Onko vika kasvatuksessa, jos lapset eivät usko/tottele YHTÄÄN mitään?

Siis jos kieltämisestä ei seuraa mitään, niin silloin vika on kasvatuksessa.



Vai mitä tarkoitat?

meillä on melko samalla tavalla kasvatettu kaksi lasta, joista toinen on aina ollut yllä kuvatun tyyppinen ja toinen taas tajuaa lopettaa pyydettäessä. Eli pöljän kanssa olisi pitänyt varmaan edetä eri tavalla.

on eroja!



Tiedän tämän. Lyödäkään ei saa enää. Itseäni kyllä hakattiin tämän tästä vaikka olin tosi rauhallinen ja arka.



Olen samassa tilanteessa ja itken usein...

idea ei ole taittaa peistä lapsen kanssa, keksi jotain muuta kun se kielto, olet aina häviöllä kun ala viljellä ei sanaa. Välttämättä lapsi ei osaa tehdä ratkaisua mikä on järkevintä milloinkin.

Pyydä apua vaikka perheneuvolasta, jos omat rahkeet eivät riitä.

Vanhemman pitää saada haitallinen toiminta loppumaan. Miksi se ei teillä lopu? Etkö katso tilanteita läpi, luovutatko? Kyllä minäkin olen joutunut pitkiä aikoja selvittelemään lasten touhuja, mutta ei sitä vaihtoehtoa olekaan, etteikö ne loppuisi!

Jos lapsi on sellainen jääräpää kuin meidän esikoinen ja keksittävä keinot jolloin niitä kieltoja tulee niin harvoin että silloin lapsikin tietää että nyt on todella lähes henki menossa kun äidin tai isän suusta tulee jyrkkä EI!

lapsi/lapset ovat oppineet etta kielto ei merkitse mitaan. ehka pienesta pitaen on kielletty 'liikaa' josta ei ole tullut mitaan seurauksia. parempi tapa kieltaa harvoin - eli silloin kun se on tosi tarkeaa - ja jos kaytos ei muutu, tehda niin kuin on varoittanut - pistaa istumaan naughty step:lle tai muuta.

ja jos ei tottele niin jäähylle 1 min/ikävuosi.



Ja kun tottelee niin muista kehua lasta.



Hyvästä käytöksestä voi palkita vaikka tarralla ja kun on tietty määrä tarroja tapahtuu jotain kivaa, esim. menette jonnekin kivaan paikkaan.



Katteettomat uhkaukset murentavat auktoriteettisi ja lapset eivät enään välitä puheistasi. Yritä pitää sama linja kokoajan.

lasta estetään tekemästä kiellettyä asiaa. Telkkari laitetaan kiinni, lyövä, riehuva ja tavaroita heittelevä lapsi otetaan syliin ja pidetään niin kauan että lopettaa riehumisen ja huutamisen. Sitä sanotaan myös holdingiksi. En oikein ymmärrä sitä periaatetta, ettei lapselle saisi sanoa EI. Kyllä lapsen on se pakko oppia kestämään. Jos lapsi on siinä tilassa, että hänen huomionsa ja ajatuksensa saa muualle, hyvä juttu, mutta usein riehuminen menee niin överiksi, ettei se helpolla lopu. Kannattaa yrittää laittaa jarrua jo ennen, kuin homma menee yli.



Isommalla lapsella tehoaa myös uhkaus, esim. Jos et nyt lopeta telkkarin katsomista, sitä ei katsella huomennakaan. Aina löytyy saavutettuja etuja, joiden menetystä voi käyttää, kuten karkkipäivä, pelipäivä, tv:n katselu.. Uhkaukset pitää olla suhteessa rikkeeseen ja sellaisia, että ne pystyy myös toteuttamaan, koska lapsi kuitenkin kokeilee, tekeekö aikuinen niin kuin uhkasi. Uhkauksilta menee pohja, jos niitä ei kuitenkaan toteuteta.

Meillä on nelivuotias poika, jota on aina kasvatettu johdonmukaisesti. Käytössä on jäähy, holding (poika satuttaa jatkuvasti itseään ja muita, heittelee tavaroita, ym), lelujen ja etuuksien takavarikointi, miutta tietysti myös kehuminen ja positiivinen palaute. En muista lasta koskaan uhatun millään, mitä ei olisi pidetty, huonoa käytöstä katsotun läpi sormien, jne.



Silti lyöminen, huutaminen, sylkeminen, tavaroiden heittely ja rikkominen jatkuvat päivästä toiseen. Toisaalta lapsi on herttainen, hellä, hänellä on hyvä keskittymiskyky ja hän on "kiltti", mielettömän omapäinen ja helposti hermostuva vain.



Ehkä sitten olemme huonoja kasvattajia, kun emme saa lasta kuriin millään. Noilla annetuilla neuvoilla kun se ei ainakaan meillä ole onnistunut...

Jos lyö, ei lopeta, käsistä vaan kiinni ja pidän niin kauan että rauhoittuu. Jos ei yritäkään rauhoittua, kannan toiseen huoneeseen ja pidän ovea kiinni niin kauan että suostuu rauhoittumaan.



Riehumisessa sama systeemi, kiinni ja jos ei rauhoitu, huoneeseen.



Televisionhan voi laittaa kiinni. Ja jos lapsi laittaa sen uudelleen auki, telkku kiinni ja lapsi kiinni.



Paiskomisesta heti jäähylle huoneeseen ja pois ei saa tulla ennen kuin rauhoittuu.

