Miksi eroaminen sattuu ja tuntuu et elämä loppuu??

no mitäpä mä toho sanomaan, itse vein aikanaan miehen toiselta naiselta, niillä piti perustaa perhe ym ym.. eikai se yksistää mun syy ollu, mutta varmasti olisivat vielä yhessä, ellen olisi menny välejä sotkee... :(

Itse aikoinaan lähdin omatoimisesti suhteesta, jossa ei ollut tosin mitään kolmansia osapuolia tms. Rakkaus oli hävinnyt, mutta pahalta tuntui siitä unelmasta luopuminen. Siitä, että tämän henkilön kanssa nyt olen ja elän ynnä muuta.

Välitin ja ehkä rakastinkin miestä vielä mutta vaakakupissa painoivat kaikki paska jota vuosien mittaan oli tapahtunut. Tilanne vain eskaloitui niin pahaksi että ero oli ainoa vaihtoehto varsinkin kun mies ei suostunut asumuseroon jota ehdotin.

Itkin ja valvoin viikon. Syönyt en suupalaakaan.

Itkin varmasti surua ja helpotsta. Surua siitä että en voinut tarjota lapsilleni ydinperhettä vaan heistäkin tulisi eroperheen lapsia. Helpostusta sillä että vuosien väännön jälkeen ero oli vihdoin totta eikä tarvinnut kestää enää päivääkään henkistä- ja fyysistäväkivaltaa.



Sain vertaistukea Eroperhe.Net sivustolta ja se auttoi kun sai purkaa tuntojaan muiden saman kokeneiden kanssa.

Me emme tosin ole eronneet, mutta mies haluaa väliaikaisen asumuseron. Parisuhde väljähtynyt, eikä mies jaksa panostaa siihen vaan tarvii etäisyyttä. Silti pelkään eroa, kun kai se aika yleistä on, että asumusero johtaa eroon. Että vaikea pitää välillä toivoa yllä.



Mutta lastenkin puolesta tekee niin pahaa. Miksi meille kävi näin? En olisi ikinä uskonut, että mekin voidaan erota. Meillä oli niin paljon hyviä vuosia ja nyt kun ollut haastavampaa, mies haluaa muuttaa erilleen. Lapset surettaa niin paljon. Pieniä vielä ovat. Vaikka isä niitä lupaa usein nähdä, niin muutos se on silti niille. Ja pelko kova, jos niistä tulee erolapsia. En IKIPÄIVÄNÄ tätä olisi halunnut enkä uskonut.

olen 8kk raskaana ja sain selville, että miehellä on toinen nainen..siitä on 2viikkoa aikaa.. Mahtaakohan johtua hormoneista, koska ei ole läheskään niin paha olla kuin voisi kuvitella..tietysti sattuu ja on loukattu olo, mutta kaikki se p*ska; ryyppääminen, huutaminen, rahaongelmat ym. on nyt takana..se on helpotus.. Sitä en kyllä ymmärrä, että millanen 'laatunainen' vie perheeltä/lapselta isän. Varmaan tosi tyylikäs tapaus.

..siis ei sillä, ettäkö miehessä ei olisi vikaa, hah, ei tosiaan..mutta pistää kyllä miettimään sen toisen osapuolen näkemys myöskin..

Miten pystyt elämään itsesi kanssa? Harmittaako, kun et saa omaa miestä vaan pitää muiden miehillä leikkiä?

Miten pystyt elämään itsesi kanssa? Harmittaako, kun et saa omaa miestä vaan pitää muiden miehillä leikkiä?

ei kukaan petä eikä lähde toisen matkaan. Eli parisuhteessa on jotain vialla kun puolisoa vaihdetaan.

En ymmärrä sitä, että ei nähdä, että puoliso ei ole enää onnellinen. Ovatko ihmiset niin itsekeskeisiä, että eivät parisuhteessakaan näe kuin oman onnellisuutensa?

Usein kuulee nimenomaan naisten sanovan, että meillä oli kaikki hyvin ja olimme onnellisia. Mies ei ole onnellinen jos haluaa lähteä. Kannattaisiko pitää parisuhteesta parempaa huolta? Moni mies kokee itsensä syrjäytetyksi kun nainen elää vain ja ainoastaan lapsille. Ei se parisuhde hoitamatta kunnossa pysy. Pitää muistaa, että lapset tarvitsevat äitiä mutta mies tarvitsee naista ja puolisoa, koska äiti hänellä on jo.

