Tahtoisitko, että naispuoleinen tuttavasi kertoisi, jos EPÄILISI
miehesi pettäneen sinua. Esim. olisi nähnyt miehesi ravintolaillan päätteeksi kävelevän jonkun naisen kanssa poispäin ravintolasta ja hauskaa tuntui olevan tai nähneen miehesi menevän esim. keskellä päivää jonkun naisen asuntoon?
Haluaisitko että (puoli)tuttusi soittaisi ja kertoisi tälläisistä?
Kommentit (10)
Parempi niin,kuin, että en tietäisi mitään, jos aihetta olisi. Ajankohdan mukaan helppo päätellä oliko mies oikeilla asioilla. Jos tuolloin kertonut olevansa muualla, kuin baarissa niin aika selvä peli.
minä sillä tiedolla tekisin? Jos on jotain paljastettavaa niin kertoo sen itse. Jos ei niin ei. Aikuinen ihminen kyseessä.
kuulla asian omalta mieheltäni, mutta en ehkä yhden "tapailun" jälkeen vaan jos kyseessä useampi tapaaminen tai vakavampi juttu.
Toisaalta tahtoisin ja toisaalta en.
Voisi tuntua aika oudolta ja ärsyttävältäkin, jos puolituttu tuollaista kertoisi. Tuntuisi jotenkin meidän asioihin puuttumiselta vailla parempaa tietoa.
Toisaalta sekään ei tuntuisi kivalta, jos jättäisi kertomatta ja esim. katsoisi säälivästi kun jossain nähtäisiin.
roikun tylsässä suhteessa joten saisinpa jonkun syyn lähteä liitosta:(
jos itsekin olisin epäillyt viime aikoina että miehellä on säätöä jonkun kanssa niin kyselisin kyllä soittajalta tarkemmin. Mutta jos voisin luottaa mieheeni 100%:sesti, niin voisihan tuota kuunnellaki mutta antaa mennä toisesta korvasta saman tien ulos...
Toisaalta haluaisin kuulla jos joku on nähnyt tällaista.
Ratkaisu: näin minä toimisin jos olisin se näkijä. Kertoisin ystävälleni sivulauseessa muiden juttujen keskellä että "Hei, näin muuten sun miehen eilen/toissapäivänä/viime viikolla tuolla Töölössä puolilta päivin". Ja loppu on sitten ystävän hallussa. Jos hän haluaa kuulla lisää hän takuulla kysyy "aijaa, mitähän toi siellä teki" tai "hmmm...onpa outoa, oliks se yksin". Voisin sitten jatkaa sen mukaisesti. Tai sitten kertoisi että "joo, se oli siskonsa kanssa lounaalla ja menivät sitten tapaamaan yhdessä äitiään joka on sairaana kotona, se asuu sillä ja sillä kadulla". Jne.
Tai jos ystäväni ei halua kuulla asiasta (tietää miehen suhteesta mutta ei halua tietää tmv) niin sitten hän ei reagoi tohon mitään. Annan hänelle mahdollisuuden rupatella niitänäitä.
En kuitenkaan koskaan lähtisi tosiaan sanomaan suoraan että epäilen että jonkun puolisolla on suhde. Silloin kyllä viestintuoja ammutaan.
Siitä seurasi aivan hirveitä! Mukaan vedettiin kaikki mahdolliset ihmiset...
En siis ainakaan enää menisi suin päin kertomaan kellekään.
Mutta todellakin toivoisin, että minulle kerrottaisiin, jos jotain olisi menossa!
ystäväni pyysi minua jokin aika sitten "vahtimaan", josko miehensä menee töiden jälkeen tiettyyn osoitteeseen tai kotiin.
Lupasin, mutta pyysin ystävääni ensiksi miettimään, mitä hän tekisi, jos mies todellakin menisi tuon toisen naisen luokse. Siis, tekisi itselleen selväksi ensiksi, mitä tekisi tuolla tiedolla.
Epäilys kun on ihan muuta kuin tieto, että on syytä epäillä (sillä sekin, että mies on siellä toisen naisen luona, ei vielä todista, että siellä muhinoidaan).
Hän jäi miettimään. Eikä ole vielä palanut asiaan.
ja riippuen tuloksesta tehdä omat päätelmät asiasta.
Mulle kuuluu mun mielestä se missä ja kenen kanssa mieheni liikkuu yhtälailla kun kerron itse menoistani ja tapaamistani ihmisistä.
Ei ole kyttäämistä vaan avoin meininki.