Surkeuksien surkeus, koira kuoli. Pääsevätkö koirat taivaaseen, kysyy lapsi.
Meidän vanhempi koira sairastui eilen äkillisesti ja jouduttiin sitten illalla lopettamaan. Kuolema oli tosiaan odottamaton, sillä koira oli vasta hieman alle 8-vuotias ja ollut aina terve. Surkealta tuntuu niin minusta kuin miehestäkin, mutta varsinkin lapset ovat tietysti aivan murheen murtamia.
Tirrit eivät nyt tietysti vielä ymmärrä, aamulla vain ihmettelivät, että missä koira on. 6-vuotias esitti tuon otsikon kysymyksen, enkä siihen osannut oikein muuta vastata, että en tiedä, mitä koirille tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta ainakaan koiraan ei nyt satu. Poika on ollut meidän mukana pari kertaa itselleen aika vieraiden ihmisten hautajaisissa ja kuolemasta on puhuttu, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kuolema tulee hänelle tunnetasolla lähelle.
Pahinta taitaa kuitenkin olla teinillä. Meidän nuorempi (ja tukevasti hengissä oleva) koiramme on teinin oma ja teinille paljon tätä kuollutta läheisempi (tämä oli ainakin omasta mielestään ensisijaisesti mieheni koira), mutta teini on paitsi teini ja siten herkässä iässä, niin myös elää koko ajan tilanteessa, jossa joutuu pelkäämään äitinsä kuolemaa. Hänen äitinsä on vakavasti sairas, ollut jo monta kuukautta ja hengissä selviämisestä ei ole mitään takeita. Tätä taustaa vasten pelkäsimme pojan reagoivan koiran kuolemaan vahvasti ja niin tekikin. Ymmärsi kyllä, miksi koira lopetettiin, mutta oli eilen illalla todella sulkeutunut ja tänään aamulla ei puhunut oikeastaan mitään. Lähti kyllä normaalisti kesätyöhönsä, mutta, mutta... Saa nähdä.
Ostimme tämän koiran aikanaan itsellemme häälahjaksi. Tuntuu lähes mahdottomalta uskoa, että kun tänään menen töistä kotiin, se ei ole siellä vastassa :(
Kommentit (24)
hei meilläkin kuoli koira rotu oli cotondetulear nimi oli leevi se kuoli26.10.10 itku oli kova ja ei sit enää kukaan puhunut toisille mitään ollaan oltu niin ku 3 puhumatta sit eräänä päivänä mun 3v lapsi kysyi että onko koira koirien taivaassa
oppivat paljon niitä aivan kaikkein tärkeimpiä elämänläksyjä. Sille ei vain voi mitään, loppuviimeeksi elämä on luopumista ja sellaisenaan juuri niin katkeransuloista kuin on.
Odottamaton kuolema on aina raskaampi ja vaikeampi käsitellä. :(
Voimia!
Voithan sanoa, että koira pääsi koirien taivaaseen, eihän me tiedetä mitä ihmisillekään käy kuoleman jälkeen, mutta uskottelemme ainakin samoin. Tuntuu varmaan pikkuisen lohdullisemmalta ajatus, että koira on nyt hyvässä paikassa, ihan niinkuin ne mummot ja papatkin tai muut läheiset, joiden hautajaisissa olemme olleet.
on olemassa oma taivas, johon ne pääsevät tms. Ihmisten kuolemanjälkeisestä kohtalosta on tälle 6-vuotiaalle puhuttu sellaisessa "pyhäkoulu" hengessä eli luterilaisen opin mukaan vähän mutkia suoristellen, luterilaisia kun kerran olemme.
