Onko normaalia, että 10-v ei ole koskaan yöpynyt kaverilla tai mummolassa?

Meillä ovat kaikki (3) lapset yöpyneet jo pienestä pitäen isovanhemmilla, kummeilla ja kavereilla. Välillä yksin, välillä kaksin ja välillä kaikki kolme yhdessä.



Kuuluu mielestäni lapsen normaaliin kehitykseen, että olemaan muuallakin kuin kotona ja vanhempien helmoissa.

Itse yövyin noin ehkä 9-vuotiaana ensimmäisen kerran muutaman yön jollakin leirillä. Seuraavan kerran taisi olla rippileirillä, saattaa olla että tuossa välissä olin yön tai kaksi jossain kaverilla.



Kertokaa mitä vahinkoa kehitykselleni tapahtui.

jos tuollaista ihmettelee, taitaa olla omien korvien välissä jotain epänormaalia.

ehkä joillekin normaalia, meille ei. Yökylät isovanhemmilla, kavereilla ja kummeilla ovat lasten "huippuhetkiä". Näin oli aikoinaan myös itselläni. Aloittivat, kuten itsekin siinä 6-8 vuoden iässä. Ja näitä nyt ei niin usein ole, muutamia vuodessa (siksi niin erikoisia ja kivoja...).

... toisilla ei ole mummolaa tai muita sukulaispaikkoja joihin mennä, toiset on sen verran ujoja, etteivät halua mennä muualle nukkumaan, tai ei muuten vaan kiinnosta... miksi sellaista pitäisi väkisin ruveta järjestämään, ei sillä ole mitään itseisarvoa. Se voi sitten olla jo vähän eri juttu, jos ei ole koskaan nukkunut muualla kuin omassa sängyssään/ omassa kodissaan, mutta eipä sekään vielä musta epänormaalia ole.

sinne kaverin luokse

Meillä ei ole mummoa laisinkaan, eikä vaarit pyydä yökylään tai edes hoitaisivat lapsia

normaalin sosiaalisen kehityksen kannalta lienee kuitenkin suotavaa, ettei lapsesta kasvateta ehdoin tahdoin nynneröä, joka on aina äitin kanssa samassa paikassa yötä. Viimeistään armeijassa on pakko olla yötä pois kotoa, niin eikö voisi tekemällä tehdä niitä tilanteita, joíssa on helpompi opetella. Lapsen itsetuntokin nousee, kun huomaa pärjäävänsä ilman vanhempia.



Myös toisten perheiden tapojen tarkkailu on kasvattavaa.

minnekään ennen murrosikää. Kerran oltiin hoidossa kahdestaan kun äiti ja isä oli viikonlopun matkalla ja veli itki koko ajan (oli ehkä 3v.) Sen jälkeen pari kertaa yrittettiin saada kaverille yöksi, mutta aina tuli ennen nukkumaanmenoa kotiin. Riaprin se kävi eli vissiin siinä vaiheessa alkoi rohkaistua.



Nyt tuo on 35-vuotias sijoitusasiantuntija, asuu omassa isossa talossa vaimon, lapsen ja kahden koiran kanssa. Enpä ole huomannut mitään häiriöitä yökyläilyyn tai muihinkaan lapsuuden omituisuuksiin liittyen. Ennen vanhaan lapset sai olla kummallisempia kuin nykyään ja meillä kaikilla oli jotain fobioita tai outoja tapoja, joista kasvettiin yli. Nykyään ollaan heti huolissaan ja huudetaan asinatuntija-apua, kun joku ei sovi valmiiseen muottiin.

on ihan normaalia. Useimmat kuitenkin haluavat mennä ja se heille suotakoon. Ei kaikkien tartte olla samanlaisia!

normaalin sosiaalisen kehityksen kannalta lienee kuitenkin suotavaa, ettei lapsesta kasvateta ehdoin tahdoin nynneröä, joka on aina äitin kanssa samassa paikassa yötä. Viimeistään armeijassa on pakko olla yötä pois kotoa, niin eikö voisi tekemällä tehdä niitä tilanteita, joíssa on helpompi opetella. Lapsen itsetuntokin nousee, kun huomaa pärjäävänsä ilman vanhempia. Myös toisten perheiden tapojen tarkkailu on kasvattavaa.

Hän on nyt 11-vuotias. Tämän pojan kanssa piti neuvotella, että saako isä lähteä muutamaksi yöksi työmatkalle. No sai, mutta sitten mummon piti tulla isän tilalle. Tämä poika on todella itsekäs ja samalla pelkuri, saa nähdä mitä hänen murroiästään tulee kun on niin kiinni vanhemmissaan.