Miten pystyt elämään itsesi kanssa? Harmittaako, kun et saa omaa miestä vaan pitää muiden miehillä leikkiä?

ei kukaan petä eikä lähde toisen matkaan. Eli parisuhteessa on jotain vialla kun puolisoa vaihdetaan. En ymmärrä sitä, että ei nähdä, että puoliso ei ole enää onnellinen. Ovatko ihmiset niin itsekeskeisiä, että eivät parisuhteessakaan näe kuin oman onnellisuutensa? Usein kuulee nimenomaan naisten sanovan, että meillä oli kaikki hyvin ja olimme onnellisia. Mies ei ole onnellinen jos haluaa lähteä. Kannattaisiko pitää parisuhteesta parempaa huolta? Moni mies kokee itsensä syrjäytetyksi kun nainen elää vain ja ainoastaan lapsille. Ei se parisuhde hoitamatta kunnossa pysy. Pitää muistaa, että lapset tarvitsevat äitiä mutta mies tarvitsee naista ja puolisoa, koska äiti hänellä on jo.

Mutta kuka itseään kunnioittava nainen menee sekaantumaan varattuun mieheen, vaikka mies sitä haluaisi? Minä ainakaan en sitä tekisi, vaan yrittäisin unohtaa miehen.

Luinpa juuri siitäkin, että nainen pettää onnettomassa suhteessa, mutta suhteen ei tarvitse olla onneton, jotta mies pettäisi. Kaikki voi siis olla hyvin, mutta mies vaan haluaa "kokeilla jotain toistakin".

entä jos sinulle olisi käynyt noin, olisit huomannutkin suhteenne olevan vain rasite? parempi, että hän jätti ja lähti kuin pettää ja jäisi valheineen päivineen suhteeseenne. mitä jos olisit saanut tietää hänen toisesta naisesta, kun olisitte olleet edelleen yhdessä? luulen, että olisit silloin itse heittänyt miehen pellolle. uskon, että sinulla on raskasta, koska itselläni on takana surkea suhde ja olen onnellinen lopulta, että niin kävi: nyt ollaan asuttu tytön kanssa jo 4vuotta kahdestaan ja olen ollut vain helpottunut!

Parisuhdetta on hoidettava joo. Se vaan vaatii nykypäivänä hirveästi energiaa ja organisointia, jotta saa olla miehen kanssa kaksin. Ei ole lastenhoitajia tai mummeja, jotka hoitais lapsia. Ja yksin ei pysty sitä parisuhdetta hoitamaan, että turha alkaa heti syyttelemään naisia, jotka ajattelemme vain lapsiamme.



t. se asumuseroon päätynyt

joten ehkä vakka löysi kantensa tai jotain.

kaikki se p*ska; ryyppääminen, huutaminen, rahaongelmat ym. on nyt takana..se on helpotus.. Sitä en kyllä ymmärrä, että millanen 'laatunainen' vie perheeltä/lapselta isän. Varmaan tosi tyylikäs tapaus.

eipä tainnut olla kovin laadukas se mieheni...paitsi omasta mielestään tietysti..suora lainaus: 'saisin kenet tahansa, koska tahansa...yh-äitiä nyt ei kukaan huolisi, kun niitä naisia on pilvin pimein ilman lapsiakin'..ja nyt siis asuu sen naisen ja tämän kahden alle 10vee lapsen kanssa..

Riippumatta edes siitä, onko itse eron hakija vai jätetty.



Kai ne on ne pettyneet haaveet, toiveet ja unelmat, jotka menettää, joka sattuu? Kaikki se aika ja rakkaus, mitä on toiselle antanut? Siinä tulee epäonnistumisen tunnekin- miten niin Meillekin kävi näin?



Sellaista ei muuten juuri koskaan näe, että mies lähtisi suhteesta yksin. Kyllä se on nainen, joka päättää missä mies on. Vaimo päättää, että mies on aviossa, toinen nainen päättää kun mies jättää vaimon.



AP:lle ja samassa tilanteessa oleville paljon voimahaleja. Muistakaa ensisijaisesti pitää itsestänne huolta: tarpeeksi ruokaa ja unta. Olisi hyvä, jos olisi joku ystävä tai sukulainen, jolle voit itkeä kaikki itkusi - niitä muuten tulee vielä paljon.



