Miten reagoin oikein? 2-vuotiaan raivokohtauksista kerron esimerkin:

ehkä jopa kysyisin, miksi äiti ei saa soittaa/miksi äiti ei osaa laulaa

jos annat sitä, "kohtaukset" jatkuvat. ole siis huomaamatta koko "kohtausta"

mutta kuitenkin tulee aina tunne, että pitäisikö lapsen raivo jotenkin kohdata.

Olen ajatellut, että ehkä luopuisi jokin kaunis päivä tuosta tavasta, kun tajuaa, ettei sillä "pääse mihinkään".



Kiitos näkemyksistänne!



ap



...ja lisääkin otetaan vastaan

b) silittelet raivarin ravistelemaa lasta ja kerrot hänelle, että "Olet vihainen"



Lapsi ei oikeasti edes tiedä mitä tahtoo, tahtoo vain tahtoa. Mutta tosiaan niin, että ET anna 2v uhmiksen pyörittää taloutta ja tehdä päätöksiä siitä mitä äiti saa tehdä tms. Käy rankaksi lapselle esim. olla vastuussa siitä mitä äiti saa harrastaa. ;)

tuo miksi on ihan turha kysymys. Ei 2v uhmis tiedä miksi. Koska oikeasti loogista syytä ei ole.

kauheimpana lapsuusmuistona, kun äitini ei reagoinut mitenkään mun "raivooni".Olin kuin ilmaa hänelle ja huusin tikahtumiseen asti.

Itse yritän omille lapsilleni jollain tapaa tuoda ilmi, että huomannut olen hänet, mutta jatkan silti toimintaa, mitä pieni olisi kieltämässä.

Oma 2v kuopukseni on juuri tuollainen "käskijä".

"hylkääminen" ei ole oikea tapa reagoida. Sorge vaan mutta kun kerran kysyit niin sanon. Tuo välinpitämättömyys on vain vanhan kansan tapa nujertaa uhmaikäistä lasta.



Yrität etsiä sen raivon takana olevaa syytä. Isä meni pois. Lapsi olisi halunut mukaan? Miksi lapsi ei saanut mennä mukaan?



Minun mielestäni kaikkein parhaiten saat raivokohtaukset pois kun annat lapsellesikin vähän päätös valtaa. Nyt tässä kohtaa av-mammat kauhistelee etteihän lapsi saa taloutta pyörittää :)



Mutta sanot vaikka näin.

Sä oot nyt vihainen kun isä meni pois. Sua harmittaa? Eikö? Ja sen vuoksi äitikään ei saisi nyt laulaa. Noh äitipä nyt kuuntelee niin kerro mikä sua vihastuttaa.

Katot silmiin ja kuuntelet mitä se raivoaa.

Sitten nyökyttelet ymmärtävästi ja sanot, että äiti ymmärtää sun kiukkusi. Jos sinun on ihan pakko juuri sillä hetkellä soittaa ja laulaa niin sano, että auttaisiko jos äiti vähän soittaisi ja laulaisi. Jos uhmis vielä jatkaa kiukuttelua niin sanot, että äiti antaa sun päättää kumpaa laulua sää haluat, että äiti laulaa. Tätä vai tätä.

Sitten annat kaksi esimerkkiä joita haluat sillä hetkellä soittaa.

Kyllä se lapsi niistä jommankumman ennemmin tai myöhemmin valitsee.

Soitatte ja laulatte sen yhdessä läpi ja kun olet lopettanut niin kysyt, että helpottiko.

"hylkääminen" ei ole oikea tapa reagoida. Sorge vaan mutta kun kerran kysyit niin sanon. Tuo välinpitämättömyys on vain vanhan kansan tapa nujertaa uhmaikäistä lasta.

Yrität etsiä sen raivon takana olevaa syytä. Isä meni pois. Lapsi olisi halunut mukaan? Miksi lapsi ei saanut mennä mukaan?

Minun mielestäni kaikkein parhaiten saat raivokohtaukset pois kun annat lapsellesikin vähän päätös valtaa. Nyt tässä kohtaa av-mammat kauhistelee etteihän lapsi saa taloutta pyörittää :)

Mutta sanot vaikka näin.

Sä oot nyt vihainen kun isä meni pois. Sua harmittaa? Eikö? Ja sen vuoksi äitikään ei saisi nyt laulaa. Noh äitipä nyt kuuntelee niin kerro mikä sua vihastuttaa.

Katot silmiin ja kuuntelet mitä se raivoaa.