Itseäkin nämä eläinten kuolemat aina riipaisevat syvältä, vaikka kuinka tiedossa on, että lemmikit elävät yleensä ihmistä lyhyemmän elämän ja tämä nyt kuollut koiramme oli isokokoista rotua ja rodun elinikä pyörii yleensä siinä 10 vuoden molemmin puolin, vaikka melko terve rotu onkin. Vaikka siis tiesi, että koira todennäköisesti eläisi enää korkeintaan muutaman vuoden, niin ei siihen silti ollut varautunut. Ja kun sairaus tosiaan oli vielä niin äkillinen.
ehkäpä taivaassa on eläimille oma nurkkauksensa. :)
Minä uskon, että taivaita on yhtä monta kuin sinne menijöitäkin. Eli kun aineettomasta asiasta on kyse, niin muoto muuttuu sen mukaan, mikä itse kullekin on taivas. Niinpä olen satavarma siitä, että "minun taivaassani" ovat aikanaan kaikki minun rakkaimpani, ehdottomasti siis myös lemmikkini. Mikä taivas se sellainen olisi, jossa en pääsisi oman koiran korvantaustaa rapsuttamaan (niitä voikin olla muuten melkoinen lauma taivaassa odottamassa jos vanhaksi elän :))?
Viikonloppuna meillä pidettiin variksenpojan hautajaiset. Ensin ekaluokkalainen itkeä tihrusti, mutta totesi sitten ilahtuen, että "siellä se nyt varisenkelinä taivaassa lentää ja kyllähän mää sen sitten joskus nään uudestaan!" Ja me ei olla mitään erityisen uskovaisia, ihan riviluterilaisia, jotka eivät kirkossa käy juuri muuten kuin häissä ja hautajaisissa.
Enkelitkin tarvitsevat koirakavereita. Näin olen itse sanonut 5-vuotiaallemme, jolle tuntuu lohdulliselta uskoa taivaaseen, enkeleihin jne.
vuosi sitten. Rakas koiramme myös haudattiin omalle pihalle, jossa sille on hauta. Kynttilä ja enkeli, yhden lapsen tekemä risti.
Kyllä meillä nuorimmaisellekin 4v kerrottiin, että rakas lemmikki on nyt taivaassa. Ja näin seuraa sieltä meidän touhujamme.
Eli kyllä uskon, että myös kaikille eläimille on tilaa tuolla taivaassa!
Ja näin sitä itketään vieläkin.....
Jos minä joutuisin kuolemani jälkeen helvettiin niin siellä olisi vain ihmisiä, olkoon hyviä tai pahoja. Lemmikkini ovat minulle äärettömän tärkeitä, 100% perheenjäseniä.
miten kaikki kuollut muuttuu mullaksi, joka ravitsee kasveja. Meillä on komposti, joten prosessi on tuttu ja olen sanonut, että samalla tavalla kuin liha, joka pannaan lautaselta kompostiroskikseen, kaikki kuollut maatuu.
Ja elämä jatkuu muiden muistoissa ja kertomuksissa siitä kuolleesta. Smalla tavalla eläimillä kuin ihmisillä.
Ja olen sanonut, että jotkut uskovat, että on oemassa taivas, jossa ihmiset jatkavat elämäänsä henkiolentoina, mutta että en itse tiedä onko se totta.
ja kerroin lapsille että koira meni taivaaseen sateenkaarisillalle, johon kaikki kuolleet eläimet menevät. Googleta satenkaarisilta!
tässä tapauksessa minua huolestuttaisi enemmän tuo teini. Hänelle kun ei enää riitä kertoa että koira meni taivaaseen. Pienten lasten kanssa kuolemasta on ehkä helpompi puhua, kun taas murrosikäiset ei puhu vanhemmilleen muutenkaan asioistaan. Monesti koira voi olla teinin oma lohtu, jota voi vielä halia ja jolle on hyvä kertoa asioita. Äidin tilanne on ehkä tullut entistä konkreettisemmaksi tämän koiran kuoleman myötä.
Jaksamista koko perheelle.