Ja vaikka se ei siltä juuri nyt tunnukaan, joskus tulee aika, jolloin voit katsoa taaksepäin ja sanoa, että hei, selvisinpäs siitäkin kokemuksesta!

minusta on ihmeellistä, että me naiset olemme niin valmiita tuomitsemaan toisiamme. Miehesi olet valmis siis ottamaan takaisin, mutta kun se penteleen toinen nainen vei mieheni.. Just joo.



Lukekaapa niitä lukuisia lukuisia viestejä miehiltä, jossa he surevat, että vaimot eivät enää ota heitä miehinään huomioon lasten synnyttyä. Lukekaapa niitä viestejä naisilta, jotka ovat sitä mieltä, että "antaminen" riittää kerran kuussa ja että mies on vain lasten hoitaja-kodin siivoaja ja rahan tuoja. Niin ja tietynlainen statussymboli, sillä yh-äitihän ei ole mitään.



Hah. Itseköhän olette saattaneet itsenne nyt tähän surulliseen tilanteeseen, jossa mies jättää teidät elämään yksin "onnellista ja tasapainosta" elämääne?



Miettikääpä tuota.

mies oli tehnyt erotyötä jo vuosia ja sitten eräänä päivänä pakkasi kassinsa ja lähti toisen naisen luo.



Toki on totta että onnellisesta parisuhteesta ei lähdetä, mutta elämässä on aina ala ja ylämäkiä, me olimme kokeneet viimeisen viiden avioliittovuoden aikana vanhempieni kuolemat, konkurssin, uudet työpaikat, toisen työttömyyden, toisen vakavan sairastumisen ja minusta olimme kohtuullisesti nenä veden pinnan yläpuolella.



En siis joka päivä kulkenut masentuneena niinkuin mies vaikka mielestäni olin noista koettelemuksista saanut enemmän osakseni, minun oli kuitenkin pyöritettävä kolmen lapsen arkea ja yritettävä heidän takiaan.



Mies oli työssä jossa oli 3-4 yötä viikossa poissa kotoa ja eräältä työmatkalta löysi sitten kuuntelijan joka tarjosi uuden tuoreen alun.



Nyt vuosien jälkeen välillä itkettää vieläkin, lähinnä siksi että lapsilla ei ole ehjää kotia ja tuntuu että parikymmentä vuotta elämästäni on perustettu valheelle, toisella ei vastamäessä ollutkaan tahtoa rakastaa.

ja se aika surutyölle on oikeasti annettava. Meillä kävi näin;



Erosimme minun tahdostani. Mies lähti, ja löysi heti uuden. Oli kylläkin mukamas vakavissaan tämän uuden kanssa, koska ei selvästikään tajunnut, että meidän ero olisi pitänyt käydä ensiksi läpi ennenkuin aletaan suunnitella kihloja uuden kanssa. Oli kuitenkin ilmeisen huumaantunut tästä uudesta, hyvin erilaisesta naisesta, joka tarjosi olkapään. No, se nainen alkoi äkkiä kyllästyttää monista syistä. Nainen ei kuitenkaan tiennyt olleensa vain laastari, koska hänelle oli kerrottu erilainen aikajana meidän erosta. Nainen meni tolaltaan kuin exäni lemppasi hänet....



Exä riensi uuteen suhteeseen, kihloihin ja heti naimisiinkin, ja meitä oli jo kaksi "kärsivää" naista välittömässä menneisyydessä. Itse tosin tein surutyötä kaiken aikaa - ilman miesseuraa - ja pääsin omasta mielestäni voittajaksi melko hyvin, noin 1,5 vuoden sisällä erosta... sen verran aikaa kului kuitenkin.



Mitä tästä tapauksesta opin? No ainakin sen, että se surutyö tosiaan pitää käydä yksin ja ehkä ystävien kanssa läpi, mitään uusia kumppaneita siihen ei kannata sotkea. Tapahtunutta voi miettiä ja käännellä omassa mielessään, mutta uuden suhteen rakentamiseksi se ei ole otollista aikaa.



Kumpa tämä sisäistettäisiin laajemminkin. Tsemppiä ap:lle.