtasi minua ja kiinnisaadessaan väänsi naureskellen käsistä niin että itkin, siihen vanhemmat totesivat että voi sehän oli vaan leikkiä. Teini-ikäisenä pelkäsin kuollakseni veljeni kotivisiittejä, heti alkoi jahtaaminen ja mukiloiminen naureskellen ja aina minä itkin, piti tyynyä naamalla ja nauroi, tunki matoja suuhun päälläni istuen.. Olin myös läski, paskamaha jne. Nyt kun olen jo kolmekymppinen en ikinä tahdo vapaaehtoisesti nähdä veljeä, pakolliset juhlat ym. Tapaan, enää veli ei satuta eikä hauku mutta ei myöskään ymmärrä tehneensä pahaa, oli vaan leikkiä kuulemma, minulta vaan murtui kerran käsikin näissä leikeissä..
kyse on henkisestä väkivallasta. en puhunut missään vaiheessa kiusaamisesta.
ap