Kannattaa tosiaan miettiä miten teinin suruun suhtautuu. Muistan kun olin 15v. ja rakas koirani kuoli 12 vuoden iässä. Isäni suhtautuminen asiaan oli törkeää, sanoi sen olleen vain koira ja se siitä. En ikinä ole unohtanut sitä välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä miten hän asiaan suhtautui.
tapa oppia ymmärtämään kuolemaa. Itse asiassa olen sitä mieltä, että yksi lemmikkien positiivisista vaikutuksista lapsiin on se, että niiden kautta lapsi oppii kohtaamaan ja suremaan kuolemaa.
Luojan kiitos tämä kuollut ei ollut teinin oma koira, vaan se voi hyvin ja toivon mukaan elää vielä kymmenisen vuotta. Voit olla oikeassa siinä, että tämä koiran kuolema tuo äidin kuoleman mahdollisuuden pojalle realistisemmaksi. Hän on tavallaan vältellyt ja kieltänyt äidin kuoleman mahdollisuuden sairaudesta huolimatta ja se on varmaankin tavallaan ihan terve reaktio. Olisi liian raskasta elää kuukausi toisensa jälkeen kovin konkreettisessa kuoleman pelossa. Tavallaan toivonkin, että vaikka kuoleman mahdollisuus on läsnä, niin poika alkaisi sitä oikeasti miettiä vasta, jos se alkaa näyttää väistämättömältä. tällä hetkellä kuitenkin täydellisen toipumisen mahdollisuuskin on ihan olemassa oleva vaihtoehto, vaikka erittäin vakava sairaus onkin kyseessä.
tässä tapauksessa minua huolestuttaisi enemmän tuo teini. Hänelle kun ei enää riitä kertoa että koira meni taivaaseen. Pienten lasten kanssa kuolemasta on ehkä helpompi puhua, kun taas murrosikäiset ei puhu vanhemmilleen muutenkaan asioistaan. Monesti koira voi olla teinin oma lohtu, jota voi vielä halia ja jolle on hyvä kertoa asioita. Äidin tilanne on ehkä tullut entistä konkreettisemmaksi tämän koiran kuoleman myötä.
Jaksamista koko perheelle.
haloooo onko teidän päässä valoooo!!!!!!!!
Meidän entinen koiramme asuu kyllä koirien taivaassa ;) Tuolloin 5-vuotiaamme pohti, että se asuu enkelien takapihalla ja enkelit heittelee sille palloa, kun muilta kiireiltään ehtivät.
En mennyt kiistämään.
Kannattaa tosiaan miettiä miten teinin suruun suhtautuu. Muistan kun olin 15v. ja rakas koirani kuoli 12 vuoden iässä. Isäni suhtautuminen asiaan oli törkeää, sanoi sen olleen vain koira ja se siitä. En ikinä ole unohtanut sitä välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä miten hän asiaan suhtautui.
Olipa törppö isä. Kurjaa.
Jos ylipäätään olisin jotain taivaasta lapselle puhunut kuoleman yhteydessä niin toki sinne pääsisi koiratkin.
Meillä lapsille ei ole taivaasta puhuttu ollenkaan. Koiratkin päätyvät hautaan vain ja heitä ei enää ole. Mutta ei siltikään mitenkään "se siitä" asenteella vaan koirakin on ollut rakas ja surra ja itkeä saa. Olen kertonut, että suru ja ikävä ovat kurjia tunteita, mutta ne eivät ole vaarallisia vaan luonnollista ja normaalia koska koira oli meille rakas ja että aikuisetkin itkevät ja surevat.
Meidän entinen koiramme asuu kyllä koirien taivaassa ;) Tuolloin 5-vuotiaamme pohti, että se asuu enkelien takapihalla ja enkelit heittelee sille palloa, kun muilta kiireiltään ehtivät.
En mennyt kiistämään.
Varsinkin lapselle se perheen koira on usein läheisempi kuin isovanhemmat.