Pakottaisitteko lapsen tapaamaan isäänsä

tietenkään.

tai siis, rohkaisisin ja kannustaisin ja kehottaisin, millä olisi sama lopputulos.



Vaikka isä olisi ihan surkea, lapselle on myöhemmin tärkeä tietää ja tuntea isänsä ja se , millianen hän oli. Se on edellytys sille, että lapsi aikanaan pääsee isäsuhteensa yli ja voi muodostaa oman, terveemmän perheen. 10-v on tarpeeksi iso voidakseen äidin selityksen avulla ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät ole mukavia ja luotettavia ja isässä on erinäisiä vikoja, joiden takia hänen ei kannata panna koko luottamustaan. niinpä isä ei enää pysty hänt kauheasti vahingoittamaan - jollet sinä tahtomattasi tai tarkoituksella auta. 10-v ei kuitenkaan ole tarpeeksi vanha tietääkseen, ettei tarvitse isäsuhdetta myöhemmin. Etkä ole sinäkään siinä suhteessa asiantuntija, kun psykologit sanovat toista.

Mutta ehkä se onkin eri juttu.

Etenkin jos ne tapahtuvat isovanhempien luona, niin kuin tuosta ymmärsin, sillä silloin on muitakin aikuisia paikalla eikä mitään pahoja ylilyöntejä pääse tapahtumaan.



Lapset ovat järkyttävän lojaaleja vanhemmilleen, ja todennäköisesti sinunkin tyttösi ajattelee rakastavansa isäänsä, vaikka tämä on hänen mielensä pahoittanutkin. Isä ei siis ole kuka tahansa ei-niin-kiva-ihminen, jonka voisi vain jättää oman elämän ulkopuolelle.



12 vuottahan taitaa olla se ikäraja, jonka jälkeen lapsi voi itse päättää, tahtooko tavata etävanhempaa vai ei.

Lapsi varmaan ahdistuu tollasen isän seurassa eikä sellainen ole lapsen kehitykselle hyvä asia. Mielummin "unohtaisin" tapaamiset ja sitten kun lapsi itse sanoo haluavansa tavata niin tapaisi.

Kyllä pakottaisin, sehän on lähivanhemman velvollisuuskin, jos etäkodissa ei ole mitään oikeasti pielessä.



Pakottaisin myös exän maksamaan elatusmaksuja (vai oliko kyse siitä, että yhteiskunta maksaa ne, kun isä on niin pienituloinen?), sillä minusta se on kuin lapselta varastaisi, jos ei vaadi elatukseen tarkoitettuja rahoja hälle.

Olen nähnyt ystäväpiirissä samansuuntaisen tapauksen. Äiti piti kiinni "hulttio-isän" tapaamisista kun lapsi oli pieni ja nyt jo lukiolainen pitää itsenäisesti ja omat rajansa pitäen kiinni isäsuhteestaan. Hänellä on siis kaksi vanhempaa ja se on minusta hyvä.

Ja sitäpaitsi, ap ja lapsen isä ovat joskus rakastaneet toisiaan ja tehneet lapsen. Vaikka suhde nyt on mikä on, niin kyllä tuo menneisyyskin jotain merkitsee ja vaikuttaa lapseen.

kannettavaksi niin tärkeää asiaa kuin isä-suhde. Äidin tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsi menee isä-tapaamisiin.



Kyse on aikuisten asiasta ja sen myös aikuiset päättävät.



Sitä paitsi lasten vastentahtoisuus tapaamisiin johtuu usein siitä, että vanhempien välit ovat huonot ja lapsi valitsee puolensa eli lähivanhemman. Hän yrittää miellyttää lähivanhempaa kieltäytymällä tapaamasta etää. Todellisuudessa lapsi rakastaa myös etää ja jollei tapaamisia toteuta tai niiden toteutuminen jätetään lapsen harteille, lapsi todellisuudessa kärsii ja ikävöi etää.

jos ei halua? Eli kyseessä 10-vuotias tyttö, jota isä tapaa satunnaisesti kun lapsi tapaa isovanhempiaan. Ei maksa elatusmaksuja jne. Ei ole mikään mukava mies, ei koskaan kehu tyttö tai sano tykkäävänsä. Lupauksia on pettänyt joskus. Kehui tytön bestistä maasta taivaaseen, josta tyttö pahoitti mielensä. Tyttö kiltti, joten menee kyllä jos sanon, mutta usein enemmän pahaa mieltä¨tuottaa kuin hyvää. Esim juuri tuo bestiksen ylistysjuttu.

kannettavaksi niin tärkeää asiaa kuin isä-suhde. Äidin tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsi menee isä-tapaamisiin. Kyse on aikuisten asiasta ja sen myös aikuiset päättävät. Sitä paitsi lasten vastentahtoisuus tapaamisiin johtuu usein siitä, että vanhempien välit ovat huonot ja lapsi valitsee puolensa eli lähivanhemman. Hän yrittää miellyttää lähivanhempaa kieltäytymällä tapaamasta etää. Todellisuudessa lapsi rakastaa myös etää ja jollei tapaamisia toteuta tai niiden toteutuminen jätetään lapsen harteille, lapsi todellisuudessa kärsii ja ikävöi etää.

