Miksi ihmisiä arvostellaan koulutuksen perusteella?

Joku voi olla vaikka kuinka kouluttautunut ja silti täysi törppö. Joku toinen taasen saattaa vaatimattomasta koulutustaustasta huolimatta olla hyvinkin fiksu (mulla on joitain tällaisia kavereita ja kieltämättä heti tulee mieleen, että niistä "olisi voinut olla vaikka mihin", mutta varmasti heillä on elämässään muita, itselle merkityksellisempiä asioita).



Keskimäärin ottaen sanoisin kuitenkin, että viihdyn muiden hyvin kouluttautuneiden seurassa - ei siksi, että heillä on hyvä koulutus, vaan siksi, että heillä suuremmalla todennäköisyydellä kuitenkin on kanssani enemmän yhteisiä mielenkiinnon aiheita kuin vaikkapa jotain liukuhihnatyötä tekevällä. Nämä yhteiset keskustelunaiheet (tai niiden puute) on saattanut näkyä vaikka niin, että alemmin kouluttautunut ei omaa alemmuudentunnettaan halua keskustella omasta työstään lainkaan, vaikka se minua kiinnostaisikin, kun taas itsellä työstä ja sen käänteistä puhuminen on syystä tai toisesta elämässä aika keskeisessä asemassa.



Summa summarum: asiat eivät ole niin yksinkertaisia eikä niitä kannata sellaisina myöskään tulkita.



t. akateeminen

On välillä ikävää huomata, kun opistotasoisesta koulutuksestani johtuen osa korkeammin koulutetusta porukasta katsoo minua alaspäin. Harva tietää, että olen neljän ällän ylioppilas, kiinnostus vaan vei tälle alalle.

ihmiset valikoituivat älynsä ja kunnianhimonsa mukaan niihin, jotka menivät amikseen ja niihin, jotka menivät lukioon.



Kun katseli niitä löylynlyömiä tapauksia, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä autonrassariksi tai lähihoitajaksi, karisi aika hyvin usko koko ammattikunnan edustajien tasosta.

Esim. olen aina ihmetellyt joitain henkilöitä, jotka ovat jossain autohuollossa töissä: Miten joku ihminen voikin olla niin löysä? Miten sekin vähä, minkä he joutuvat siellä tekemään, tuntuu olevan ihan ylivoimaisesti liikaa? Ainakin luulen, että jos itse olisin valinnut vaikkapa nyt ko. ammatin itselleni ihan omasta vapaasta tahdostani (enkä vain sen takia, etten ole muualle päässyt), yrittäisin ottaa siitä ns. ilon irti ja panna kaikki paukut vaikkapa nyt niinkin vanhanaikaiseen asiaan kuin hyvään asiakaspalveluun. Ja sitten kotona, työajan jälkeen tehdä kaikkea muuta (sen sijaan, että jossain vähän vaativammassa hommassa jatkan työpäivää vielä kotona etäyhteyksien päästä).



Pointti? Taas keskimäärin ottaen ei niin vaativiin hommiin valikoituu sellaisia, joilla ei ole kapasiteettia enempään ja sitten on ne on katkeria, ja kateellisia niille, jotka ovat päässeet pidemmälle ja tulkitsevat jokaisen vastapuolen kulmakarvan kohotuksen halveksuntana itseään kohtaan.



t. 3



P.S. Minä kyllä arvostan sairaanhoitajia ja kaikkia hoitotyötä tekeviä, joita ilman tämä ei yhteiskunta ja maailma ei kertakaikkiaan pärjäisi. Opistotason tutkintohan on jo hyvä tutkinto ja on vaan hyvä, ettei kaikki rynni yliopistoihin tai, mikä pahempaa, ammattikorkeakouluihin. Periaatteessa ammattikorkeakoulu kuulostaa hyvältä = teorian ja käytännön yhdistäminen sopivassa suhteessa, mutta mitä sitä keskustelua nyt on sivusta seurannut, heillekin tuntuu vain olevan tärkeää se, ettei heitä pidetä yliopistolaisia vähempiarvoisina ja että tittelit kuulostaa hienolta. Sanoisinkin ehkä niin, että alemmin koulutetut yrittävät väen väkisin ylentää itseään kuin paremmin koulutetut vähätellä heidän arvoaan (vähän sama kuin se, että alemmin koulutetuilla on suurempi tarve saada lapsensa hyviin kouluihin kuin niillä, jotka ovat itse kouluttautuneet pitkälle ja nähneet, ettei se mitään onnea tuo).

Toki on myös niin, että akateemisilla aloilla jutustelun aiheet kiepuvat tavallisen ihmisen näkökulmasta, vai sanoisinko kuulosuunnasta, riippuen oman ammatin ympärillä.



Laittakaa tänne HEP, jos muistatte jostain bileistä ne juristit, lääkärit tai teekkarit, jotka seurustelivat opiskeluaikana vain lajitovereidensa kanssa, naivat puolisonsakin sieltä ja tuttavapiiri laajenee lähinnä naapureiden tai harrasteiden kautta muihin ammatti- ja sosiaaliluokkiin. Huomaamattaan saatatte työpaikkajuttuihinne keskittyessänne murjaista jotain alentavaa ja duunari-vitsit vaikuttavat lähinnä hiekkalaatikkoiän jatkeelta.