Minusta taas on kummallista ihmetellä sitä, että joku ei ole yöpynyt, jos itsellä sattuu olemaan asiat paremmin kuin jollakin toisella, eli on mummoloita, kummeja ja muita sukulaisia, joille voi lapsen laittaa yöksi aina kun huvittaa. Meillä on kotona kohta 9-vuotias, joka ei ole koskaan yökylässä kenelläkään. Kavereillaan on niin paljon sisaruksia ja pienet kodit, että ei sinne yöksi kutsuta, eikä sellaista sukulaista ole, joka yöksi ottaisi. Itse en ehkä ymmärrä, kun meillä ei ole lapsilla sellaista mahdollisuutta, että miksi edes pitäisi mennä jonnekin yöksi, kun ei silloin yöllä kai sentään leikitä tai ulkoilla, miksi niitä suhteita ei voi hoitaa päivällä? Meidän vanhin oli ekan kerran yötä pois kotoa varmaan rippileirillä, ja on nyt jo aikuinen. Enpä ole huomannut, että kehityksessä olisi mennyt jokin pieleen.

aika vieras ajatus, että tahallani kasvattaisin lapsistani jotain "nössöjä", kun eivät ole yökylässä kenelläkään koskaan. Itse en jaksa uskoa, että sillä että ei nuku toisten nurkissa öitä, olisi mitään tekemistä sen kanssa, miten sosiaalinen yksilö lapsesta tulee.

Mun 7-vuotias tuskin tulee olemaan yökylässä ennen 10 vuoden ikää, koska hän on ujo ja arka eikä uskalla jäädä yöksi mihinkään. Enkä pakota, koska kyllä hän ennen pitkää kypsyy siihen muutenkin. Mun vanhimman tytön kaveri oli meillä lapsena (n. 7 - 13-vuotiaana) usein yökylässä, mutta hänen vuotta nuorempi siskonsa ei uskaltanut jäädä koskaan, vaikka alkuinnostus oli aina suuri. Lopulta hänet haettiin tai vietiin kotiin, kun ei yökyläilystä tullut mitään. Nyt tuo tyttö on 17-vuotias, reipas ja hyvin pärjäävä.

ollut yötä pois kotoa kun ainoastaan siinä tapauksessa, että vanhemmat on myös olleet reissussa mukana.



On oikein reipas ja sosiaalinen nuorimies, mutta ei halua mennä yökylään mihinkään, ei mummolaan (vaikka siellä muuten hyvin viihtyy) ei kavereille ei mihinkään. Kun tullaan reissusta, hän huokailee heti kotiin päästyä, että mun ihana oma pehmeä sänky :-)

En ymmärrä, mitä haittaa siitä kenenkään kehitykselle on, että viettää yöt mieluiten kotona omassa sängyssä. Niin minäkin :-)

Kyllähän se on lastenkin edun mukaista, että saavat vähitellen harjoitella eloa muidenkin kuin vanhempien kanssa. Ainahan voin tulla odottamattomia tilanteita esim. sairastapauksia, joissa sitten lapset tarvitsevat nopeasti yöhoitopaikkaa ja voi olla entistä vaikeampi tilanne lapselle jos ei ole koskaan ennen harjoitellut. Toiset lapset ovat arempia ja varmasti tarvitsevat enemmän vanhemman tukea yökyläilyssä, mutta mitä enemmän ensimmäistä kertaa lykkää niin sitä vaikeampi siitä voi tulla.

Noita muutamaa leiriä ja kahta koulun muutaman yön leirikoulua lukuunottamatta en tainnut olla koskaan kotoa yötä kotoa pois ilman vanhempia.



En mielestäni tarvinnut kymmenen vuoden harjoitusta, kun lähdin 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi vuodeksi toiselle puolelle maailmaa. (En ollut myöskään käynyt ikinä Ruotsia kauempana enkä lentänyt.) Ei tullut mieleenikään, ettenkö olisi pärjännyt ja vuosi meni hyvin, vaikkei isää ja äitiä nähnyt kertaakaan.



Myös sisarukseni ovat kasvaneet samalla tavalla itsenäisiksi reissaajiksi, varsinkin toinen on matkustanut ja asunut ulkomailla paljon.



Uskon, että ihminen kypsyy tekemään asioita, kun niiden aika on. Vauvaa ei tarvitse kävelyttää syntymästä saakka, kyllä hän oppii kävelemään, kun sen aika on ja silloin kannattaa auttaa. Sama itsenäistymisessä: Ei lasta tarvitse tuupata koko elämäänsä nukkumaan ties minne, jotta osaisi sitten kaksikymppisenä nukkua ilman vanhempiaan.

joskus 12-vuotiaana, kun päätti lähteä melkein viikon telttaleirille, jonne ei lähtenyt yhtään tuttua lasta. Hyvin meni, vaikka olikin av:n mukaan aikamoinen nynnerö.

missä sitä sitten harjoitellaan? Meillä ei ole sellaisia sukulaisia, jotka ottaisivat yöksi ja lasten kaveripiirissä ei yökyläilyä harrasteta.

kukin tyylillään =)