Minä en käsitä miksi se on lähin velvollisuus huolehtia etän tapaamisista, miksi se ei ole etän velvollisuus huolehtia lapsen tapaamisista? Tätä en ymmärrä. Tälläkin palstalla aina jauhetaan lähin velvollisuudesta, mutta etä saa tavata tai olla tapaamatta justiinsa niin kuin huvittaa.



Minä en enää kannusta kuopusta etän tapaamiseen. Etälle pitää lapsi viedä ovelle asti ja kassi ruokaa mukana että ovi aukeaa. En enää suostu tähän. Varsinkaan sen jälkeen kun esikoiseni, aikuinen mies, avautui isäsuhteestaan. Hän on juuri näitä pakotettuja. Esikoisen ainut toive on että isä kuolisi, niin hänestä pääsisi lopultakin eroon. Että tällainenkin voi olla pakottamisen tulos...

Kyllä se on lähivanhemman asia, koska hänellähän lapsi on.



Jos lähi ei "potki" lasta ulos tapaamiseen niin eihän se etä voi tulla asuntoon sisälle lasta hakemaan.

tavata lasta tällaisessa tilanteessa. Ei kai lähivanhempi voi jatkuvasti tuputtaa lasta isänsä luo? Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Jos tilanne on normaali niin tällaista ei tarvi miettiä vaam lapsi menee esim joka toinen vkl isän luokse. Jos isä on hulttio tuollaisia joutuu miettimään. Ja tosiaan kumma kun isää ei koskaan syyllistetä av:lla vaan aina äitiä! Siis jos isä ei halua olla mukana lapsen elämässä kunnolla vaan tapaa vaikka kerran vuodessa jos silloinkaan. Sekin on tiettu äidin syy!

Ja toki ihannemaailmassa isä tekisi kaikkensa isäsuhteen eteen, mutta jos sellaista isää ei ole lapselle suotu, niin viisas äiti tekee sitten kaikkensa sen isäsuhteen eteen. Rakkaudesta lapseen.

kannettavaksi niin tärkeää asiaa kuin isä-suhde. Äidin tehtävä on pitää huolta siitä, että lapsi menee isä-tapaamisiin. Kyse on aikuisten asiasta ja sen myös aikuiset päättävät. Sitä paitsi lasten vastentahtoisuus tapaamisiin johtuu usein siitä, että vanhempien välit ovat huonot ja lapsi valitsee puolensa eli lähivanhemman. Hän yrittää miellyttää lähivanhempaa kieltäytymällä tapaamasta etää. Todellisuudessa lapsi rakastaa myös etää ja jollei tapaamisia toteuta tai niiden toteutuminen jätetään lapsen harteille, lapsi todellisuudessa kärsii ja ikävöi etää.

Se ei todellakaan paranna isäsuhdetta.



T: pakotettu

tapaamaan huonoa isää eivät kannata pakottamista. He kai asian parhaiten tietävät. Mitä iloa huonosta, itsetuntoa laskevasta hulttioisästä on oikeasti lapsen kehitykselle??!!

isäsuhteen voi rakentaa myös aikuisena, kun on tarpeeksi vahva kestämään tuollaista töksäyttelyä ja torjumista.

Ja jos silloinkaan ei isäsuhteen rakentaminen kiinnosta, niin mitä siinä menettää? On vain yksi paskiainen elämässä vähemmän ja siinä ollaan jo voiton puolella.

siis kannustanut menemään mutta nyt olen siis miettinyt sanoisinko, että saat itse päättää. Tapaamisia on siis harvoin, vaikka asutaan samassa kaupungissa. Välit ovat etäiset sillä emme ole koskaan asuneet yhdessä. En usko, että isä edes tapaisi lasta lainkaan ellei hänen äitinsä patistaisi.Toisinaan isä on jopa tehnyt niin että kuljettanut lapsen mummolle ja mennyt itse omaan kotiinsa naapuriin. ap

haluaa tavata lastaan säännöllisesti joka toinen viikonloppu ja ottaa lomillekin luokseen. Lapsi on avioliiton ajan kuunnellut ja nähnyt vanhempien riitelevän, ei väkivaltaa. Eron jälkeen riidat ovat jatkuneet edelleen.



Lapsi alkaa sanomaan, että ei halua isää tavata. Samaistuu äidin tunteisiin isää kohtaan.



Pitäisikö lapsi pakottaa tapamisiin?