Ei siksi, etteikö muita kiinnostaisi seurustella akateemisten kanssa, vaan siksi, että teidän juttuaiheet eivät pääse pois omalta erinomaisen parhaalta kampukselta tai työpaikalta. Onko koskaan käynyt mielessä, että monet meistä ihan tarkoituksella jättävät työasiat sinne työpaikalle? Ihan työterveyslääkärin kehoituksesta...



Ja perusakateeminen synti on se, että oli henkilön mielipide tai ajatus miten hyvä tahansa, se saa akateemisen kertoimen, jonka arvon on jotain nollan ja ykkösen väliltä. Arvoon vaikuttaa koulutus, koulu, työpaikka, julkaisujen määrä jne. Akateemisen henkilön täytyy ihmisenä olla siellä gaussin käyrän alkupäässä ominaisuuksiensa suhteen kyetäkseen käsittämään myös epäakateemisen kykenevän akateemiseen ajatteluun ja luomaan jotakin. Sillä otannalla mitä olen nähnyt, nämä akateemiset ovat menestyneet keskimääräistä paremmin, jonka ei luulisi ketään yllättävän. Se heikompi aines on sitten sitä keskenään työ- ja opiskeluaikojen sisäpiirislangia höpisevää sakkia, joka mielellään seurustelee vain kaltaistensa kanssa...



Lopuksi suuri kunnioitus niille rohkeille akateemisille, Teille, jotka osaatte elää ja arvostaa maailmanne ulkopuolistakin elämään. Teidän kanssa on monet hauskat illat istuttu ja ryyppylaulut laulettu! Me yhdessä teemme ja olemme tehneet elämästä rikkaan, kiitos kaikista ikimuistoisista yhteisistä hetkistä. Tulkoon niitä vielä runsaasti eteen. :)

Itse olen maisteri. Mieheni on maisteri ja ins. Meillä on tohtori- ja hitsarituttavia. Ja kaikkia muitakin.

Koskaan en luokittele ihmisiä koulutuksen mukaan.

Viisautta ja tyhmyyttä löytyy kaikenlaisen koulutuksen omaavista.

ja mieheni kauppatieteen maisteri. Ystäviä meillä on raksamiehistä tohtorisnaisiin. Älykäs ihminen kykenee seurustelemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa koulutustaustasta riippumatta.

Itse en ole korkeasti koulutettu (tähtään kyllä ensi vuonna yliopistoon), mutta pyörin paljon akateemisten ihmisten kanssa. Mm. mieheni on korkeasti koulutettu. Arvostan jokaisessa ihmisessä erilaisia asioita ja ne usein ilmenee akateemisilla ja ei-akateemisilla erilailla. En pysty kovinkaan montaa korkeasti koulutettua tuttavaani näkemään luontevana hoitamassa kuolevaa ihmistä ja vastaavasti ammattikoulun käyneitä tuttaviani en voi kuvitella väittelemässä hienoin termein mikrobiologian uusista sovelluksista. Arvostan ihmisessä sitä, että hän käyttää lahjojaan hyvin omassa työssään riippumatta siitä mikä työ on kyseessä.



Jos ihmisiä aletaan arvottamaan koulutuksen mukaan ollaan pahasti hukassa. Tällaisen ihmisen maailmankuva on suppea ja suvaitsematon. Tutkijatkaan eivät esim. liitä käsitteeseen viisaus mitenkään koulutusta, joten silläkään perusteella ei koulutukselle tulisi antaa liian suurta roolia.

jollei muulla niin toisen koulutuksella.



Taustalla kateus.

oli jonkin sortin vastakommentteja nimimerkin 3 kirjoituksiin (keskittyivät niin työstä puhumiseen, että tulkitsin niin), täytyy hieman korjata sanomisiaan. Ensinnäkin olen siis kanssanne harvinaisen samaa mieltä. Itse asiassa puhun omasta työstäni yksityiskohtaisesti erittäin harvoin ja silloinkin vain samassa työpaikassa/samalla alalla olevien esim. entisten opiskelukaverieni kanssa. Sanoin siis väärin, kun väitin että omat keskusteluni pyörivät tämän asian ympärillä (vaimitensenytolikaan). Tuo esimerkki ponnahti vain heti mieleeni tilanteesta, jossa itseäni alemmin koulutettu ihminen veti herneen nenäänsä, kun kehtasin kysyä häneltä, mitä hän on opiskellut tai tekee työkseen taimitäsenytolikaan). Siis nimenomaan, mulle on ihan sama, mikä koulutus on, jos muuten on fiksu (ja tämä käy kyllä ihmisestä ilmi aika harvinaisen nopsaan) ja kunhan ihmisellä itsellään ei ole ongelmia sen kanssa, että mulla on parempi koulutus (tää äsken mainitsemani kaverikin, tai sanotaan enemmänkin tuttava, suunnittelee aina jatkokoulutusta ja syyttää tähtien asentoa siitä, ettei hänelle koskaan ilmaannu sitä mahdollisuutta).