Sitten nyökyttelet ymmärtävästi ja sanot, että äiti ymmärtää sun kiukkusi. Jos sinun on ihan pakko juuri sillä hetkellä soittaa ja laulaa niin sano, että auttaisiko jos äiti vähän soittaisi ja laulaisi. Jos uhmis vielä jatkaa kiukuttelua niin sanot, että äiti antaa sun päättää kumpaa laulua sää haluat, että äiti laulaa. Tätä vai tätä.

Sitten annat kaksi esimerkkiä joita haluat sillä hetkellä soittaa.

Kyllä se lapsi niistä jommankumman ennemmin tai myöhemmin valitsee.

Soitatte ja laulatte sen yhdessä läpi ja kun olet lopettanut niin kysyt, että helpottiko.

Että puhut myös koko ajan päättäväisellä ja johdonmukaisella äänellä. Otat katsekontaktia ja yrität ymmärtää sitä kiukkua. Mikä sen aiheutti?

Silloin kun lapsi huutaa niin se ihan selkeästi haluaa sulle viestittää jotakin mutta tuon ikäisellä ei ole vielä tarpeeksi sanavarastoa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan. Sen vuoksi minusta on aikuisen ihan turha noista raivokohtauksista säikähtää, suuttua tai hylätä lastaan.

Ajattelepa vaikka itsesi jossakin ulkomailla ja tilanteessa jossa sinulla olisi hirveä hätä mutta ei sanoja selittää niin eiköhän sieltä ne perkeleet ja raivo tulisi ensin pintaan?

ei kannata mennä liian syvälle. Mutta kasin kanssa siitä, ettei tunnetta saa mitätöidä.



Tuon ikäisen raivolle ei ole oikeasti loogista syytä joten loogisten selitysten kysely on turhaa. Mutta sylittely voi auttaa ja silittely. Ole rauhallinen ja kerro että lapsi on vihainen. Eihän lapsi tunnista vielä kurjaa oloakaan eikä sille ole nimeä.



Ja lopuksi harhautus: "Katsopas, tuolla lentää kärpänen" tms. ;)

tuo miksi on ihan turha kysymys. Ei 2v uhmis tiedä miksi. Koska oikeasti loogista syytä ei ole.

joko lapsi pitää täysin nujertaa tai sitten kaikki menee lasten pillin mukaan hyppelyksi?



Mikä ihme siinä on etteikö lapsi saisi KOSKAAN MILLÄÄN TAVOIN kontrolloida ympäristöään.



Siinäpä sitten ihmettelette kun teidän lapsistanne kasvaa masentuneita aikuisia.

Mikä sinusta aiheuttaa esim. tällaisen raivon? Lapsi karjuu maitoa mutta kun tarjoat EI halua maitoa. Ja kun laitat pois niin MAITOAAA...!



Eihän tuossa ole muuta tahtomista tai syytä kuin se tahtomisen harjoittelu itsessään. Ihan oikeasti, turha yrittää puhua järkeviä lapsen kanssa jolla ei ole vielä järkeä.

oma uhmikseni tahtoisi esim. päättää koska meillä pestään pyykkiä. =DD En tod. anna lapsen päättää. Mutta en nujerrakaan. Asia nyt on niin, että äiti pesee pyykkiä tahtoi lapsi tai ei, mutta jos kiukuttaa niin kiukkuinen siitä saa olla.

Itselle jäänyt ahdistavat muistot siitä, että vanhemmat jättivät yksin huutamaan ajatuksella, että huutakoot niin kauan kuin jaksaa. Se oli sietämätöntä ja näin aikuisiällä huomaan monien reaktioideni olevan jäänteitä näiltä ajalta (on vaikeaa kestää riitoja, sitä kun toinen lähtee pois jne.)

joko lapsi pitää täysin nujertaa tai sitten kaikki menee lasten pillin mukaan hyppelyksi?

Mikä ihme siinä on etteikö lapsi saisi KOSKAAN MILLÄÄN TAVOIN kontrolloida ympäristöään.

Siinäpä sitten ihmettelette kun teidän lapsistanne kasvaa masentuneita aikuisia.

Esim. kahdesta vaihtoehdosta, että kumpaa laulua soitetaan ja lauletaan jos lopputulos on kuitenkin se mitä äiti halusi. Soittaa ja laulaa!

Syliä, läsnäoloa, kosketusta. ÄLÄ jätä lasta yksin raivonsa keskelle.

Mikä sinusta aiheuttaa esim. tällaisen raivon? Lapsi karjuu maitoa mutta kun tarjoat EI halua maitoa. Ja kun laitat pois niin MAITOAAA...!