Ei kannata uhkailla lasta, jos et aijo toteuttaa uhkaustasi. Jos uhkaat, niin sitten pidät sanasi ja totutat uhkauksen. Kyllä lapsi oppii jossain vaiheessa, että vanhempi on tosissaan.



Itselläni on kaksoset, tyttö ja poika. N. 5-v poika oli todellinen hirmu. Raivostuneena paiskoi ovia ja tavaroita, yritti käydä nyrkein päälle jne. Siinä ei auta mikään muu, kun estää lasta tekemästä ei toivottua tapahtumaa. Todella harvoin olen laittanut lapsen esim. vessaan jäähylle. En halunnut jättää poissa tolaltaan olevaa lasta yksin vaan mielummin olen pitänyt lujasti sylissä kunnes rauhottuu.



Pojalla on nyt ikää kohta 8-v ja on mitä ihanin ja valloittavin tapaus. Enää ei tavarat lentele. Osaa tulla hakemaan lohdutusta rakentavin keinoin. Tällä hetkellä tyttö niskottelee, ei menisi suihkuun illalla jne. Sanon kerran, kaksi, jos ei tapahdu, niin sitten talutan lapsen suihkuun. Muutaman talutuskerran jälkeen on ymmärtänyt, että olen tosissani.



Kuullostaa helpolle, eikö vaan :). Pitää olla sanojensa mittainen.

Niinkuin moni sanoikin, kasvattajan tehtävä on saada lapsi tottelemaan. Tietysti on eri temperamenttisia lapsia ja ikäkausikin vaikuttaa. Pelkkä sanominen ei normaali-energiseen lapseen yleensä vaikuta. Olen monesti kuunneelut sivusta näitä jatkuvia älä sitä-nyt-lopetat-just mä sanolin- ei sinne- ei tänne- ei tonne- vanhempia- joilla suu käy, mutta eivät vaivaudu kohtaamaan lasta oikeesti. Kyllä aikuisen rauhallisen auktoriteetin pitäs riittää kertomaan lapselle missä rajat menee; tilanne seis- kontakti lapseen- vaikka käsistä kiinni tai syliin- keskittyä lapseen- vääntää rautalangasta asia. Kun lapsi haluaa koetella, toisen kerran sama juttu- jos ei usko tilanne poikki ja lapsi jäähylle. pieni lapsi tarvii konkreettisen sylin , kosketuksen ja katsekontaktin. silloin isompanakin on käsitys rajoita konkreettisesti.

Pelkillä sanallisilla kielloilla ei ketään kasvateta.

Meillä on nelivuotias poika, jota on aina kasvatettu johdonmukaisesti. Käytössä on jäähy, holding (poika satuttaa jatkuvasti itseään ja muita, heittelee tavaroita, ym), lelujen ja etuuksien takavarikointi, miutta tietysti myös kehuminen ja positiivinen palaute. En muista lasta koskaan uhatun millään, mitä ei olisi pidetty, huonoa käytöstä katsotun läpi sormien, jne.

Silti lyöminen, huutaminen, sylkeminen, tavaroiden heittely ja rikkominen jatkuvat päivästä toiseen. Toisaalta lapsi on herttainen, hellä, hänellä on hyvä keskittymiskyky ja hän on "kiltti", mielettömän omapäinen ja helposti hermostuva vain.

Ehkä sitten olemme huonoja kasvattajia, kun emme saa lasta kuriin millään. Noilla annetuilla neuvoilla kun se ei ainakaan meillä ole onnistunut...

Ei kai 4v:n käytös ja tunteiden hallinta voi olla täudellistä? Ihan oikealta toiminnalta kuulostaa mun mielestä. Kyllä se siitä. Ja muista myös "sanoittaa" tunteita samalla kun annat niille tavan toteutua esim. taidat olla surullinen/oletko surullinen? Kiukku, suru, pettymys, turhautuneisuus yms. on meillä kaikilla sallittuja tunteita, myös lapsilla, aikuisten tehtävä olisi sitten opettaa niiden hallintaa ohjaamalla lapsen käytöstä ja vähintään yhtä tärkeänä näyttämällä omaa esimerkkiä.

tunteiden ilmaisu ja toisaalta hyvät tavat ja toisten kunnioitus. Lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan vaikka sitten huutaen, heitellen, sylkien- kunnes pikku hiljaa oppii parempia tapoja. Itse opin n. 30-vuotiaana... teidän lapsi tod.näk paljon aikaisemmin:)

Mun mielestä tunteiden ilmaisusta ei myöskään pitäisi rankaista, mikä li ne eivät vahingoita muita- vaan opettaa rauhallisesti hyväksyttäviä tapoja. Siksihän lapsuus on pitkä, että näitä nyansseja ehtii omaksua.

Sinuna hyväksyisin pojan temperamentin hienona ominaisuutena ja kiittäisin aina kun hän osaa hillitä/kanavoida raivoaan. Temperamenttisuus ei ole huono asia. On paljon helpompi käyttäytyä hillitysti jos on laimeampi temperamentti.

Olis pitänyt näyttää jo paljon aiemmin mistä kana pissaa. Helisemässä olette, kun lapsonen tulee murkkuikään.



Ota kiireesti yhteyttä perheneuvolaan, sieltä löytyy apu. (Mekin käytiin siellä : )

asti. Eli se että mieltää mitä sanotaan on täysin toissijaista. Jos viettää päivät päiväkodissa, niin silloin jäljittelee muiden lasten käytöstä, ja jos kotona, on äidin käytös merkittävin. Tämän asian luulisi olevan jokaisen äidin tiedossa. Eri ikäkausina lapset toimivat erilailla.