Mistäs niin päättelet? Mähän sanoin, että jos. Hei, ruvetaanko seuraavaksi keskustelemaan siitä, mitä on älykkyys, fiksuus, viisaus jne. - jee!

t. 6

Näin siis mieheni kohdalla ja ihan sama mies se on. Eipä tua miksikään muuttunut koulutuksen myötä.

on löytynyt. Ja kolmosen kanssa olen myös samalla aaltopituudella näköjään monestakin asiasta, vaikka en akateeminen olekaan.



Aivan samalla tavalla itsekin löydän enemmän yhteistä terveydenhoitajien, sairaanhoitajien, lääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa). Kyllä ihmisten kiinnostuksen kohteet ja elämäntapa heijastuu ammatista. Mutta se toisten asettaminen arvoasteikkoon ammatin ja koulutuksen perusteella, sitä en ymmärrä. Tulee mieleeni oma äitini, joka niin pettyi kun en korkeakouluun edes halunnut hakea. Miksi olisin, olen unelma-ammatissani. Jotenkin niin kovin vanhoillista ja lyhytkatseista.



t.ap

Osalla meistä amiksen käyneistä on takana ihan puhdas intohimo tehdä sellaista työtä jota ei opita lukemalla ulkoa kirjoja. Esim. mieheni on leipuri, minusta tulossa kokki- en näe mitään järkeä siinä että olisimme ns. muodon vuoksi käyneet ensin hampaita kiristellen lukion ja vasta sitten amiksen.

Vain akateemisesti koulutetuilla on ihmisarvo...

Muut joitain amis-tyyppejä

että meillä ei taitaisi olla mitään puhuttavaa toisillemme (sen jälkeen kun small talk on hoidettu).

Kyllä minä pidän ihmisessä älykkyyden merkkinä sitä, että arvostaa tietoa, koulutusta yms. eikä suhtaudu opiskeluun "kirjojen ulkoa lukemisena".

Ei toki kaikkien tarvitse älykkäitä olla, mutta mutta...

Osalla meistä amiksen käyneistä on takana ihan puhdas intohimo tehdä sellaista työtä jota ei opita lukemalla ulkoa kirjoja. Esim. mieheni on leipuri, minusta tulossa kokki- en näe mitään järkeä siinä että olisimme ns. muodon vuoksi käyneet ensin hampaita kiristellen lukion ja vasta sitten amiksen.

ihmiset valikoituivat älynsä ja kunnianhimonsa mukaan niihin, jotka menivät amikseen ja niihin, jotka menivät lukioon. Kun katseli niitä löylynlyömiä tapauksia, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä autonrassariksi tai lähihoitajaksi, karisi aika hyvin usko koko ammattikunnan edustajien tasosta.

Monille amiksen linjoille on todella vaikea päästä, vaaditaan yli ysin keskiarvoa.

Me olemme duunaripariskunta. Minä lähäri ja mies asentaja. Päivääkään ei ole tarvinnut työttömänä olla. Ei edes 90-luvun laman aikana. Kummallakin on sellainen työpaikka, missä viihtyy. Minä mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä ja mies sellaisessa firmassa, missä on hyvä työporukka. On erikoistunut työssään juuri siihen, mistä pitää eniten. Ei ole pelkoa töiden loppumisesta, koska on tämän seudun harvoja tämän alueen hallitsevia asentajia.



Elämä on hyvällä mallilla ja emme ole koskaan välittäneet siitä, mitä muut ajattelee ja arvostaako meitä. Meille riittää, että arvostamme itse itseämme ja sitä, että olemme töitä tekemällä saaneet sen, mitä tällä hetkellä on. Perintöjä ei ole odotettavissa, joten se kaikki, mitä on vuosien varrella laitettu, on oman työn ansiota.



Lapset ovat jo suht isoja ja pärjäävät hyvin ja ovat menestyneet koulussa ja osaavat käyttäytyä ja tietävät oikean ja väärän.



Ei ole mitään valitettavaa. Olemme päässeet helpolla, koska töitä on aina ollut ja ei ole ollut rahahuolia, eikä oikeastaan muitakaan huolia isommin.



Jos joku katsoo minua alaspäin ammattini takia niin eiköhän se ole hänen ongelmansa ja stressinsä. Miksi sen pitäisi minua hetkauttaa mihinkään suuntaan?

ihmiset valikoituivat älynsä ja kunnianhimonsa mukaan niihin, jotka menivät amikseen ja niihin, jotka menivät lukioon.

Olen itse käynyt lukio...sen jälkeen ammattikoulun kokiksi,suurtalousesimieheksi ja vielä leipuri-kondiittoriksi.....

enemmän se on kii siitä onko ns käsillätekijä vai lukija...Akateemiset ei arvosta kun akateemisia....

Mutta se joka ei osaa ryhtyy opettamaan....ja ne jotka osaa tekee mitä vaan.... XD