Eihän tuossa ole muuta tahtomista tai syytä kuin se tahtomisen harjoittelu itsessään. Ihan oikeasti, turha yrittää puhua järkeviä lapsen kanssa jolla ei ole vielä järkeä.

että kysyisi, et otatko maitoa vai vettä. Kumpaa? Saat nyt päättää et kumpaa. Sul on nää kaksi vaihtoehtoa. Saa no nyt kumpaa! Ai et maitoo. No niin. Täs on se maito minkä halusit. Otat nyt maidon kun kerran sen valitsit ja piste.

Lapselle jää tunne et ei ole nujerrettu vaan itse päättänyt.

oma uhmikseni tahtoisi esim. päättää koska meillä pestään pyykkiä. =DD En tod. anna lapsen päättää. Mutta en nujerrakaan. Asia nyt on niin, että äiti pesee pyykkiä tahtoi lapsi tai ei, mutta jos kiukuttaa niin kiukkuinen siitä saa olla.

et äiti kyllä nyt pesee nää pyykit mut saat päättää haluutko autta vai et. Haluutko auttaa? Tuu laittaan näit pyykkei tänne koneeseen. Tos on otatko noi vihreet housut tost lattialta vai noi keltaset? Ai et haluu auttaa? No saat menna sit leikkiin nukeil. No kumpaa sä nyt haluut? Autta vai et? Et? Okei mee sit leikkiin ni äiti tulee koht kun on nää pyykit laittanut.

Sit pitää viel muistaa et lapsi voi olla janoinen, nälkäinen. Sairas. Sil voi olla kuuma, kylmä tai sylin puute. Mitä vaan mut se ei vian sitä osaa vielä ilmaista sanoin. Meidän vanhempien tehtävänä on lukea sitä lasta ja tietää mikä sil on.

oma uhmikseni tahtoisi esim. päättää koska meillä pestään pyykkiä. =DD En tod. anna lapsen päättää. Mutta en nujerrakaan. Asia nyt on niin, että äiti pesee pyykkiä tahtoi lapsi tai ei, mutta jos kiukuttaa niin kiukkuinen siitä saa olla.

et äiti kyllä nyt pesee nää pyykit mut saat päättää haluutko autta vai et. Haluutko auttaa? Tuu laittaan näit pyykkei tänne koneeseen. Tos on otatko noi vihreet housut tost lattialta vai noi keltaset? Ai et haluu auttaa? No saat menna sit leikkiin nukeil. No kumpaa sä nyt haluut? Autta vai et? Et? Okei mee sit leikkiin ni äiti tulee koht kun on nää pyykit laittanut.

Sit pitää viel muistaa et lapsi voi olla janoinen, nälkäinen. Sairas. Sil voi olla kuuma, kylmä tai sylin puute. Mitä vaan mut se ei vian sitä osaa vielä ilmaista sanoin. Meidän vanhempien tehtävänä on lukea sitä lasta ja tietää mikä sil on.

Minä olen sitä mieltä, että ne kiukkukohtaukset kuuluu asiaan ja ne ei ole vaarallisia. Sen kun raivoaa jos raivostuttaa. Voin kerran kysyä tahtooko auttaa, jos ei niin taistelemaan en lähde. Laitan koneen päälle, nappaan lapsen syliin ja mennään sylittelemään ja puuhaamaan muuta. Ja selitän mitä lapsi tuntee. Ei raivoisan uhmiksen kanssa mistään tule mitään jos jokaisesta asiasta pitää vänkätä. Lapsi saa päättää asioista jotka häntä koskee kuten vaikkapa että laittaako sinisen vai punaisen paidan, mutta jos yrittää estää pyykinpesun niin siinäpähän yrittää.

Ja lapseni eivät tosiaankaan ole nujerrettuja, hyvä itsetunto niillä on ja osaavat eritellä' hyvin tunteitaan. Tietävät myös, että perheessä on aikuiset siksi, että ne päättää. Mikä tuo turvallisuutta.

et ei kannattais opettaa lasta mihinkään yksinvallan alla elämiseen. Mitä sillä on väliä jos kaikessa ei nyt niin pilkun tarkasti vanhemman tahtoa noudatettaisikaan?

Lapsi pitää opettaa lapsesta saakka siihen et se on arvokas ja et sen oma päätösvalta on myös arvokas.

Muutenhan se saattaa vaik lähtee jonkun namusedän matkaan ku se ei uskalla vastustaa aikuisia eli niitä, joilla on auktoriteetti valtaa. Siit tulee sellainen auktoriteetti pelkoinen ja sokeasti muiden käskyjä noudattava ihminen, kun ei uskalla itse sanoa mitään :(